Edellisessä heinäkuun veropaketissa on huomioitu HE:t 72/2025 vp asti, KHO:n päätökset 2025:55 asti ja KVL:n ennakkoratkaisut 2025/30 asti. HaO-päätöksiä on aiemmin ollut julkaistuna 17.6.2025 asti. Verohallinnon ohjeet, päätökset ja kannanotot noteerattiin heinäkuulta, samoin Kirjanpitolautakunnan yleisohjeet, lausunnot ja poikkeusluvat. Veroliitännäisiä KKO:n ratkaisuja ei ollut. Uusia lausuntopyynnölle lähetettyjä veroaiheisia lakiesitysluonnoksia ei ollut.
1. Hallituksen esitykset
HE 79/2025 vp laiksi kirjanpitolain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta
Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki kirjanpitolain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta koskien sellaisia suuryrityksiä, jotka eivät vielä ole olleet velvollisia kestävyysraportointiin kirjanpitolain mukaisesti. Laki mahdollistaisi raportoinnin lykkäämisen kahdella vuodella, 1.1.2027 ja sen jälkeen alkaviin tilikausiin. Ehdotuksella pantaisiin täytäntöön kestävyysraportointia koskevan niin sanotun lykkäysdirektiivin asiaa koskevat säännökset.
Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.12.2025, mutta sen säännöksiä voitaisiin soveltaa jo 1.1.2025 alkaneella ja sen jälkeisillä tilikausilla.
2. Verohallinnon uusimmat ohjeet, päätökset ja kannanotot
https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/
Yhteisön yleinen ja rajoitettu verovelvollisuus
Valoe Oyj:n osakkeiden arvonmenetys tuloverolain mukaisessa verotuksessa
Saamisten arvonalenemisten vähennyskelpoisuus elinkeinotulon verotuksessa
Arvonlisäverollisen liiketoiminnan lopettaminen ja konkurssi
Vastikkeellinen saanto osituksessa ja erottelussa
Apurahojen, stipendien ja tunnustuspalkintojen verotus
Varainsiirtovero kiinteistön luovutuksessa
Linkki: Kaikkien tuomioistuinten ratkaisut
3. KHO:n ennakkopäätökset ja muut julkaistut päätökset
KHO:2025:61 Arvonlisävero – Vähennysoikeus – Vähennysoikeuden jakaminen – Osakkeiden hankintakulut – Sijoituspäätökseen liittyvät asiantuntijakulut – Pääomasijoittaja – Emoyhtiö
A Oy oli perustettu A-konsernin omistajanvaihdoksen yhteydessä ostamaan konsernin emoyhtiö ja myöhemmin toimimaan itse konsernin emoyhtiönä. Yhtiöstä suurimman osan omisti pääomasijoittajan hallinnoima pääomarahasto ulkomaisten holdingyhtiöiden kautta. Kaupan toteutumisen jälkeen A Oy aloitti hallintopalveluiden myynnin sen välilliseen omistukseen tulleelle C Oy:lle. Yhtiö ei myynyt hallintopalveluja sen välittömään omistukseen tulleelle B Oy:lle.
Asiassa oli kysymys siitä, miltä osin A Oy sai vähentää B Oy:n hankintaan liittyvien asiantuntijapalvelukulujen arvonlisäverot.
Hallintopalvelujen myyminen A Oy:n välilliseen omistukseen tulleelle yhtiölle loi samanlaisen aseman arvonlisäverolain mukaisena verovelvollisena kuin hallintopalvelujen myyminen välittömään omistukseen tulleelle tytäryhtiölle. Näin ollen pelkästään se, että yhtiö ei myynyt hallintopalveluja yrityskaupan kohteena välittömästi olleelle yhtiölle vaan tämän kautta välilliseen omistukseen tulleelle tytäryhtiölle, ei merkinnyt yritysoston ja siihen liittyvien palveluhankintojen tapahtuneen yhtiön arvonlisäveron soveltamisalan ulkopuoliseen toimintaan ja jäävän sen johdosta vähennysoikeuden ulkopuolelle.
