Edellisessä huhtikuun veropaketissa on huomioitu HE:t 39/2025 vp asti, KHO:n päätökset 2025:33 asti ja KVL:n ennakkoratkaisut 2025/16 asti. HaO-päätöksiä oli julkaistuna 29.4.2025 asti. Verohallinnon ohjeet, päätökset ja kannanotot noteerattiin huhtikuulta, samoin Kirjanpitolautakunnan yleisohjeet, lausunnot ja poikkeusluvat. Veroliitännäisiä KKO:n ratkaisuja ei ollut.
1. Hallituksen esitykset
HE 59/2025 vp laiksi tuloverolain väliaikaisesta muuttamisesta (ilmoitettu täysistunnossa 28.5.2025)
Esityksen mukaan yhteisöjen yleistä verovelvollisuutta tosiasiallisen johtopaikan perusteella koskevan määrättyihin rahastoihin sovellettavan määräaikaisen rahastopoikkeuksen voimassaoloa jatkettaisiin vuodella. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2026 alusta ja olemaan voimassa vuoden 2026 loppuun. Lakia sovellettaisiin vuodelta 2026 toimitettavassa verotuksessa.
HE 51/2025 vp laiksi avioliittolain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi (ilmoitettu täysistunnossa 23.5.2025)
Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi avioliittolakia, perintökaarta ja eräistä Digi- ja väestötietoviraston henkilörekistereistä annettua lakia. Esityksen tavoitteena on selkeyttää oikeustilaa säätämällä avioliitosta juontuville varallisuusoikeudellisille oikeuksille selvät vanhentumisajat sekä helpottaa osituksen toimittamatta jättämisestä johtuvien hankalien perintöoikeudellisten tilanteiden selvittämistä.
Avioliittolakiin tehtävillä muutoksilla säädettäisiin avio-oikeuden vanhentumisesta, vallinnanrajoitusten ja avioliittolain yhteisomistusolettaman raukeamisesta sekä avio-oikeuden vanhentumista koskevasta sopimuksesta. Perintökaareen tehtävällä muutoksella tehtäisiin näkyväksi se, että entinen puoliso ei ole kuolinpesän osakas, jos avio-oikeus on vanhentunut. Digi- ja väestötietoviraston eräistä henkilörekistereistä annettuun lakiin tehtävät muutokset koskevat uutta avio-oikeusasioiden rekisteriä.
Ehdotus liittyy pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelmassa olevaan kirjaukseen avioliittolain mukaisen ositusvaateen vanhentumista koskevasta lainsäädännöstä. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.4.2026.
HE 44/2025 vp laiksi tuloverolain 46 ja 55 §:n muuttamisesta (lähetekeskustelu 28.5.2025)
Metsävähennystä koskevia säännöksiä ehdotetaan muutettaviksi siten, että jatkossa metsävähennyksen määrä olisi enintään 75 prosenttia verovelvollisen metsävähennykseen oikeuttavasta metsästä verovuonna saaman veronalaisen metsätalouden pääomatulon määrästä. Lisäksi metsävähennyksen enimmäismäärä olisi 75 prosenttia metsäkiinteistöjen yhteenlasketuista hankintamenoista. Metsän luovutusvoiton määrää laskettaessa luovutusvoittoon lisättäisiin jatkossa metsävähennyksen määrä, kuitenkin enintään määrä, joka vastaisi 75 prosenttia luovutettavan metsän hankintamenosta.
Esitys liittyy esitykseen valtion vuoden 2026 talousarvioksi ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2026 alusta. Lakia sovellettaisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2026 toimitettavassa verotuksessa. Metsän luovutusvoittoa koskevaa säännöstä sovellettaisiin kuitenkin ensimmäisen kerran vasta vuodelta 2027 toimitettavassa verotuksessa.
2. Verohallinnon uusimmat ohjeet, päätökset ja kannanotot
https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/
Perintö- ja lahjaverotuksen toimittamisen lykkäys
Luontois- ja henkilökuntaetujen hankkiminen kohdennetuilla maksuvälineillä
Työsuhdeoption ja työsuhteeseen perustuvan osakeannin verotus kansainvälisissä tilanteissa
CRS – lista osallistuvista valtioista
Liittymismaksujen arvonlisäverotus
Urheilusta saatujen tulojen verotus
Rakentamaton rakennuspaikka kiinteistöverotuksessa
Linkki: Kaikkien tuomioistuinten ratkaisut
3. KHO:n ennakkopäätökset ja muut julkaistut päätökset
KHO:2025:42 Kiinteistövero – Kolmiulotteinen rakentaminen – Rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentti – Laissa säädetyt edellytykset – Kohtuullisuusharkinta
Kohdetontille oli asemakaavassa osoitettu rakennusoikeutta 14 750 kerrosneliömetriä asuintarkoitukseen ja 4 400 kerrosneliömetriä liiketarkoitukseen. Kohdetontti oli verovuonna muodostanut osan kiinteistökokonaisuudesta, jolle oli asemakaavassa osoitettu rakennettaviksi kauppakeskus, liityntäliikenteen bussiterminaali ja metroasema sekä niiden päälle asuinkerrostaloja. Verohallinto oli kantanut kohdetontista korotettua kiinteistöveroa soveltamalla sen verotuksessa kiinteistöverolain 12 a §:ssä tarkoitettua rakentamattoman rakennuspaikan veroprosenttia.
