Edellisessä syyskuun veropaketissa on huomioitu HE:t 141/2024 vp asti, KHO:n päätökset 2024:106 asti ja KVL:n ennakkoratkaisut 2024/30 asti. HaO-päätöksiä oli julkaistuna 10.7.2024 asti. Verohallinnon ohjeet, päätökset ja kannanotot noteerattiin syyskuulta. Uutena seurattavana olivat mukana kirjanpitolautakunnan yleisohjeet, lausunnot ja poikkeusluvat vuodelta 2024. Nyt mukaan on otettu myös joitakin KKO:n uudehkoja ratkaisuja.
1. Hallituksen esitykset
HE 158/2024 vp laeiksi arvonlisäverolain ja oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain 36 ja 38 §:n muuttamisesta (ilmoitettu täysistunnossa 11.10.2024)
Arvonlisäverolakiin lisättäisiin säännös siitä, että maatalouden interventiorahasto olisi erikseen verovelvollinen liiketoiminnan muodossa tapahtuvasta toiminnasta, eikä siihen sovellettaisi mitä arvonlisäverolaissa säädetään valtiosta. Lisäksi lakiin tehtäisiin eräitä muita tarkistuksia.
Oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakiin lisättäisiin täsmentävä säännös, jonka nojalla myöhästymismaksua määrättäisiin silloin, kun verovelvollinen on ilmoittanut liikaa palautukseen oikeuttavaa arvonlisäveroa.
Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2025.
HE 157/2024 vp laiksi rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annetun lain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi (saapunut valiokuntakäsittelyyn 24.10.2024)
Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annettua lakia, rahanpesun selvittelykeskuksesta annettua lakia, verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annettua lakia, Finanssivalvonnasta annettua lakia, Harmaan talouden selvitysyksiköstä annettua lakia, työtapaturma- ja ammattitautilakia, työntekijän eläkelakia sekä työttömyysetuuksien rahoituksesta annettua lakia.
Esityksen tarkoituksena on tehostaa tietojenvaihtoa viranomaisten ja rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annetun lain mukaisten valvojien välillä. Tarkoituksena on myös edistää niitä tavoitteita, joita esitettiin pääministeri Sanna Marinin hallituksen hallitusohjelmassa tiedonvaihdon parantamiseksi ja valvonnan tehostamiseksi rahanpesun ja terrorismin rahoituksen torjumiseksi. Ehdotetuilla laeilla edistettäisiin osittain pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelmakirjauksia sen varmistamiseksi, että suojelupoliisi saa tehtävänsä kannalta tarpeelliset tiedot poliisilta, vero- ja ulosottoviranomaisilta ja muilta viranomaisilta, sekä kirjausta siitä, että hallitus poistaa tietojenvaihdon esteitä rikostorjunnassa.
Rahanpesun selvittelykeskuksen rahanpesurekisteritietojen käsittelyä koskevia säännöksiä täsmennetään tietojen keräämisen, tallentamisen ja rekisteristä poistamisen osalta siten, että säännökset vastaavat paremmin tietosuojasääntelyn ja toiminnan tosiasiallisia vaatimuksia. Rahanpesurekisterin tietojen luovuttamista koskevia säännöksiä täydennetään luottolaitosdirektiivin kansallisella voimaansaattamisella, jotta tietoja voitaisiin luovuttaa direktiivin mukaisesti sekä Finanssivalvonnalle että Euroopan keskuspankille tilanteissa, joissa Euroopan keskuspankki toimii pankkivalvojana.
Esityksessä on tarkoitus myös korjata suojelupoliisin tiedonsaantiin jääneitä puutteita, joita erityislainsäädäntöihin jäi sen jälkeen, kun suojelupoliisin rooli muuttui esitutkintaviranomaisesta tiedusteluviranomaiseksi tiedustelulakien voimaantullessa.
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annettua lakia niin, että siitä poistettaisiin valtioneuvostolle annettu asetuksenantovaltuus epäilyttävän liiketoimen muodosta ja sisällöstä. Asetuksenantovaltuuden sijaan säädettäisiin rahanpesun selvittelykeskukselle valtuus antaa tarkentava määräys epäilyttävää liiketoimea koskevan ilmoituksen muodosta ja sisällön esittämisen asettelusta.
Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
HE 156/2024 vp laiksi suurten konsernien vähimmäisverosta annetun lain muuttamisesta annetun hallituksen esityksen (HE 98/2024 vp) täydentämisestä (saapunut valiokuntakäsittelyyn 5.11.2024)
Esityksessä ehdotetaan täydennettäväksi hallituksen esitystä eduskunnalle laiksi suurten konsernien vähimmäisverosta annetun lain muuttamisesta. Suurten konsernien vähimmäisverosta annettu laki perustuu neuvoston direktiiviin (EU) 2022/2523 monikansallisten konsernien ja suurten kotimaisten konsernien maailmanlaajuisen vähimmäisverotason varmistamisesta unionissa.