Tämän jälkeen asiassa oli arvioitava tarkemmin erityisesti hankintojen luonnetta sekä niiden yhteyttä yhtiön vähennykseen oikeuttavaan toimintaan tai omistusrakenteessa yhtiön yläpuolella olevien pääomasijoittajien ja rahastojen toimintaan.
Yksinomaan se seikka, että yhtiö ostaa ja maksaa yritysostoon liittyviä asiantuntijapalveluja, ei merkitse niiden olevan arvonlisäverotuksessa yhtiölle vähennyskelpoisia yleiskuluina. Tällöinkin on arvioitava palvelujen sisältöä ja niiden yhteyttä yhtiön toimintaan. Tässä arvioinnissa voidaan ottaa huomioon se, missä määrin palveluista hyötyy joku muu kuin yhtiö itse. Asiassa saatavan selvityksen perusteella voi tulla määriteltäväksi myös veron jakaminen yhtiön vähennykseen oikeuttavaan toimintaan yleiskuluna ja toisaalta muiden toimintaa palvelevaan, yhtiölle vähennykseen oikeuttamattomaan osuuteen.
Osassa yritysoston asiantuntijapalveluista voi olla liityntä sekä yritysoston tekevän yhtiön että tämän yläpuolella omistusrakenteessa olevien omistajien ja sijoittajien toimintaan. Tällaisia palveluja voivat olla esimerkiksi kohdeyhtiöön liittyvät due diligence -tutkimukset, markkinatutkimukset, kohdeyhtiön arvonmäärityspalvelut, projektihallinnointiin ja taktiikoihin liittyvät palvelut, tulevaisuudennäkymien ja alan riskeihin liittyvät kartoitukset sekä yrityskaupan viimeistelyyn (closing) liittyvät palvelut ja viranomaishyväksynnän saamiseen liittyvät palvelut. Mainittujen palvelujen osalta ei välttämättä ole määriteltävissä, että yritysostossa ostajana olevan yhtiön tai omistusrakenteessa sen yläpuolelle olevien tahojen palveluista saamaa hyötyä voisi pitää luonteeltaan vain toissijaisena toisen osapuolen tarpeisiin nähden. Tässä tilanteessa palvelun ostohintaan sisältynyt arvonlisävero on jaettava siten, että vähennykseen oikeuttava osuus kuvaa mahdollisimman objektiivisesti yhtiön toimintaan kohdistuvaa osuutta palvelusta ja tältä osin yhtiöllä on vähennysoikeus yleiskuluna.
Vähennysoikeutta vaativalla verovelvollisella on näyttövelvollisuus vähennysoikeutensa perusteista. Verovelvollisen on osoitettava ostolaskuun sisältyvällä riittävällä erittelyllä tai muulla tavoin, mistä ostetuissa palveluissa on kysymys ja miltä osin se on vähennyskelpoinen.
Hallinto-oikeuden, verotuksen oikaisulautakunnan ja Verohallinnon päätökset kumotaan ja asia palautetaan Verohallinnolle uudelleen käsiteltäväksi asiantuntijapalvelujen vähennyskelpoisen osuuden määrittämiseksi siten kuin päätöksen perusteluista tarkemmin ilmenee. A Oy:n vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylätään.
Arvonlisäverotus verokausilta 8-9/2018.