Kohdetontin omistajan mukaan kohdetontti ei ollut ollut verovuonna vielä tosiasiallisesti rakentamiskelpoinen. Asemakaavaa oli ollut tarpeen muuttaa ennen kuin rakennustyöt voitiin aloittaa, ja myös kauppakeskuksen yhteyteen rakennettava metroasema oli osaltaan vaikuttanut merkittävästi rakennushankkeen etenemiseen.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että korotettua kiinteistöveroa koskevia säännöksiä oli perusteltua tulkita niin, että rakennuspaikan tosiasialliseen rakentamiskelpoisuuteen kiinnitetään huomiota laajemminkin kuin tarkastelemalla yksinomaan kiinteistöverolain 12 a §:ssä lueteltujen edellytysten täyttymistä. Sellaisten seikkojen merkitys, joihin kohdetontin omistaja oli vedonnut, tuli kuitenkin harkittavaksi kiinteistöverotuksen toimittamisesta erikseen veronkantolaissa tarkoitetun vapautushakemuksen yhteydessä.
Verovuosi 2018, Kiinteistöverolaki 12 a §, Veronkantolaki 47 § 5 momentti (785/2020)
KHO:2025:41 Työaikalaki – Alustatalous – Lähetti – Työsuhde – Työaika-autonomia – Työaikadirektiivi – Direktiivin tulkintavaikutus
Asiassa oli ratkaistavana, oliko työsuojeluviranomainen voinut velvoittaa A Oy:n pitämään työaikakirjanpitoa yhtiön käyttämien ruokalähettien kaikista tehdyistä työtunneista ja niistä suoritetuista korvauksista. Korkeimman hallinto-oikeuden arvioitavana oli erityisesti, tekivätkö lähetit työtä työsuhteessa vai itsenäisinä yrittäjinä. Jos työtä katsottiin tehdyn työsuhteessa, oli lisäksi arvioitava, sovellettiinko lähetteihin työaikalakia.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että työsuojeluviranomaisen päätöksessä oli ollut kysymys työaikalain soveltamisesta. Työaikalailla oli pantu täytäntöön työaikadirektiivi. Asian arvioinnissa oli siten otettava huomioon työaikadirektiivi ja sen tulkintaa koskeva unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö ja erityisesti unionin oikeudessa työntekijän käsitteelle annettu merkitys.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että vaikka lähettien työhön liittyi paljon sellaisia piirteitä, jotka yleisesti liitettiin itsenäisiin yrittäjiin, asiassa täyttyivät kaikki työsopimuslain 1 luvun 1 §:n 1 momentin mukaiset työsuhteen tunnusmerkit. Lähetit olivat myös kokonaisuutena arvioiden alisteisessa asemassa A Oy:öön nähden, kun otettiin huomioon erityisesti A Oy:n sen itse laatimaan palvelussopimukseen perustuvat oikeudet ja se tapa, jolla A Oy kykeni hallinnoimansa digitaalisen alustan avulla seuraamaan ja valvomaan lähettien työsuoritusta, mukaan lukien läheteille asetetut työsuorituksen laatua koskevat vaatimukset. Tästä seurasi, että lähettien itsenäisyyden oli katsottava olevan osin vain näennäistä ja peittävän todellisen työsuhteen. Kun lisäksi otettiin huomioon se, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan työntekijän käsitettä ei ollut tulkittava suppeasti, lähettien oli katsottavan tekevän työtään työsuhteessa.
Asiassa saadun selvityksen perusteella lähettien työajan kokonaispituutta ei määritelty ennalta. He voivat myös itse päättää työaikansa sijoittelusta sekä päivittäisestä ja viikoittaisesta työajastaan. Korkein hallinto-oikeus katsoi näin ollen, että läheteillä oli työaikalain 2 §:n 1 momentissa tarkoitettu työaika-autonomia. Asiassa ratkaisevaa merkitystä ei ollut sillä, voitiinko lähettien katsoa voivan itse päättää yksittäiseen kuljetustehtävään käyttämästään ajasta. Koska lähettien tekemä työ oli lisäksi luonteeltaan työaikalain 2 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettua työtä, lähettien työhön ei sovellettu työaikalakia.