Esityksen tarkoituksena on täydentää hallituksen esitystä 98/2024 vp tekemällä suurten konsernien vähimmäisverosta annetun lain 3 luvun 15 pykälään kansainvälisen merenkulun tulojen määritelmään liittyvä tarkennus. Pykälään sisältyvästä niin sanotusta bare boat charter -tulon määritelmästä puuttuu minimiverodirektiivin edellyttämä maininta siitä, että vuokralle ottajan on oltava toinen saman konsernin konserniyksikkö. Hallituksen esityksessä 98/2024 vp todettiin, että suurten konsernien vähimmäisverosta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi esimerkiksi tekemällä lakiin eräitä teknisiä korjauksia. Esityksen antamisen jälkeen havaittiin yhden tällaisen korjauksen jääneen esityksestä pois.
Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 31.12.2024 mennessä ja sitä sovellettaisiin ensimmäisen kerran 1.1.2024 ja sen jälkeen alkaviin tilikausiin.
HE 152/2024 vp laeiksi oikeudenkäymiskaaren ja tuomioistuinmaksulain 5 §:n muuttamisesta (saapunut valiokuntakäsittelyyn 24.10.2024)
Esityksen mukaan korkeimman oikeuden mahdollisuuksia ennakkopäätösten antamiseksi kehitettäisiin säätämällä kahdesta uudesta keinosta ennakkopäätöksen saamiseksi. Ensinnäkin muutoksenhakuasiassa, jossa hovioikeus ei ole myöntänyt jatkokäsittelylupaa, korkein oikeus voisi jatkossa ottaa ensin tarkasteltavakseen asiassa ilmenevän ennakkopäätösluonteisen kysymyksen ja vasta sen ratkaistuaan harkita, onko asialle tarpeen myöntää jatkokäsittelylupa. Toiseksi käräjäoikeus, hovioikeus tai markkinaoikeus voisivat siirtää käsiteltävänään olevassa asiassa ilmenevän ennakkopäätöskysymyksen erikseen korkeimman oikeuden ratkaistavaksi.
Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2025.
HE 144/2024 vp laiksi ajoneuvoverolain 11 §:n muuttamisesta (saapunut valiokuntakäsittelyyn 11.10.2024)
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ajoneuvoverolakia siten, että matkailuautoilta kannettava ajoneuvoveron käyttövoimavero määräytyisi jatkossa muiden M1-luokan henkilöautojen käyttövoimaveroa vastaavalla tavalla. Matkailuautojen käyttövoimaveroa määrättäessä huomioon otettava ajoneuvon kokonaismassa rajattaisiin kuitenkin muista henkilöautoista poiketen 7 500 kilogrammaan.
Keskimääräisen kokonaismassaltaan 3 500 kilogramman painoisen dieselkäyttöisen matkailuauton ajoneuvoveron käyttövoimavero nousisi noin 590 euroa vuodessa, jos matkailuauto pidetään liikennekäytössä koko vuoden. Jos matkailuauto on liikennekäytössä arvioidun keskimääräisen ajan eli noin 190 päivää, korotuksen määrä olisi keskimäärin noin 310 euroa vuodessa. Keskimääräisen matkailuauton käyttövoimavero olisi korotuksen jälkeen noin 700 euroa vuodessa, jos matkailuauto pidetään koko vuoden liikennekäytössä. Keskimääräisellä liikennekäytössäololla käyttövoimavero olisi noin 370 euroa vuodessa. Enimmillään dieselkäyttöisen matkailuauton ajoneuvoveron käyttövoimavero olisi noin 1 500 euroa vuodessa, jos matkailuauto pidetään liikennekäytössä koko vuoden. Keskimääräisellä liikennekäytössäololla dieselkäyttöisen matkailuauton käyttövoimavero olisi enimmillään noin 800 euroa vuodessa.
Ehdotettu muutos lisäisi ajoneuvoveron tuottoa vuositasolla arviolta noin 10,5 miljoonalla eurolla. Vuonna 2025 verotuoton lisäys olisi arviolta noin kolme miljoonaa euroa, joka kertyisi vuodelle 2026 etupainotteisesti maksuunpantavasta verosta.
Esitys liittyy valtion vuoden 2025 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2025. Korotettua käyttövoimaveroa sovellettaisiin kuitenkin vasta 1.1.2026 ja sen jälkeisiltä päiviltä kannettavaan veroon.