Arvonlisäverolaki 1 § 1 momentti 1 kohta, 102 § 1 momentti 1 kohta ja 117 §
Yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annettu neuvoston direktiivi 2006/112/EY (arvonlisäverodirektiivi) 9 artikla 1 kohta, 168 artikla a alakohta ja 173 artikla 1 kohta 1 alakohta
Unionin tuomioistuimen tuomiot asioissa C-104/12, Becker (ECLI:EU:C:2013:99), C-126/14, Sveda (ECLI:EU:C:2015:712), C-108/14 ja C-109/14, Larentia + Minerva ja Marenave Schiffahrt (ECLI:EU:C:2015:496), C-249/17, Ryanair (ECLI:EU:C:2018:834), C-42/19, Sonaecom SGPS SA (ECLI:EU:C:2020:913) sekä C-405/19, Vos Aannemingen (ECLI:EU:C:2020:785)
KHO:2025:60 Kiinteistöverotus – Kiinteistön arvostaminen – Maapohjan verotusarvo – Rakennusoikeus – Asemakaava – Tosiasiallinen käyttötarkoitus
Yhtiö omisti 35 153 neliömetrin suuruisen kiinteistöverotuksen kohteena olevan tontin. Kiinteistö sijaitsi asemakaava-alueella, joka oli kaavassa merkitty toimitilarakennusten korttelialueeksi. Kiinteistön rakennusoikeuden määrä oli 19 333 kerrosalaneliömetriä. Kiinteistölle sai rakentaa toimistorakennuksia ja teollisuus- ja varastorakennuksia. Yhtiö oli käyttänyt omistamaansa kiinteistöä kahden yhteensä 15 791 neliömetrin suuruisen teollisuus- ja varastorakennuksen rakennuspaikkana.
Asiassa oli ratkaistavana, miten yhtiön omistaman kiinteistön maapohjan verotusarvo oli määritettävä tilanteessa, jossa kiinteistön tosiasiallinen käyttö poikkesi asemakaavan mahdollistamasta korkeampaan arvostamiseen johtavasta käyttötarkoituksesta. Kysymys oli erityisesti siitä, oliko maapohja arvostettava teollisuuskäyttöä vastaavasti maapohjan pinta-alan vai toimistokäyttöä vastaavasti rakennusoikeuden mukaan.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että maapohjaa kiinteistöverotuksessa arvostettaessa on lähtökohtaisesti otettava huomioon kiinteistön tosiasiallinen käyttötarkoitus. Asemakaavan sallimalle tätä korkeampaan arvostukseen johtavalle käyttötarkoitukselle voidaan antaa merkitystä lähinnä silloin, kun rakennukset ovat purkukuntoisia ja koko kiinteistön arvo muodostuu ainakin valtaosin maapohjasta ja siihen kuuluvasta rakennusoikeudesta, tai silloin, kun osa tontista on olemassa olevat rakennukset säilyttäen erotettavissa asemakaavan mahdollistamaan lisärakentamiseen. Lisäksi on kiinnitettävä huomiota kiinteistöverotuksen kaavamaiseen luonteeseen. Kuntakohtaisen tonttihintakartan tai arviointiohjeen mukaan lasketusta arvosta on aihetta yksittäisen kiinteistön kohdalla poiketa vain silloin, kun se poikkeaa olennaisesti sellaisesta arvosta, jossa mainitut lähtökohdat on otettu huomioon.
Kiinteistöverotukset vuosilta 2015–2020, Kiinteistöverolaki 15 §, Laki varojen arvostamisesta verotuksessa 29 § 1 ja 3 momentti
KHO:2025:59 Elinkeinotulon verotus – Konserniavustus – Ulkomailla asuva yhtiö – Rajoitetusti verovelvollinen – Kiinteästä omaisuudesta saatu tulo – Syrjintäkielto – Sijoittautumisvapaus
B S.à r.l. ja sen sisaryhtiöt olivat luxemburgilaisia osakeyhtiömuotoisia sisaryhtiöitä, joiden verotuksellinen asuinvaltio oli Luxemburg. Yhtiöt harjoittivat Suomessa kiinteistöjen vuokraustoimintaa ja olivat täällä rajoitetusti verovelvollisia kiinteästä omaisuudesta saamiensa tulojen osalta. Yhtiöt eivät harjoittaneet liiketoimintaa Suomessa täällä olevasta kiinteästä toimipaikasta.
Asiassa oli ratkaistavana, voiko BS.à r.l. vähentää Suomessa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain mukaisesti verotettavasta tulostaan sisaryhtiöilleen antamansa konserniavustuksen.