Äänestys 4–1
Työaikalaki 1 § 1 momentti ja 2 § 1 momentti 4 kohta, Työsopimuslaki 1 luku 1 § 1 momentti, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/88/EY, annettu 4 päivänä marraskuuta 2003, tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista, Neuvoston direktiivi 89/391/ETY, annettu 12 päivänä kesäkuuta 1989, toimenpiteistä työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamisen edistämiseksi työssä, Unionin tuomioistuimen tuomio 14.10.2010, Union syndicale Solidaires Isère (C-428/09,ECLI:EU:C:2010:612),
Unionin tuomioistuimen tuomio 10.9.2014, Haralambidis (C-270/13, ECLI:EU:C:2014:2185),
Unionin tuomioistuimen tuomio 4.12.2014, FNV Kunsten Informatie en Media (C‑413/13, ECLI:EU:C:2014:2411), Unionin tuomioistuimen tuomio 20.11.2018, Sindicatul Familia Constanţa ym. (C-147/17, ECLI:EU:C:2018:926), Unionin tuomioistuimen määräys 22.4.2020, Yodel Delivery Network (C-692/19,ECLI:EU:C:2020:288)
KHO:2025:38 Kiinteistövero – Rakennuksen verotusarvo – Ikäalennusprosentti – Sairaala
Asiassa oli ratkaistavana, sovellettiinko sairaalakäytössä oleviin osarakennuksiin varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain 30 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädettyä kivisen asuin-, toimisto- ja muun niihin verrattavan rakennuksen yhden prosentin suuruista ikäalennusta vai 2 kohdassa säädettyä kivisen myymälä-, varasto-, tehdas-, työpaja-, talous- ja muun niihin verrattavan rakennuksen neljän prosentin suuruista ikäalennusta.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että edellä mainittua 1 kohtaa ei ole tarkoitettu pääsäännöksi eikä mainittua 2 kohtaa poikkeussäännöksi, vaan oli arvioitava, oliko kulloinkin kyseessä oleva rakennus paremmin verrattavissa 1 vai 2 kohdassa mainittuihin rakennuksiin. Yleisessä käytössä olevassa rakennuksessa on usein huomattavaa käyttörasitusta ja teknisiä erityisvaatimuksia verrattuna tavanomaiseen asuin- ja toimistorakennukseen. Tämä viittasi ikäalennusten tarkastelussa siihen, että rakennus oli verrattavissa paremmin myymälä-, varasto-, tehdas-, työpaja- ja talousrakennuksiin kuin asuin- ja toimistorakennuksiin.
Kun otettiin huomioon sairaalarakennusten käyttörasitus, tekniset vaatimukset ja uusimistarpeisiin vaikuttavat seikat, pääasialliselta käyttötarkoitukseltaan ja teknisiltä ominaisuuksiltaan sairaalakäytössä olevien osarakennusten oli katsottava rinnastuvan paremmin myymälä-, varasto-, tehdas-, työpaja- ja talousrakennuksiin kuin asuin- ja toimistorakennuksiin. Osarakennusten verotusarvon laskennassa oli sovellettava arvostamislain 30 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaista ikäalennusta.
Verovuodet 2014–2022
Kiinteistöverolaki 15 § 1 momentti, Laki varojen arvostamisesta verotuksessa 30 § 1 momentti 1 ja 2 kohta
Ks. myös KHO 2021:79, KHO 2021:168, KHO 2023:94, KHO 24.4.2018 taltionumero 1941 (lyhyt ratkaisuseloste) ja KHO 26.10.2021 taltionumero H3724 (lyhyt ratkaisuseloste).
KHO:2025:37 Elinkeinotulon verotus – Liiketoimintasiirto – Sulautuminen – Sulautumisen vaikutus tappion vähentämiseen – Veron kiertäminen – Sovellettavat säännökset – Erityissäännös – Yleissäännös
B Oy oli omistanut 40 prosenttia vähittäiskauppaa harjoittaneen A Oy:n osakekannasta. A Oy:n verotuksissa oli vahvistettu tappioita verovuosilta 2011–2020. Tarkoitus oli, että B Oy hankkisi omistukseensa A Oy:n koko osakekannan. Tämän jälkeen A Oy toteuttaisi liiketoimintasiirron, jossa A Oy:n vähittäiskauppaliiketoiminta käsittäen lähes kaikki A Oy:n varat, velat ja asiakassopimukset siirrettäisiin perustettavaan C Oy:öön. Tämän jälkeen A Oy sulautuisi B Oy:öön. A Oy oli saanut tappioiden siirtymiselle tuloverolain 122 §:n 3 momentissa tarkoitetun poikkeusluvan tappioidensa vähentämiseen edellä mainitusta omistajanvaihdoksesta huolimatta.
Asiassa oli ratkaistavana, oliko liiketoimintasiirtoon, sulautumiseen ja tappioiden siirtymiseen sulautumisessa sovellettava veron kiertämistä koskevia säännöksiä. Arviointi tehtiin siitä lähtökohdasta, että esillä oleva liiketoimintasiirto ja sulautuminen sinänsä täyttivät elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 a ja 52 d §:ssä asetetut edellytykset, ja asiassa myös täyttyi tuloverolain 123 §:n 2 momentissa tappion siirtymiselle sulautuvalta yhteisöltä vastaanottavalle yhteisölle asetettu omistussuhdetta koskeva edellytys.