2. Verohallinnon uusimmat ohjeet, päätökset ja kannanotot
https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/
Tuloverotuksen julkiset tiedot verovuosi 2023
Henkilöstörahastosta saatavien tulojen verotus
Rakentamispalvelun myynti ja oma käyttö arvonlisäverotuksessa
Kansainväliseltä järjestöltä, EU:lta ja valtioiden edustustoilta saadun palkkatulon verotus
Avoeron yhteydessä maksettava hyvitys
Verohallinnon päätös rakennusmaan verotusarvon laskentaperusteista
3. KHO:n ennakkopäätökset
KHO:2024:116 – Korkein hallinto-oikeus Ylimääräinen muutoksenhaku – Purkuhakemus – Tuloverotus – Ilmeisesti väärä lain soveltaminen – Ennakkopäätös – Oikeustilan muutos
Verohallinto oli toimittanut X:n verotuksen annettujen ilmoitusten mukaan siten, että hänen B Oy:ltä saamansa osingot verovuosina 2015–2017 oli verotettu muina osinkoina kuin työpanososinkoina. Verohallinto oli X:n purkuhakemuksen kohteena olevilla päätöksillään 24.11.2020 oikaissut X:n verovuosien 2015–2017 verotuksia verovelvollisen vahingoksi. Verohallinto oli katsonut sanottuina verovuosina jaettujen osinkojen olevan ansiotulona verotettavia työpanososinkoja. X ei ollut hakenut säännönmukaisin muutoksenhakukeinoin muutosta verotuksen oikaisupäätöksiin.
Korkein hallinto-oikeus oli 8.6.2023 antanut B Oy:n osakas A:n tekemän valituksen johdosta ennakkopäätöksen KHO 2023:63. A:n verovuosien 2015–2017 verotuksia oli oikaistu verovelvollisen vahingoksi niin, että B Oy:n hänelle sanottuina vuosina jakamat osingot oli katsottu työpanososingoiksi. Korkein hallinto-oikeus oli ennakkopäätöksessään katsonut, että A:n luottamusta oli tullut suojata. Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus oli kumonnut A:n osalta hänen vahingokseen toimitetut verovuosien 2015–2017 verotuksen oikaisut. Korkein hallinto-oikeus oli samassa yhteydessä kumonnut myös useiden muiden B Oy:n osakkaiden verotuksen oikaisut heidän valitustensa johdosta.
Asiassa oli otettava kantaa siihen, mikä merkitys edellä mainitulla korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksellä oli arvioitaessa puheena olevien lainvoimaisten hallintopäätösten purkamisen edellytyksiä.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että Verohallinto oli purkuhakemuksen kohteena olevissa päätöksissään arvioinut luottamuksensuojan myöntämisen edellytyksiä toisin kuin korkein hallinto-oikeus sittemmin antamassaan ennakkopäätöksessä. Verohallinnon ei kuitenkaan voitu katsoa soveltaneen lakia yksinomaan tästä syystä selvästi ja kiistatta päätösten antamisen aikaan vallinneen oikeustilan vastaisesti. Hakemuksen kohteena olevien päätösten ei voitu siten katsoa perustuneen ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. Asiassa ei ilmennyt muitakaan perusteita, joiden johdosta päätökset olisi ollut purettava. Purkuhakemus hylättiin.
Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 117 § 1 momentti 1, 2 ja 3 kohta
KHO:2024:110 – Korkein hallinto-oikeus Henkilökohtaisen tulon verotus – Ylimääräinen muutoksenhaku – Purku – Lakitekstien yhdenvertaisuus – Ero säännöksen kieliversioissa
Korkein hallinto-oikeus oli purkuhakemuksen kohteena olevalla päätöksellään katsonut, että A Oy:n kapitalisaatiosopimukseen sovelletaan yhtiön verotuksessa tuloverolain 35 b §:ää.
Yhtiö vaati sanotun päätöksen purkamista sillä perusteella, että pykälän 1 momentin 2 kohdan ruotsinkielinen kieliversio ei vastaa suomenkielistä kieliversiota. Yhtiön mukaan lainsäädännön kieliversioiden ollessa ristiriitaiset on sovellettava kieliversiota, joka johtaa verovelvollisen kannalta edullisempaan lopputulokseen.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että suomen- ja ruotsinkieliset lakitekstit ovat perustuslain mukaan yhdenvertaiset ja että perustuslaissa tai muussa lainsäädännössä ei ole säännöksiä sellaisen tilanteen ratkaisemiseksi, jossa vahvistetun lain kieliversiot poikkeavat toisistaan.
Korkein hallinto-oikeus viittasi ratkaisukäytäntöönsä, jossa on katsottu, että lain soveltamiskysymyksen tulkinnanvaraisuus ei muodosta perustetta tuomioistuimen lainvoimaisen päätöksen purkamiselle.
Korkein hallinto-oikeus katsoi päätöksestään tarkemmin ilmenevin perustein, että esillä ollutta tuloverolain säännöstä oli pidettävä tulkinnanvaraisena. Tähän nähden siitä, miten korkein hallinto-oikeus oli soveltanut säännöstä purkuhakemuksen kohteena olevassa päätöksessä, ei voitu havaita, että säännöstä olisi sovellettu ilmeisen virheellisesti. Säännösten kieliversioiden erot eivät sellaisenaan voi olla peruste lainvoimaisen päätöksen purkamiselle. Sanottu päätös ei ollut perustunut ilmeisesti väärään lain soveltamiseen tai erehdykseen. Purkuhakemus hylättiin.
Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 117 § 1 momentti 2 kohta
Perustuslaki 79 § 4 momentti
Ks. KHO 2017:140, KHO 2019:90 ja KHO 2023:13
Ks. ja vrt. Määttä ja Torkkel: JA vai TAI – verolainopillinen ongelma (TVL 35b.1 §:n 2 kohta), Verotus 3/2024, s. 294–305
KHO:2024:108 – Korkein hallinto-oikeus Henkilökohtaisen tulon verotus – Ennakkoperintä – Luontoisetu – Autoetu – Rahanarvoinen etuus – Keräilyauto – Käytettävissä oleminen
B Oy:n tarkoituksena oli antaa pääosakkaalleen ja toimitusjohtajalleen A:lle käyttöoikeus kolmeen yhtiön omistamaan keräilyautoon. Yhtiö oli hankkinut keräilyautot lähtökohtaisesti sijoituksiksi. Niitä oli tarkoitus pitää liikennekäytössä huhtikuun lopusta syyskuun alkuun, koska niitä ei voitu käyttää ympärivuotisesti. Yhtä keräilyautoista voitiin käyttää B Oy:n ja sen konsernin työntekijöiden palkitsemiseen hyvästä työsuorituksesta tai merkkipäivänä. Keräilyauton käytön palkintoajoihin määritteli konsernin johtoryhmä, myyntijohtaja tai B Oy:n toimitusjohtaja A. Korkein hallinto-oikeus katsoi A:n saavan rahanarvoisen etuuden kunkin keräilyauton osalta, kun kyseessä oleva keräilyauto oli hänen käytettävissään. Kunkin keräilyauton katsottiin olevan A:n käytettävissä, kun se oli liikennekäyttöön rekisteröitynä, vaikka A:n tarkoitus oli ajaa kullakin keräilyautolla vain satunnaisesti. Tältä osin merkitystä ei annettu sille seikalle, etteivät keräilyautojen avaimet olleet jatkuvasti A:n hallussaan, eikä sille seikalle, että yksi keräilyauto saattoi satunnaisesti olla konsernin jonkun työntekijän tilapäisessä käytössä tämän palkitsemiseksi.
Keräilyauton ei katsottu olevan A:n käytettävissä eikä hänen katsottu saavan autoetua kyseessä olevan keräilyauton osalta, kun keräilyauto oli poistettuna liikennekäytöstä.
Verohallinnon antama ennakkoratkaisu, joka on ollut voimassa vuoden 2022 loppuun saakka.
Tuloverolaki 29 § 1 momentti ja 64 § 1 ja 2 momentti
Ennakkoperintälaki 13 § 1 momentti 2 kohta ja 3 momentti
Verohallinnon päätös vuodelta 2022 toimitettavassa verotuksessa noudatettavista luontoisetujen laskentaperusteista 17 §
4. KVL:n ennakkoratkaisut https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ennakkoratkaisut/
KVL:031/2024 – vero.fi Henkilökohtaisen tulon verotus, Vakuutusyhtiön bonusjärjestelmä, Tavanomainen alennus
Osapuolet olivat sopineet yhteistyöstä, jonka olennaisena osana niiden yhteiset asiakkaat saivat B Oy:n ja C Oy:n myymien riskihenkilövakuutusten vakuutusmaksujen perusteella bonuspisteitä, joita voitiin käyttää maksamiseen D Oyj:n liikkeissä.
Riskihenkilövakuutusten vakuutuskorvauksen maksaminen edellytti vakuutustapahtumaa eli henkilön kuolemaa, vakavaa sairautta tai työkyvyttömyyttä. Siten kyseessä olevat vakuutukset eivät olleet sijoitustuotteita. Kyse oli A:n itse hankkimista vakuutuksista, ja vakuutusmaksut olivat A:n elantomenoja. Bonusohjelma oli yleisesti saatavilla. Bonuksia voitiin käyttää yhteistyöyrityksen liikkeissä, mutta bonuksesta syntyvät kustannukset jäivät vakuutuksen myyjän maksettavaksi.
Näissä olosuhteissa keskusverolautakunta katsoi, että bonuspisteissä kyse oli tavanomaisista alennuksista riskihenkilövakuutuksen vakuutusmaksuun, ja bonuspisteet olivat A:n verovapaata tuloa.
Ennakkoratkaisu verovuosille 2024 ja 2025.Tuloverolaki 29 § 1 mom., (Ei lainvoimainen)
5. Hallinto-oikeuksien päätöksiä https://www.finlex.fi/fi/oikeus/hao/
Pohjois-Suomen HAO 31.10.2024 1979/2024 – Pohjois-Suomen hallinto-oikeus Ennakkoperintä – Ennakonpidätys – Ennakkoratkaisu – Kollektiivinen lisäeläkevakuutus – Toimitusjohtajan sijainen
Ennakkoratkaisun hakijana ollut osakeyhtiö aikoi ottaa vapaaehtoisen ryhmäeläkevakuutuksen, jossa vakuutettava ryhmä on ”toimitusjohtajat ja heidän varahenkilönsä”. Vakuutettavaan ryhmään kuuluisivat yhtiön toimitusjohtaja A, joka omistaa yhtiön osakekannasta 49 prosenttia, ja kaupparekisteriin toimitusjohtajan sijaiseksi merkitty B, joka omistaa yhtiön osakekannasta 51 prosenttia. He molemmat työskentelevät yhtiön palveluksessa. A:n vuosipalkka oli arviolta 170 366 euroa ja B:n vuosipalkka arviolta 161 040 euroa vuonna 2023. Vakuutuksen ottaminen ei vaikuttaisi vakuutettavien palkanmaksuun.