Konserniavustusjärjestelmän lähtökohtana on konserniavustuksen symmetrinen käsittely eli se, että konserniavustusta antavan yhtiön vähennyskelpoista menoa vastaa sen saajan Suomessa veronalainen tulo. Konserniavustuksesta verotuksessa annetun lain 2 §:n 1 momentin mukaan konserniavustuksella tarkoitetaan muuna kuin pääomansijoituksena suoritettua avustusta, jota ei elinkeinotulon verottamisesta annetun lain mukaan saa vähentää tulosta. Tällaista avustusta ei ole pidettävä verosopimuksen 6 artiklassa tarkoitettuna kiinteästä omaisuudesta saatuna tulona, jota voitaisiin verottaa Suomessa. Tilannetta ei ole arvioitava toisin sillä perusteella, että konserniavustuksena annettavat varat ovat kertyneet antajayhtiölle B S.à r.l:lle tämän Suomessa harjoittaman vuokraustoiminnan tuotoista. Siten edellytys konserniavustuksen symmetrisestä verokäsittelystä jäi täyttymättä, eikä B S.à r.l:n sisaryhtiöilleen antama konserniavustus ollut B S.à r.l:n verotuksessa vähennyskelpoinen. Asiassa ei ollut kysymys mainitun verosopimuksen syrjintäkieltoa koskevassa 24 artiklassa tarkoitetusta syrjivästä kohtelusta, eikä konserniavustuksen vähennyskelvottomuus ollut sijoittautumisvapauden vastaista.
Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu verovuosille 2024 ja 2025. Laki konserniavustuksesta verotuksessa 1 §, 2 § 1 momentti sekä 3 § 1 ja 3 momentti, Tuloverolaki 9 § 1 momentti, Suomen ja Luxemburgin välinen tulo- ja varallisuusveroja koskeva kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehty sopimus 3 artikla 1 kappale f kohta ja 2 kappale, 6 artikla, 7 artikla 1 kappale ja 24 artikla, Sopimus Euroopan unionin toiminnasta (SEUT) 49 artikla ja 54 artikla, Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-231/05, Oy AA (EU:C:2007:439)
Ks. KHO 2007:93 ja vrt. KHO 2003:79
KHO:2025:58 Kiinteistövero – Verotusarvo – Rakennuksen arvostaminen – Laskennallinen verotusarvo – Käypä arvo – Yhteenlaskettu käypä arvo – Objektivero
Säätiö omisti kiinteistön maapohjan ja sillä sijaitsevat kuusi rakennusta, joista yksi oli ammattikoulurakennus. Kiinteistöverotuksessa maapohjan ja rakennusten verotusarvoina oli käytetty laskennallisia verotusarvoja.
Asiassa oli ratkaistavana, oliko ammattikoulurakennuksen verotusarvoa ja sen käyvän arvon merkitystä mahdollista arvioida arvostamislain 32 §:n perusteella erikseen.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että arvostamislain 32 §:n 1 momentti ja säännöksen esityöt viittasivat siihen, että kiinteistön veronalaisten osien laskennallisten verotusarvojen yhteismäärää oli verrattava niiden yhteenlaskettuun käypään arvoon. Asiassa oli kuitenkin otettava erityisesti huomioon kiinteistöveron luonne objektiverona, jossa verotusarvo määrätään erikseen maapohjan ja rakennuksen osalta niiden ominaisuuksien pohjalta. Arvostamislain 32 §:n 1 momenttia oli tulkittava siten, että rakennuksen verotusarvoksi voitiin katsoa laskennallisin perustein vahvistettua verotusarvoa alempi käypä arvo, vaikka kiinteistön veronalaisten osien yhteenlaskettu käypä arvo olisi suurempi kuin niiden yhteenlaskettu laskennallinen verotusarvo.