Liiketoimintasiirrossa siirtävälle osakeyhtiölle vahvistettu tappio ei siirry vastaanottavalle osakeyhtiölle. Tämän vuoksi esillä olevaan liiketoimintasiirtoon ja tappioiden vähennysoikeuteen ei liittynyt verojärjestelmälle vierasta veroetua. Kun otettiin sulautumisen yleisseuraantoluonteen ohella huomioon A Oy:n tappioiden vähentämiselle myönnetty lainvoimainen poikkeuslupa, A Oy:n verotuksessa vahvistetun tappion siirtyminen sulautumisessa vähennettäväksi vastaanottavan B Oy:n tulosta ei myöskään ollut verojärjestelmälle vieras veroetu. Siten asiassa ei ollut edellytyksiä soveltaa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 h §:n veron kiertämistä koskevaa erityissäännöstä.
Korkein hallinto-oikeus katsoi edelleen, että yritysjärjestelyjen, kuten liiketoimintasiirron ja sulautumisen, verotuksessa voitiin sinänsä soveltaa verotusmenettelystä annetun lain 28 §:n yleistä veron kiertämistä koskevaa säännöstä.
Kun otettiin huomioon, mitä edellä oli esitetty niistä seikoista, joiden nojalla oli arvioitu elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 h §:n erityissäännöksen soveltamisen edellytyksiä, nyt esillä olevassa asiassa ei ollut myöskään edellytyksiä soveltaa erikseen tai täydentävästi verotusmenettelystä annetun lain 28 §:n veron kiertämistä koskevaa yleissäännöstä.
Verohallinnon ennakkoratkaisut verovuosille 2022 ja 2023.
Äänestys 6–4 (perusteluista).
Laki elinkeinotulon verottamisesta 52 a §, 52 d §, 52 h §, Laki verotusmenettelystä 28 §, Ks. KHO 2022:79
4. KVL:n ennakkoratkaisut https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ennakkoratkaisut/
KVL:023/2025 Henkilökohtaisen tulon verotus, Tulon veronalaisuus, Yhteistoimintalain 44 §:ssä tarkoitettu hyvitys, Vahingonkorvaus
Käräjäoikeus oli määrännyt hakijan työnantajan maksamaan hakijalle yhteistoimintalain 44 §:ssä tarkoitettua hyvitystä, koska työnantajan oli katsottu muuttaneen hakijan työsopimuksen olennaisia ehtoja jättäen tahallisesti tai huolimattomuudesta noudattamatta yhteistoimintalain säännöksiä. Hakijan saama hyvitys oli sen määräytymisperuste huomioon ottaen korvausta aineettomasta vahingosta. Hyvitystä ei maksettu hakijalle veronalaisen tulon sijaan.
Hyvitystä ei ollut maksettu irtisanotulle, lomautetulle tai osa-aikaistetulle työntekijälle, eikä tuloverolain 80 §:n 8 kohta siten sanamuotonsa mukaan soveltunut hakemuksessa kuvatussa tilanteessa. Hakijan saama hyvitys oli katsottava tuloverolain 78 §:ssä tarkoitetuksi vahingonkorvaukseksi, joka oli hakijan verovapaata tuloa.
Ennakkoratkaisu verovuodelle 2025. Tuloverolaki 78 §, 80 § 8 kohta, (Ei lainvoimainen)
KVL:022/2025 Kansainvälinen verotus, Ulkomainen rahasto, Kommandiittiyhtiömuotoinen rahasto
Hakija oli sijoittajana kahdessa luxemburgilaisessa SCSp (société en commandite spéciale) -muotoisessa rahastossa. Rahasto 1:ssä oli mukana vastuunalainen yhtiömies (general partner) ja sijoittajana hakija. Rahasto 2:ssa oli vastuunalaisen yhtiömiehen lisäksi viisi muuta sijoittajaa mukaan lukien hakija. Molempien rahastojen vastuunalainen yhtiömies vastasi rahaston hallinnoinnista ja kaikista rahaston veloista ja vastuista niiden täyteen määrään. Sijoittajat vastasivat veloista ja vastuista vain rahastoon tekemänsä sijoituksen määrään asti. Vastuunalainen yhtiömies oli ulkoistanut rahaston hallinnoinnin ulkoiselle AIFM-direktiivin (2011/61/EU) mukaisesti valvotulle vaihtoehtorahastonhoitajalle.
Rahastot eivät olleet erillisiä verovelvollisia Luxemburgissa, vaan ne olivat verotuksessa läpivirtaavia yksiköitä. Ne eivät olleet oikeushenkilöitä, mutta omistivat itse sijoituskohteensa. Rahastot olivat AIFM-direktiivissä tarkoitettuja vaihtoehtorahastoja. Rahasto 1:seen kohdistui RAIF (société d’investissement à capital variable) ja SICAV (fonds d’investissement alternatif réservé) -sääntelyä. Rahasto 2:seen ei sovellettu rahastosääntelyä. Rahastoihin ei itsessään kohdistunut Luxemburgin valvovan viranomaisen (Commission de Surveillance du Secteur Financier) valvontaa.