Hallinto-oikeus kumosi Verohallinnon ennakkoratkaisun ja lausui uutena ennakkoratkaisuna, että yhtiön ei ole toimitettava ennakonpidätystä vakuutusmaksuista, jotka se maksaa kollektiiviseen lisäeläkevakuutukseen sen piiriin kuuluvien henkilöiden osalta.
Yhtiön toimitusjohtaja A ja kaupparekisteriin toimitusjohtajan sijaiseksi merkitty B työskentelevät yhtiön palveluksessa yhtäaikaisesti ja päätoimisesti. Vaikka B hoitaa toimitusjohtajan tehtäviä sijaisena käytännössä vain silloin, kun toimitusjohtaja on estynyt, B joutuu muutoinkin perehtymään yhtiön asioihin voidakseen tarvittaessa hoitaa tuota tehtävää. Hallinto-oikeus katsoi, että kysymyksessä olevan vakuutuksen henkilöpiiri on määritelty ryhmittäin työalan tai muun siihen verrattavan perusteen mukaan siten, ettei se tosiasiassa kohdistu nimettyihin tai muutoin yksilöllisesti määrättyihin henkilöihin. Näin ollen vakuutus täyttää tuloverolain 96 a §:n 2 momentin mukaiset edellytykset.
Verohallinnon ennakkoratkaisu ajalle 11.1.-31.12.2024
Tuloverolaki 96 a § 2 mom
Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden ylituomari Juhana Niemi sekä hallinto-oikeustuomarit Jari Kostilainen ja Jani Taskila (eri mieltä).
Hallinto-oikeuden vähemmistöön jäänyt hallinto-oikeustuomari olisi hylännyt yhtiön valituksen. Hän totesi äänestyslausunnossaan muun muassa, että toimitusjohtajan sijainen ei lähtökohtaisesti ole tehtävä, jossa B varsinaisesti työskentelee. Ennakkoratkaisuhakemuksessa ei ollut esitetty selvitystä B:n varsinaisista työtehtävistä taikka toimitusjohtajan sijaistamisen vaatimasta työajasta. Tähän nähden A:n ja B:n ei voida hakemuksessa esitettyjen tietojen perusteella arvioida muodostavan muista työntekijöistä erottuvaa kollektiivista työntekijäryhmää. Vakuutettavien henkilöiden osakasasema huomioon ottaen lisäeläketurvan on katsottava kohdistuvan tosiasiassa kahteen yksilöllisesti määrättyyn henkilöön.
Vaasan HaO 29.10.2024 130/2022 ja 131/2022 – Vaasan hallinto-oikeus Varainsiirtovero – Veron peruste – Tavallinen kiinteistöosakeyhtiö – Osakkeisiin kohdistuminen –Pankkilaina – Rakentamisaikainen laina
A Oy oli vuonna 2018 yhdessä B Oy:n kanssa ostanut tasaosuuksin niin kutsutun tavallisen kiinteistöosakeyhtiön Kiinteistö Oy C:n kaikki ulkona olevat osakkeet. A Oy ja B Oy olivat varainsiirtoveroilmoituksillaan merkinneet maksetuksi kauppahinnaksi tai muuksi vastikkeeksi 1 920 220 euroa, josta maksettu varainsiirtovero oli ollut 38 404,40 euroa. Varainsiirtoveron perusteena oli pidetty osakkeiden 2 700 000 euron kauppahinnan ja 100 000 euron ennakkomaksun lisäksi Kiinteistö Oy C:n taseessa pitkäaikaisessa vieraassa pääomassa ollutta 1 040 440 euron pankkilainaa. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan laina oli otettu Kiinteistö Oy C:n omistaman rakennuksen laajennustöitä varten, jotka olivat päättyneet vuonna 2015.
A Oy ja B Oy olivat hakeneet varainsiirtoveron palautusta 10 404,40 euroa mainitun pankkilainan perusteella maksetusta varainsiirtoverosta. Verohallinto ja verotuksen oikaisulautakunta olivat hylänneet vaatimukset varainsiirtoveron palauttamisesta ja katsoneet muun ohella, että kaupantekohetkellä Kiinteistö Oy C:n taseessa ollutta 1 040 440 euron pankkilainaa oli pidettävä varainsiirtoverolain 20 §:n 4 momentin mukaisena rakentamisaikaisena lainana, joka oli luettava varainsiirtoveron alaiseen vastikkeeseen luovutetuista osakkeista.