Äänestys 4–1, Kiinteistöverotus vuosilta 2013–2016. Kiinteistöverolaki 15 §, Laki varojen arvostamisesta verotuksessa 28, 30 ja 32 §
KHO:2025:57 Autovero – Väliaikainen veroton käyttö – Vientirekisteriin merkitty ajoneuvo – Tilapäinen käyttö Suomessa – Vakinainen asuinpaikka – Lomamatka tai siihen verrattava lyhyehkö oleskelu
Suomessa vakinaisesti asuva A oli tuonut kertaalleen ulkomaille viemänsä mutta edelleen vientirekisteriin merkityn ajoneuvon takaisin Suomeen käytettäväksi 53 päivän ajaksi. Asiassa oli kysymys siitä, oliko ajoneuvo autoverosta vapaa vientirekisteriin merkityn ajoneuvon tilapäistä käyttöä koskevan poikkeussäännöksen perusteella.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että asiassa sovellettavaksi tullutta autoverolain (1482/1994) 35 §:n 1 momentin 5 kohdan säännöstä voitiin soveltaa verovelvollisen asuinpaikasta riippumatta. Asian olosuhteissa ei kuitenkaan ollut kysymys mainitussa säännöksessä tarkoitetusta ajoneuvon käytöstä tavanomaisen lomamatkan tai siihen verrattavan lyhyehkön oleskelun johdosta. Näin ollen A:lle oli voitu määrätä autovero vientirekisteriin merkityn ajoneuvon käyttämisestä Suomessa.
Autoverolaki (1482/1994) 1 § (5/2009) 1 momentti (313/2018), 35 § 1 momentti 5 kohta (413/1997), 79 § 1 momentti ja 81 § 2 momentti
4. KVL:n ennakkoratkaisut https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ennakkoratkaisut/
Ei uusia ennakkoratkaisuja.
5. Hallinto-oikeuksien päätöksiä https://www.finlex.fi/fi/oikeus/hao/
Pohjois-Suomen HAO 11.8.2025 Perintöverotus – Testamentista luopuminen – Toissijaismääräys – Lopullinen perinnönjako
X oli perinnönjättäjän leski. Puolisoilla oli avio-oikeus toistensa omaisuuteen. Kuolinpesän osakkaita olivat X yleistestamentin saajana, perinnönjättäjän lapset A ja B, perinnönjättäjän ja X:n yhteiset lapset C ja D sekä toissijaisena testamentinsaajana X:n lapsi E.
Perinnönjättäjä oli laatinut X:n kanssa keskinäisen testamentin, jonka mukaan toisen puolisoista kuoltua saa eloonjäänyt aviopuoliso omistus- ja hallintaoikeuden kaikkeen ensin kuolleen puolison omaisuuteen. Molempien kuoltua ½-osuus jäljellä olevasta omaisuudesta menee täysin omistus- ja hallintaoikeuksin A:lle, B:lle, C:lle, D:lle ja E:lle tasaosuuksin ja toinen ½-osuus omaisuudesta menee täysin omistus- ja hallintaoikeuksin C:lle, D:lle ja E:lle.
A ja B vaativat lakiosaansa perinnönjättäjän jälkeen. Asiassa tehdyn testamentin tulkinnan mukaan molempien puolisoiden kuoltua A ja B saavat lakiosien maksamisen jälkeenkin osuuden jäljellä olevasta puolisoiden omaisuudesta, minkä johdosta X vaati kuolinpesän lopullista jakamista myös testamentin osalta. Siksi kuolinpesän osakkaat tekivät lopullista perinnönjakoa koskevan sopimuksen, jossa sovittiin, että C, D ja E eivät saa pesästä mitään. A ja B saivat omistukseensa rahavaroja. Heidän perintöosuutensa laskettiin ottaen huomioon sekä perinnönjättäjän että X:n lapset, jolloin laskennalliseksi osuudeksi perinnöstä muodostui kummallekin 1/5. Verohallinto on katsonut, että X on luopunut testamentista osittain A:n ja B:n hyväksi ja että luopuminen on tehoton.
Asiassa oli hallinto-oikeudessa X:n valituksesta ratkaistavana, vaikuttiko X testamentin saajana siihen, kenelle osa testamentin kohteena olevasta omaisuudesta menee niin, että hänen olisi katsottava luopuneen testamentista tehottomasti.