Keskusverolautakunta totesi, että juridisen rakenteensa, osakkaiden vastuun ja verotuksellisen läpivirtaavuuden osalta hakemuksessa kuvatut luxemburgilaiset SCSp-muotoisen rahastot vastasivat suomalaista kommandiittiyhtiötä. Rahastot eivät olleet kommandiittiyhtiön tavoin oikeushenkilöitä, mutta ne omistivat itse sijoituskohteensa. Myös rahastojen päätös- ja edustusvalta oli kommandiittiyhtiön tavoin vastuunalaisella yhtiömiehellä.
Rahasto 1 ja Rahasto 2 erosivat suomalaisesta erikoissijoitusrahastosta mm. sääntelyn ja valvonnan, sijoittajien määrän ja avoimuuden osalta. Siten rahastoja ei voitu pitää TVL 20 a §:n mukaisina vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain 2 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitettua suomalaista erikoissijoitusrahastoa vastaavina ulkomaisina erikoissijoitusrahastoina.
Näin ollen keskusverolautakunta katsoi, että rahastot rinnastuivat suomalaiseen kommandiittiyhtiöön, joka oli TVL 4 § ja 16 §:ssä tarkoitettu yhtymä. Hakijaa verotettiin sen osuudesta näiden ulkomaalaisten yhtymien tuloon TVL 16 a §:ssä tarkoitetulla tavalla.
Ennakkoratkaisu verovuosille 2024–2026.
Tuloverolaki 4 § 1 momentti 1 kohta, 16 § 1 momentti, 16 a § 1 momentti, 20 a § 2, 3 ja 7 momentti
(Ei lainvoimainen)
KVL:019/2025 Arvonlisävero, Verollinen myynti, Kiinteistön käyttöoikeuden luovuttaminen, Hotelli- ja leirintäaluetoimintaan verrattava majoitustoiminta, Majoituspalvelu
Hakija tarjosi majoitusta kalustetuissa huoneissa kuluttaja- ja yritysasiakkaiden tilapäiseen tarpeeseen joustavalla sopimusmallilla. Kaikki asiakkaiden kanssa solmitut majoituspalvelusopimukset olivat määräaikaisia ja voimassa enintään yhden kuukauden kerrallaan. Majoituspalvelun hinta oli päiväperusteinen alle kuukauden kestävissä majoitussopimuksissa (niin sanotut lyhyt vierailu -sopimukset) ja kuukausiperusteinen yhden kuukauden pituisissa majoitussopimuksissa (niin sanotut joustava vierailu -sopimukset). Lyhyt vierailu -sopimuksissa asiakkaalta veloitettu majoitushinta sisälsi kalustetun huoneen lisäksi sähkön, veden, lämmön ja internetin. Joustava vierailu -sopimuksissa hakija veloitti näistä erillisen kiinteän kuukausittaisen maksun asiakkaalta. Majoitussopimuksiin sisältyi aina siivous. Hakija markkinoi majoituspalvelujaan omien internetsivujensa lisäksi printtimediassa, sosiaalisessa mediassa, muilla internet-alustoilla ja internetin majoitusportaaleissa. Hakija ylläpiti matkustajarekisteriä majoitus- ja ravitsemistoiminnasta annetun lain mukaisesti.
Hakemuksen mukaan hakijan majoitustilat olivat teknisiltä ominaisuuksiltaan ja asemakaavan mukaan hotellirakennuksia. Asiakas ei voinut ilmoittaa huonetta vakituiseksi osoitteekseen tai saada siihen esimerkiksi Kelan asumistukea. Asiakkaat voivat valita täysin kalustetun tai kevyesti kalustetun huoneen. Kevyesti kalustetun huoneen varusteluun kuului sänky tai sängyt, pöytä ja tuolit, säilytystilat, valaistus ja perustasoiset keittiökoneet sisältäen astianpesukoneen. Lisäksi osassa huoneita on pyykinpesukone. Täysin kalustetun huoneen varusteluun kuului edellisten lisäksi tyynyt, peitot, pyyhkeet, lakanat, verhot ja matot sekä ruoanlaitto- ja ruokailuvälineet. Osassa täysin kalustettuja huoneita on myös sohva tai nojatuoli.
Kaikkien asiakkaiden käytössä olivat lisäksi vastaanottopalvelut, aulan lounge-tilat olohuoneena ja työskentelyalueena, työskentely- ja neuvotteluhuoneet, yhteiskäyttöpolkupyörät, kuntosali ja kuntohuone, spa-osasto, yhteiskäyttöinen keittiö ja ruokailuhuone sekä lainattavat pienkodinkoneet. Hakija tarjosi asiakkaille erillistä maksua vastaan lisäsiivousta, ravintolapalveluja, pysäköintipaikkoja ja erikokoisia varastotiloja asiakkaiden henkilökohtaisia tavaroita varten.