Asiassa oli hallinto-oikeudessa A Oy:n ja B Oy:n valituksen johdosta kyse siitä, oliko Kiinteistö Oy C:n 1 040 440 euron suuruinen pankkilaina luettava rakentamisaikaisena lainana varainsiirtoveron perusteeseen.
Hallinto-oikeus hyväksyi valituksen ja kumosi verotuksen oikaisulautakunnan päätökset ja totesi muun muassa, että niin varainsiirtoverolain 20 §:n 4 momentin ensimmäisessä kuin toisessakin virkkeessä edellytyksenä sille, että momentissa mainittu lainaosuus luetaan vastikkeeseen ja siten varainsiirtoveron perusteeseen, on se, että se kohdistuu luovutettuihin osakkeisiin. Hallinto-oikeus katsoi, että yhtiölainaosuuden lisäksi myös rakentamisaikaisten lainojen lukeminen vastikkeeseen on lain sanamuodon perusteella mahdollista, jos vastikkeeseen luettava lainaosuus on luonteeltaan sellainen yhtiölaina, joka on mahdollista kohdistaa osakkeisiin, vaikka päätöstä osakkaiden oikeudesta tai velvollisuudesta maksaa yhtiölainaosuus ei olisi tehty. Kiinteistö Oy C:n yhtiöjärjestys ei ollut kaupantekohetkellä sisältänyt määräystä, jonka mukaan sen osakkeenomistajat maksaisivat yhtiön menojen kattamiseksi yhtiövastiketta. Asiassa ei ollut esitetty myöskään päätöstä tai muuta vastaavaa sopimusta tai sitoumusta, jolla Kiinteistö Oy C:n osakkeenomistajat olisi velvoitettu maksamaan yhtiövastikkeen kaltaisia eriä. Hallinto-oikeus katsoi, ettei pankkilaina ollut varainsiirtoverolain ja sen esitöiden tarkoittamalla tavalla kohdistunut osakkeisiin. Kiinteistö Oy C:n taseessa ollutta 1 040 440 euron pankkilainaa ei siten ollut luettava varainsiirtoveron perusteeseen varainsiirtoverolain 20 §:n 4 momentin nojalla.
Varainsiirtoverolaki 20 § 3 mom (991/2012) 2 kohta ja 4 mom
Helsingin HAO 24.10.2024 6316/2024 – Helsingin hallinto-oikeus Arvonlisävero – Ennakkoratkaisu – Avovesiuinti – Palvelu jolla annetaan mahdollisuus liikunnan harjoittamiseen – Alennettu
Yhtiö luovutti asiakkailleen uintilipuksi nimettyä pääsymaksua vastaan oikeuden käyttää ulkoilmauimalaa ja siihen liittyviä palveluita. Palvelukokonaisuus sisälsi mahdollisuuden avovesiuintiin rajatulla alueella ympäri vuoden. Yhtiö hallitsi järvessä sijaitsevaa vesialuetta, jonka se oli rajannut kelluvilla köysillä ja jolle yhtiö oli rakentanut uimaradat. Uintiala vastasi uimahallien altaiden uintialaa. Yhtiön palveluun sisältyi myös mahdollisuus saunomiseen sekä pukeutumis-, peseytymis- ja wc-tilojen käyttöoikeus. Laituri, uimakaiteet ja -portaat sekä pukuhuoneiden ja ulkouimalan välinen kulkuväylä olivat lämmitettävissä, ja niitä voitiin käyttää ympärivuotisesti. Asiakkaiden käytössä oli myös patioon upotettu lämminallas ja kesäisin ulkosuihkut.
Hallinto-oikeus katsoi, että keskivertokuluttajan näkökulmasta tarkasteltuna yhtiön palvelun pääsuoritteena oli pidettävä avovesiuimiseen eli liikunnan harjoittamiseen soveltuvien tilojen käyttöoikeuden luovuttamista. Palveluun sisältyvä saunominen ja mahdollinen muu ajanviete olivat näissä oloissa ainoastaan keino nauttia pääsuoritteesta eli uinnista parhaissa olosuhteissa. Hallinto-oikeus katsoi, ettei arvonlisäverolain 85 a §:n 1 momentin 3 kohdan säännöksen soveltumisen osalta ratkaisevaa merkitystä ollut sillä, oliko kyse kiinteiden rakennettujen allastilojen käytöstä. Yhtiön liiketoiminnan muodossa harjoittaman palvelun verokohtelua ei ollut arvioitava toisin sen johdosta, että vesilain mukaisen jokaisenoikeuden nojalla uiminen samassa vesistössä oli sallittua myös muutoin kuin ostamalla yhtiön palvelun. Myöskään se, että yhtiön liikepaikan vieressä sijaitsi kunnan ylläpitämä yleinen uimaranta, ei itsessään antanut aihetta arvioida yhtiön palvelun luonnetta liikunnan harjoittamisen mahdollistavana palveluna toisin.
Hallinto-oikeus katsoi, että yhtiön myymä palvelukokonaisuus, jossa pääsuorite oli ulkoilmauimalan käyttöoikeuden luovutus, oli arvolisäverolain 85 a §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettu palvelu, jolla annettiin mahdollisuus liikunnan harjoittamiseen ja johon voitiin siten soveltaa alennettua verokantaa.