Hallinto-oikeus totesi, että kaikkien kuolinpesän osakkaiden allekirjoittaman perinnönjakosopimuksen hyväksyminen oli edellytys sille, että X oli voinut käyttää oikeuttaan lopulliseen perinnönjakoon A:n ja B:n osalta, jotka eivät olleet hänen lapsiaan. Sopimus edellytti kaikkien pesän osakkaiden suostumusta, eikä X ollut voinut yksin päättää perintöosuuksista. Sopimuksessa olevasta laskelmasta käy ilmi, että myös X:n lasten laskennalliset perintöosuudet olisivat samansuuruiset, mutta heillä ei ollut siinä vaiheessa vaatimuksia. Testamentin tulkinnan mukaan A:lle ja B:lle olisi jäänyt toissijaismääräykseen perustuva oikeus osaan testamentatuista varoista lakiosien maksamisen jälkeenkin, mikä lopullisella perinnönjaolla vältettiin. X ei ollut käytännössä pystynyt vaikuttamaan lopullisen perinnönjaon perintöosuuksiin kuolinpesän osakkaiden soveltaessa jaossa yhdessä tasajaon periaatetta. Hallinto-oikeus katsoi, että X ei ollut luopunut testamentista osittain A:n ja B:n hyväksi, vaan heille maksettujen varojen osalta kyse oli testamentin ennenaikaisesta toissijaismääräyksen toteuttamisesta. Tähän nähden perintöverotuksessa ei olisi tullut ottaa osana X:n testamentilla saamaa omaisuutta huomioon A:lle ja B:lle maksettuja lopullisia perintöosuuksia. Asia palautettiin Verohallinnolle perintöverotuksen uudelleen toimittamiseksi. Perintö- ja lahjaverolaki 1 § 1 mom sekä perintökaari 12 luku 1 § ja 17 luku 2 a §, Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeustuomarit Jari Kostilainen, Jani Taskila ja Anna-Leena Kiviniemi
Itä-Suomen HAO 6.8.2025 Lahjavero – Sukupolvenvaihdoshuojennus – Perintö- ja lahjaverolaissa tarkoitettu yrityksen osa – Avoin yhtiö
Asiassa oli Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valituksen johdosta ratkaistavana, onko perintö- ja lahjaverolain 55 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädetty sukupolvenvaihdoshuojennuksen edellytys täyttynyt kysymyksessä olevassa 1/5 avoimen yhtiön vastuunalaisen yhtiömiehen yhtiöosuuden lahjoituksessa eli katsotaanko lahjaan sisältyneen yrityksen osa.
Verohallinto oli tekemässään lahjaverotuspäätöksessä vahvistanut lahjan verotettavaksi arvoksi 156 800 euroa. Koko yhtiön käyvän arvon oli määritelty olevan sen substanssiarvoon perustuen 1 897 687,49 euroa. Lahjaverotuksessa sukupolvenvaihdoshuojennuksen edellytysten oli katsottu täyttyneen ja veron määrää oli huojennettu, koska lahjoitettu osuus on oikeuttanut saamaan 20 prosenttia yhtiön tulosta lahjan arvon jäädessä vain hieman alle 10 prosenttiin yhtiön arvosta. Verotuksen oikaisulautakunta oli hylännyt Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön oikaisuvaatimuksen myönnetyn huojennuksen poistamisesta.