Lyhyt vierailu -sopimuksissa majoitussopimus päättyi sopimuskauden (1 päivä–1 kuukausi) päättyessä. Asiakas pystyi uusimaan majoitussopimuksen seuraavaksi sopimuskaudeksi maksamalla seuraavan sopimuskauden hinnan ennen edellisen sopimuskauden päättymistä. Joustava vierailu -sopimuksissa hakija lähetti asiakkaalle kuukauden 14. päivänä viestin, jossa kysyttiin asiakkaan halukkuutta jatkaa majoitussopimusta seuraavaksi kuukaudeksi. Jos asiakas ei ilmoittanut ennen edeltävän kuukauden 28. päivää vastustavansa tätä ja jos asiakas maksoi seuraavan kuukauden majoituksen hinnan ennen edellisen sopimuskauden päättymistä, seuraavan kuukauden majoitussopimus voitiin solmia.
Siltä osin kuin hakija luovutti palvelun asiakkaalleen lyhyt vierailu -sopimuksella, hakemuksessa kuvatun majoitustilojen luovuttamisen sopimukseen sisältyvien oheispalvelujen kanssa voitiin katsoa kilpailevan hotellialan kanssa. Keskusverolautakunta katsoi, että lyhyt vierailu -sopimusten osalta hakemuksessa tarkoitetussa palvelussa oli kyse arvonlisäverolain 29 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetusta verollisesta hotellitoimintaan verrattavassa majoitustoiminnassa tapahtuvasta huoneiden ja muiden sellaisten tilojen käyttöoikeuden luovuttamisesta.
Siltä osin kuin hakija luovutti huoneen käyttöoikeuden asiakkaalle hakemuksessa tarkoitetulla joustava vierailu -sopimuksella, asiakkaalle sopimuksen mukaan kuuluvien oikeuksien ja velvoitteiden ei ollut katsottava merkittävästi poikkeavan vuokrasopimuksissa yleensä olevista oikeuksista ja velvoitteista. Joustava vierailu -sopimusten voimassaoloehdot ja muut sopimusehdot huomioon otettuna palvelulla ei ollut keskeisesti samoja piirteitä ja päämääriä kuin hotellitoiminnalla. Joustava vierailu -sopimuksella luovutettavan palvelun objektiivisena pääasiallisena sisältönä oli, että hakija antoi asiakkaalleen vuokraa vastaan sovituksi ajaksi oikeuden hallita kyseistä tilaa ja sulkea muut pois sen piiristä. Sopimuksen mukaiset oheispalvelut olivat näissä oloissa asiakkaalle keino käyttää tätä pääasiallista palvelua parhaissa mahdollisissa olosuhteissa.
Joustava vierailu -sopimuksella myytävässä palvelussa oli katsottava olevan kysymys arvonlisäverolain 27 §:ssä tarkoitetusta verottomasta kiinteistön käyttöoikeuden luovutuksesta ja arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan l kohdassa tarkoitetusta kiinteän omaisuuden vuokrauksesta. Yksinomaan se seikka, että asiakkaan kanssa solmittu joustava vierailu -sopimus oli oikeudelliselta muodoltaan majoituspalvelusopimus, ei antanut aihetta arvioida palvelun tosiasiallista luonnetta arvonlisäverotuksessa verottomana kiinteistöön kohdistuvan oikeuden luovutuksena toisin.
Ennakkoratkaisu ajalle 24.4.2025–31.12.2026
Arvonlisäverolaki 1 § 1 mom 1 kohta, 27 § 1 mom ja 29 § 1 mom 3 kohta, euvoston direktiivi 2006/112/EY yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä 135 artikla 1 kohta a alakohta ja 2 kohta a alakohta, Laki majoitus- ja ravitsemistoiminnasta 1 § 2 mom 1 kohta, 6 § ja 7 §, (Ei lainvoimainen), Valitettu
5. Hallinto-oikeuksien päätöksiä https://www.finlex.fi/fi/oikeus/hao/
Pohjois-Suomen HAO 20.5.2025 Elinkeinotulon verotus – Tulon veronalaisuus – Velan anteeksianto – Akordi – Sijoitustoimintaa harjoittava yhtiö
Yhtiö oli harjoittanut sijoitustoimintaa sijoittamalla varoja pääasiassa listaamattomiin yhtiöihin ja First North -kaupankäyntijärjestelmässä noteerattuihin yhtiöihin. Yhtiön mukaan sen sijoitukset olivat tuottaneet tappiota, sijoitusten arvostustasot olivat laskeneet merkittävästi ja sijoitusten kohteena olleita yhtiöitä oli mennyt konkurssiin. Yhtiö oli aikaisempina verovuosina kirjannut kirjanpidossa osakkeista realisoitumattomia arvonalennuksia, joita ei ollut hyväksytty toimitetuissa verotuksissa. Yhtiön oma pääoma 31.12.2021 oli 732 061,86 euroa alijäämäinen. Yhtiön osake-enemmistön omistaneen henkilön yhtiölle antama pääomalaina 820 000 euroa oli kirjattu vieraaseen pääomaan.