Verohallinnon ennakkoratkaisu ajalle 23.4.–31.12.2024.
Arvonlisäverolaki 85 a § 1 mom 3 kohta
Neuvoston direktiivi yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä 2006/112/EY (arvonlisäverodirektiivi) 98 artiklan 1 kohta
Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Klaus Järvinen, Suvi Leskinen ja Leila Himanka, joka on myös esitellyt asian.
Helsingin HAO 27.9.2024 5624/2024 – Helsingin hallinto-oikeus Arvonlisävero – Ennakkoratkaisu – Kiinteistöön kohdistuva palvelu – Rakentamispalvelujen käännetty verovelvollisuus – Kiinteä omaisuus – Valvontakameroiden myynti ja asennus – Kameravalvontapalvelu
Yhtiö myi kameravalvontajärjestelmiä kohteeseen asennettuna siten, että kokonaisuus sisälsi asiakkaan omistukseen tulevat valvontakamerat oheislaitteineen ja ohjelmistot sekä niiden asennuksen. Kamerat oli kiinnitetty rakennuksiin ruuveilla. Yhtiö veloitti asiakasta erikseen lisätöistä kuten lähiverkko- ja kaapelointitöistä sekä asennuslupien hankinnasta. Hallinto-oikeus katsoi, että tuotteessa oli objektiivisesti tarkasteltuna kysymys kahdesta erillisestä suorituksesta eli kameroiden ja oheislaitteiden sekä toisaalta niihin kohdistuvan asennustyön eli palvelun myynnistä.
Yhtiön myymä kameravalvontajärjestelmä ei ollut sellainen rakennukseen tai rakennelmaan asennettu ja siihen kiinteästi kuuluva osa, jota ilman rakennus tai rakennelma olisi puutteellinen. Kameroiden poistaminen ei myöskään tuhonnut tai muuttanut rakennusta tai rakennelmaa. Kameravalvontajärjestelmää ei pidetty täytäntöönpanoasetuksen 13 b artiklan c tai d kohdassa tarkoitettuna kiinteänä omaisuutena. Näin ollen myöskään kameravalvontajärjestelmän asennustyö tai yhtiön tarjoama kameravalvontajärjestelmään kohdistuva erillinen huoltopalvelu, johon sisältyi muun ohessa kameroiden huolto ja viankorjaus, eivät täytäntöönpanoasetuksen 31 a artiklan 3 kohdan f alakohdan mukaan liittyneet kiinteään omaisuuteen. Kysymys ei ollut arvonlisäverolain 28 §:ssä tarkoitettuun kiinteistöön liittyvästä palvelusta, jonka myyntimaa määräytyisi arvonlisäverolain 67 §:n mukaisesti kiinteistön sijaintimaan perusteella.
Kameravalvontajärjestelmien myyntiä ja siihen kohdistuvaa asennuspalvelua ei ollut pidettävä myöskään arvonlisäverolain 31 §:n 3 momentin 1 kohdassa tarkoitettuna kiinteistöön kohdistuvana rakennus- ja korjaustyönä eli rakentamispalveluna, jonka myyntiin sovellettaisiin arvonlisäverolain 8 c §:n mukaista käännettyä verovelvollisuutta.
Lisäksi yhtiö tarjosi kameravalvontapalvelua, jossa yhtiö omisti kohteeseen asennetut kamerat, tallennuslaitteet, ohjelmistot ja lisenssit sekä vastasi niiden hankinnasta ja ylläpidosta ja kameravalvontajärjestelmän toiminnasta. Yhtiö ei myynyt asiakkaalle vartiointi- tai hälytyskeskuspalvelua, vaan nämä oli ostettava toiselta palveluntuottajalta.
Hallinto-oikeus katsoi, ettei kameravalvontapalveluksi nimetty palvelukokonaisuus ollut täytäntöönpanoasetuksen 31 a artiklan 2 kohdan b alakohdan mukainen valvonta- tai vartiointipalvelu. Kysymys ei ollut arvonlisäverolain 67 §:ssä tarkoitetusta kiinteistöön liittyvästä palvelusta.
Verohallinnon ennakkoratkaisu ajalle 21.12.2023–31.12.2024.
Arvonlisäverolaki 8 c §, 28 §, 31 § 3 mom 1 kohta ja 67 §
Neuvoston direktiivi yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä 2006/112/EY (arvonlisäverodirektiivi) 47 artikla ja 199 artikla
Arvonlisäverodirektiivin täytäntöönpanosta annettu asetus N:o 282/2011, jota on muutettu palvelujen suorituspaikan osalta 7.10.2013 annetulla neuvoston täytäntöönpanoasetuksella N:o 1042/2013 (täytäntöönpanoasetus) 13 b artikla ja 31 a artikla
Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Marianne Lastikka, Suvi Leskinen, joka on myös esitellyt asian, ja Jussi Zhang-Lehtinen.