Hallinto-oikeus hylkäsi Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valituksen. Hallinto-oikeus totesi, että perintö- ja lahjaverolain 55 §:n 1 momentin sukupolvenvaihdoshuojennuksen tavoitteena on muun muassa yritysten sukupolvenvaihdosten edistäminen sekä yritystoiminnan ja sitä kautta myös työpaikkojen jatkuvuuden turvaaminen. Yrityksen osalla tarkoitetaan perintö- ja lahjaverolain 57 §:n mukaan myös vähintään yhtä kymmenesosaa yrityksen omistamiseen oikeuttavista osuuksista. Verotuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että vähimmäisosuuden täyttymisen arvioinnissa on olennaista se, minkälaiset oikeudet lahjansaaja saa jatkettavan yrityksen tuottoihin ja varoihin, eikä sukupolvenvaihdoshuojennusta estä se, että suhteellinen osuus yrityksen varoista jää lahjoitushetkellä tilapäisesti hiukan pienemmäksi kuin 10 prosenttia sen vuoksi, että lahjanantaja on ennen luovutusta nostanut omat lahjoitushetkeen mennessä kertyneet voitto-osuutensa, kun taas muut yhtiömiehet ovat jättäneet voittovarat yhtiöön.
Hallinto-oikeus totesi, että perintö- ja lahjaverolain 57 §:ssä tarkoitetulla 10 prosentin vähimmäisosuudella tarkoitetaan lähtökohtaisesti yhtiöosuuden käyvän arvon osuutta koko yrityksen arvosta, ja että yritysten käyvän arvon määrittämiseen voi liittyä epävarmuustekijöitä. Nyt käsiteltävänä olevassa tapauksessa yhtiön toiminta on ollut lahjoitusta edeltävinä vuosina selvästi voitollista. Lahjoitushetkellä voimassa olleen yhtiösopimuksen perusteella lahjoitettu 1/5 yhtiöosuus on oikeuttanut verovelvollisen saamaan 20 prosenttia tilikauden voitosta. Kyseinen osuus yhtiön tuottoihin ylittää selvästi perintö- ja lahjaverolain 57 §:ssä asetetun kymmenesosan edellytyksen huojennuksen saamiselle. Verovelvollisen saama osuus yhtiön varoista on sen sijaan jäänyt hieman alle edellä todetun määrän, ollen 8,27 prosenttia. Saadun selvityksen perusteella lahjanantaja on ennen luovutusta nostanut omat lahjoitushetkeen mennessä kertyneet voitto-osuutensa.
Mainituissa oloissa sekä edellä lausutun perusteella hallinto-oikeus katsoi, että lahjaan voitiin katsoa sisältyneen perintö- ja lahjaverolain 55 §:n 1 momentin 1 kohdassa ja 57 §:ssä tarkoitettu yrityksen osa, vaikka lahjoitetulle yhtiöosuudelle lahjaverotuspäätöksessä määritelty arvo on lahjoitushetkellä ollut hieman alle 10 prosenttia suhteessa kyseisessä päätöksessä määriteltyyn koko yhtiön käypään arvoon. Lahjoitukseen voitiin soveltaa perintö- ja lahjaverolain 55 §:n sukupolvenvaihdoshuojennusta koskevia säännöksiä. Koska valituksessa viitatun Kuopion hallinto-oikeuden julkaisemattoman päätöksen 31.5.2013 nro 13/0210/1 perusteena olleet olennaiset tosiseikat sekä tuolloin ratkaistavana ollut oikeuskysymys ovat olleet osittain erilaisia kuin nyt käsiteltävänä oleva asia, päätökselle ei voitu antaa valittajan tarkoittamaa merkitystä.
Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeustuomarit Toni Sarivirta, Miika Laine ja Tuula Viiliäinen. Asian esittelevä jäsen Tuula Viiliäinen.
Päätös ei ole lainvoimainen.
6. Kirjanpitolautakunnan yleisohjeet, lausunnot ja poikkeusluvat Etusivu – (kirjanpitolautakunta.fi)
Yleisohjeet
Ei uusia yleisohjeita
Lausunnot ja poikkeusluvat
Ei uusia lausuntoja ja poikkeuslupia
Hyvinvointialue ja kuntajaosto
Ei uusia yleisohjeita
Ei uusia lausuntoja
7. KKO:n ennakkopäätökset
KKO:2025:71 Alkoholi – Alkoholirikos – Törkeä alkoholirikos
A oli harjoittanut Virosta Suomeen suuntautuvaa alkoholijuomien myyntiä virolaisen yhtiön verkkokauppasivustojen kautta. Tilauksen yhteydessä verkkokaupan asiakas oli voinut valita, noutaako hän tilaamansa alkoholijuomat itse, jolloin asiakas oli voinut myös järjestää kolmannen tahon noutamaan tuotteet myyjän varastolta. Vaihtoehtoisesti asiakas oli voinut valtuuttaa myyjän ehdottaman, myyjästä riippumattoman huolintayhtiön avustamaan kuljetussopimuksen tekemisessä kuljetusliikkeen kanssa. Jos asiakas oli valinnut jälkimmäisen vaihtoehdon, kuljetusliike oli toimittanut alkoholijuomat asiakkaalle Suomeen.