Yhtiö ja mainittu osakas ovat helmikuussa 2022 sopineet, että hänen vuosina 2003–2008 yhtiölle käyttöpääomaksi antama laina 150 000 euroa jätetään perimättä yhtiöltä. Tällä akordilla oli tarkoitus muun ohessa vahvistaa yhtiön pääomarakennetta sekä parantaa yhtiön taloudellista tilannetta. Verotuksessa oli katsottu, että yhtiön verovuoden 2022 taloudellisen tilanteen perusteella yhtiötä ei voitu pitää maksukyvyttömänä, ja saadun akordin määrä oli luettu yhtiön veronalaiseksi elinkeinotuloksi.
Hallinto-oikeus hylkäsi yhtiön valituksen ja totesi, että yhtiön vuosittaiset menot olivat olleet vähäiset ja että saadun selvityksen mukaan oman pääoman alijäämäisyys johtui osakkeiden hankintamenoista kirjanpidossa tehdyistä arvonalennuksista. Yhtiön ei voitu katsoa osoittaneen, että sen omistuksessa olevien osakkeiden arvot olisivat alentuneet pysyvästi niin, että on ilmeistä, ettei niistä tulla koskaan saamaan niiden kirjanpitoarvoa suurempaa myyntihintaa. Asiassa ei ollut myöskään esitetty sellaista selvitystä, että yhtiön toiminta olisi päättymässä. Nämä seikat huomioon ottaen hallinto-oikeus katsoi, että Yhtiö ei ollut saatavasta luopumisen ajankohtana oman pääoman alijäämäisyyden eikä muunkaan asiassa esitetyn selvityksen perusteella sillä tavoin maksukyvytön, että saatava olisi ollut velkojalle arvoton.
Verovuosi 2022
Laki elinkeinotulon verottamisesta 4 § 1 mom
Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden ylituomari Juhana Niemi sekä hallinto-oikeustuomarit Jari Kostilainen ja Jani Taskila.
Helsingin HAO 16.5.2025 Henkilökohtaisen tulon verotus – Osakaslaina – Ulkomaiselta yhteisöltä saatu laina – Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön toissijainen vaatimus – Peitelty osinko – Asian palauttaminen Verohallinnolle
Asiassa oli ratkaistavana, voidaanko tuloverolain 53 a §:n säännöstä soveltaa ulkomaiselta yhteisöltä saatuun lainaan.
Hallinto-oikeus totesi, että tuloverolain 53 a §:ssä tai missään muuallakaan laissa ei ole säädetty, että kyseisessä säännöksessä osakeyhtiöllä tarkoitetaan vain kotimaista osakeyhtiölain mukaista yhtiötä. Tuloverolain 53 a §:n säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 28/1998 vp) ei ole kuitenkaan käsitelty lainkaan tilanteita, joissa lainanantaja olisi ulkomainen yhteisö, ja esimerkiksi esityksen taloudellisissa vaikutuksissa on arvioitu ainoastaan kotimaisten osakeyhtiöiden myöntämien osakaslainojen määriä. Vaikka tuloverolaissa tulon käsite on laaja, se ei kuitenkaan lähtökohtaisesti kata lainana saatua suoritusta. Tuloverolain 53 a §:n säännös on siten veronalaisen tulon käsitettä laajentava erityissäännös. Koska perustuslain mukaan verosta on säädettävä lailla, kyseistä erityissäännöstä on tulkittava suppeasti. Hallinto-oikeus katsoi, että tuloverolain 53 a §:n säännöstä voidaan soveltaa vain kotimaisesta osakeyhtiöstä saatuun rahalainaan, ja kumosi verotuksen oikaisulautakunnan päätökset ja toimitetut osakaslainojen verotukset.
Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö oli toissijaisesti vaatinut asian palauttamista Verohallinnolle sen selvittämiseksi, tuleeko osakaslainat verottaa valittajan yhtiöstä saamana peiteltynä osinkona.
Hallinto-oikeus totesi, että Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö ei ollut hakenut valittajan verotukseen muutosta oikaisuvaatimuksella. Se oli kuitenkin hallinto-oikeudessa ensi kerran puhevaltaa käyttäessään esittänyt toissijaisen perusteen rahalainojen verottamiselle. Kun kysymyksessä oli samojen rahasuoritusten verotuksellinen arviointi, hallinto-oikeus katsoi, että asia ei tämän toissijaisen vaatimuksen johdosta muuttunut sillä tavoin toiseksi, että vaatimus olisi tullut jättää vasta hallinto-oikeudessa esitettynä tutkimatta.
Koska Verohallinto ei ollut verottaessaan lainat tuloverolain 53 a §:n mukaisina osakaslainoina tutkinut, oliko lainoihin liittynyt takaisinmaksutarkoitus ja oliko kysymyksessä ollut peitelty osinko, hallinto-oikeus palautti asian Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön vaatimuksesta Verohallinnolle uudelleen käsiteltäväksi peitellyn osingon verottamisen edellytysten selvittämiseksi ja arvioimiseksi. Reformatio in peius -kiellon vuoksi valittajan verotus ei kuitenkaan saa hänen valituksensa johdosta muodostua aiempaa ankarammaksi, mikä seikka Verohallinnon on otettava huomioon asian uudelleen käsittelyn yhteydessä.