6. Kirjanpitolautakunnan yleisohjeet, lausunnot ja kannanotot Etusivu – (kirjanpitolautakunta.fi)
Lausunnot ja poikkeusluvat
Laskun tietojen muuttamisesta ilman hyvityslaskun laatimista 8.10.2024
Poikkeuslupa tilinpäätöksen laatimisajan pidentämiselle 8.10.2024
Hyvinvointialue ja kuntajaosto
Yleisohje kunnan ja kuntayhtymän tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta 29.10.2024 29.10.2024 14.47
Lausunto rahaston pääomittamista koskevista kirjauksista rahastoa perustettaessa 29.10.2024 13.24
Lausunto eräistä työvoimapalveluihin liittyvistä kirjanpitokysymyksistä 15.10.2024 12.25
Lausunto laskun tietojen muuttamisesta ilman hyvityslaskun laatimista 15.10.2024 10.44
7. KKO:n ennakkopäätökset
KKO:2024:51 – Korkeimman oikeuden ennakkopäätökset – FINLEX ® Veropetos – Lievä veropetos
A oli veron välttämistarkoituksessa laiminlyönyt ilmoittaa verottajalle saamansa pääomatulot, minkä vuoksi hänelle oli jäänyt määräämättä veroa 1 094,08 euroa.
Korkein oikeus katsoi, ettei A:n veropetosta voitu pitää vähäisenä sillä tavoitellun taloudellisen hyödyn määrän perusteella. Kun tekoon ei liittynyt muitakaan teon vähäisyyttä puoltavia seikkoja, veropetosta ei pidetty lievänä.
RL 29 luku 1 §
RL 29 luku 3 §
KKO:2024:39 – Korkeimman oikeuden ennakkopäätökset – FINLEX ® Salakuljetus – Itsekriminointisuoja – Rikokseen osallisuus – Rikoskumppanuus
A oli matkustanut kahden kanssavastaajan kanssa henkilöautolla Ruotsiin, jossa jokainen heistä oli ostanut nuuskaa yli tupakkalaissa säädetyn sallitun tuontirajan. He olivat tuoneet nuuskan autolla Suomeen, jonka jälkeen tulliviranomainen oli pysäyttänyt auton. Tulli oli takavarikoinut tuontioikeuden ylittäneen määrän, ja Verohallinto oli jälkiverotuksessa määrännyt tupakkaveron.
Korkein oikeus katsoi ratkaisusta ilmenevillä perusteilla, että valmisteveroa koskeva ilmoitusvelvollisuus verottajalle oli tullut tekoaikana voimassa olleen valmisteverotuslain perusteella täyttää maahantuonnin yhteydessä.
Koska verotusta varten säädetyn ilmoitusvelvollisuuden täyttäminen olisi aikaansaanut välittömän rikosepäilyn ja johtanut siihen, että A olisi joutunut samalla ilmiantamaan itsensä salakuljetusrikoksesta, ilmoitusvelvollisuuden laiminlyöntiä ei voitu A:n itsekriminointisuojasta johtuen pitää rangaistavana. A:n menettelyä ei siten luettu hänen syykseen veropetoksena. (Vahvennettu jaosto, ään.) Vrt. KKO:2013:2 Ks. KKO:2014:67
Korkein oikeus katsoi, että A oli syyllistynyt salakuljetukseen yhdessä muiden vastaajien kanssa ja että hän oli salakuljetusta koskevan rikoksen osalta rikosoikeudellisessa vastuussa koko luvattomasti maahantuodusta nuuskamäärästä
KKO:2024:34 – Korkeimman oikeuden ennakkopäätökset – FINLEX ® Veropetos – Törkeä veropetos – Tahallisuus – Korotettu tahallisuusvaatimus
A oli useana vuonna saanut pääomatuloja sveitsiläisessä pankissa olleelta sijoitustililtään. Tuloista ei ollut ollut tietoja A:lle lähetetyissä esitäytetyissä veroilmoituksissa. A ei ollut palauttanut esitäytettyjä veroilmoituksia.
Kysymys siitä, oliko A laiminlyönyt ilmoitusvelvollisuutensa veron välttämistarkoituksessa. (Ään.) Ks. KKO:2023:15, RL 29 luku 1 § 3 kohta
A on alkuvuodesta 2014 sen jälkeen, kun pankin edustaja on hänen kertomansa mukaan kiinnittänyt huomiota verovelvollisuuteen Suomessa, välittömästi alkanut selvittää asiaa veroasiantuntijan avustuksella sekä sittemmin tehnyt verotuksen oikaisuvaatimuksen ja maksanut määräämättä jääneet verot. Erityisesti viimeksi mainittu huomioon ottaen ja kun muutakaan selvitystä välttämistarkoituksesta ei ole esitetty, kyseistä A:n esittämää vaihtoehtoista selitystä on pidettävä siinä määrin uskottavana, että veron välttämistarkoituksesta ja siten A:n syyllisyydestä jää varteenotettava epäily. Näin ollen syyte on hylättävä.