Korkein oikeus katsoi ratkaisustaan tarkemmin ilmenevin perustein, että A ei ollut alkoholilain vastaisesti tuonut maahan alkoholijuomia eikä myynyt niitä Suomessa. Syyte törkeästä alkoholirikoksesta hylättiin. Vrt. KKO:2018:49, AlkoholiL (1143/1994) 8 § 1 mom, RL 50 a luku 1 §
Ote perusteluista:
11. Tekoaikana on ollut voimassa arvonlisäverolain 63 a § (1486/1994) sekä valmisteverotuslain 6 §:n 11 ja 12 kohta ja 79 § (182/2010). Säännöksissä on yksityiskohtaisesti säädetty siitä, milloin kysymys on verolaeissa tarkoitetusta kauko- ja etämyynnistä ja milloin arvonlisä- ja valmistevero on kannettava Suomessa arvonlisä- ja valmisteveron alaisten tavaroiden liikkuessa jäsenvaltioiden välillä. Kyseisiä verolakeja koskevassa oikeuskäytännössä on tarkemmin tulkittu sitä, milloin toisessa jäsenvaltiossa myydyt tavarat katsotaan lähetetyiksi tai kuljetetuiksi Suomeen myyjän puolesta, jolloin myyjä on tuotteista verovelvollinen Suomeen.
12. Korkein oikeus toteaa, että näissä verotuksen alaan kuuluvissa säännöksissä tarkoitetulla kauko- ja etämyynnillä ei voida katsoa olevan sellaista vakiintunutta yleiskielistä ja oikeudellista merkityssisältöä, jota voitaisiin pitää tulkinnan lähtökohtana myös alkoholirikoksen tunnusmerkistön täyttymistä arvioitaessa. Näin ollen siitä, että myyjä on verolainsäädäntöön sisältyvien kauko- ja etämyyntisäännösten perusteella velvollinen maksamaan ostajille myymistään alkoholijuomista arvonlisä- ja valmisteverot Suomeen, ei voida suoraan päätellä, että kyse olisi myös alkoholilaissa tarkoitetusta alkoholijuomien vähittäismyynnistä Suomessa.
8. VVM:n lausuntopyynnölle lähettämät esitysluonnokset Lausuntopyynnöt – Lausuntopalvelu
Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain liitteen muuttamisesta (Vastausaika päättyy 22.9.2025)
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain liitteen verotaulukkoa siten, että liikennepolttoaineiden hiilidioksidiveron määrän laskentaperusteena olevaa hiilidioksiditonnin arvoa alennettaisiin kahdessa vaiheessa 62 eurosta 51,3 euroon. Valmisteveron alennus olisi bensiinille ja sitä korvaaville tuotteille yhteensä keskimäärin 2,7 senttiä litralta ja dieselille ja sitä korvaaville polttoaineille yhteensä keskimäärin 2,4 senttiä litralta.
Ehdotetuilla muutoksilla toteutettaisiin hallitusohjelmassa kirjattu liikennepolttoaineiden valmisteveron alennus, jolla vahvistetaan kotitalouksien ostovoimaa. Ehdotetut muutokset laskisivat valtion energiaverotuloja noin 50 miljoonaa euroa vuoden 2026 tasolla ja 96 miljoonalla eurolla vuoden 2027 tasolla.
Esitys liittyy valtion vuoden 2026 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2026.