Tuloverolaki 53 a §
Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Paula Makkonen, Anneli Järvenpää, joka on myös esitellyt asian, ja Pasi Mäkelä.
Ei lainvoimainen
Helsingin HAO 12.5.2025 Valmisteverotus – Arvioverotus – Veronkorotus – Alkoholi – Yksityishenkilön tuomiset – Oma käyttö – Kaupallinen tarkoitus
Verohallinto oli määrännyt valittajan maksettavaksi alkoholi- ja alkoholijuomaveroja sekä juomapakkausveroja tämän mukanaan Suomeen kuljettamista alkoholijuomista. Asiassa oli hallinto-oikeudessa ratkaistavana, oliko veron määrääminen esillä olleessa tilanteessa tapahtunut oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain 43 §:n nojalla arvioimalla ja oliko Verohallinto tällöin voinut saman lain 38 §:n 3 momentin nojalla määrätä valittajalle 25 prosentin suuruiset veronkorotukset.
Hallinto-oikeus katsoi, että lähtökohtaisesti veron määrääminen arvioimalla tulee kyseeseen vasta silloin, kun veron määräämiseksi tarvittavia tietoja ei ole lainkaan saatavissa verovelvolliselta, eikä veron määräämistä voida suoraan perustaa myöskään oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain 42 §:ssä tarkoitettuun muuhun asiasta saatuun nimenomaiseen selvitykseen. Verojen määrääminen oli käsillä olevassa asiassa perustunut Tullin suorittamaan sisärajatarkastukseen, jossa valittajan ajoneuvoon kohdistuneen tarkastuksen ja valittajan kuulemisen perusteella oli selvitetty valittajan mukanaan kuljettamien alkoholijuomien määrät ja lajit sekä valittajan niille esittämä käyttötarkoitus. Verohallinto oli Tullin selvitykseen ja valittajan kuulemiseen perustuen suorittanut asiassa valmisteverotuslain 72 §:n 2 momentin mukaisen arvioinnin ja oli katsonut laissa esitetyt ohjetasot ylittäneen osuuden valittajan mukanaan tuomista alkoholijuomista tulleen kaupalliseen tarkoitukseen. Verohallinnon valmisteverotuslain nojalla tekemä arviointi oli tällöin kohdistunut yksinomaan valmisteverotuslain mukaiseen tuotteiden käyttötarkoitukseen ja siitä saadun selvityksen riittävyyteen ja uskottavuuteen. Valittajalle maksuun määrätyn veron määrä sen sijaan oli perustunut suoraan tuotteiden määristä ja lajeista Tullin suorittamassa tarkastuksessa saatuun riidattomana pidettävään selvitykseen.
Hallinto-oikeus katsoi, että veron määrääminen ei tällöin ollut tapahtunut oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain 43 §:ssä tarkoitetulla tavoin arvioimalla, eikä kyse siis ollut saman lain 38 §:n 3 momentissa tarkoitetusta arvioverotuksesta. Verohallinto ei tällöin myöskään ollut kyseisen lainkohdan nojalla voinut määrätä veronkorotusta 25 prosentin suuruisena. Hallinto-oikeus alensi valittajalle määrätyt veronkorotukset oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain 38 §:n 1 momentin mukaiseen 10 prosenttiin.
Äänestys 2–1. Laki oma-aloitteisen verojen verotusmenettelystä 37 § 1 mom, 38 § 1 ja 3 mom, 40, 42 ja 43 §, Valmisteverotuslaki 72 §, Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Pirjo Järvenpää (eri mieltä), Jari Nikmo ja Annika Tuominen., Asian esittelijä Suvi Okkonen.
Ei lainvoimainen
6. Kirjanpitolautakunnan yleisohjeet, lausunnot ja poikkeusluvat Etusivu – (kirjanpitolautakunta.fi)
Yleisohjeet
Ei uusia yleisohjeita
Lausunnot ja poikkeusluvat
Kirjanpitolautakunnan lausunto vastikkeettoman SVOP-sijoituksen esittämisestä 2025 / 2118 8.5.2025
Poikkeuslupahakemus tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisajan pidentämiselle 2025 / 2117 8.5.2025
Poikkeuslupahakemus tilinpäätöksen laatimisajan pidentämiselle 2025 / 2116 8.5.2025
Poikkeuslupahakemus tilinpäätöksen laatimisajan pidentämiselle 2025 / 2115 8.5.2025
Poikkeuslupahakemus tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisajan pidentämiselle 2025 / 2114 8.5.2025
Hyvinvointialue ja kuntajaosto
Ei uusia yleisohjeita
Ei uusia lausuntoja
7. KKO:n ennakkopäätökset
Ei uusia veroliitännäisiä päätöksiä