Edellisessä kesäkuun veropaketissa on huomioitu HE:t 75/2024 vp asti, KHO:n päätökset 2024:94 asti ja KVL:n ennakkoratkaisut 2024/19 asti. HaO-päätöksiä oli julkaistuna 6.6.2024 asti. Verohallinnon ohjeet, päätökset ja kannanotot noteerattiin kesäkuulta.

1. Hallituksen esitykset

HE 76/2024 vp (eduskunta.fi) laiksi kirjanpitolain 1 ja 7 luvun muuttamisesta (ilmoitettu täysistunnossa 4.7.2024)

Ehdotuksella pantaisiin täytäntöön komission delegoitu direktiivi Euroopan parlamentin ja neuvoston tilinpäätöstä koskevan direktiivin muuttamisesta mikroyritysten, pienten, keskisuurten ja suurten yritysten tai konsernien kokoluokkien raja-arvojen osalta. Lisäksi lakiin tehtäisiin lakiteknisiä täsmennyksiä, jotta se vastaisi paremmin kestävyysraportointia koskevan direktiivin tarkoitusta.  

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian, jotta säännöksiä voitaisiin soveltaa komission delegoidun direktiivin edellyttämällä tavalla 1.1.2024 alkaneella ja sen jälkeisillä tilikausilla. 

2. Verohallinnon uusimmat ohjeet, päätökset ja kannanotot
https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/

Henkilökuntaedut verotuksessa

Kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistaminen yhteisöjen verotuksessa

Yhteisön käyttöomaisuusosakkeiden luovutusten verokohtelu

3. KHO:n ennakkopäätökset

Ei uusia päätöksiä

4. KVL:n ennakkoratkaisut https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ennakkoratkaisut/

KVL:026/2024 – vero.fi Arvonlisävero, Verollinen myynti, Poikkeukset myynnin verollisuudesta, Kiinteistön käyttöoikeuden luovuttaminen, Pysäköintitoiminta, Alueiden vuokraus kulkuneuvojen paikoitusta varten, Keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö, Pysäköintipaikkojen luovuttaminen osakkaan vuokralaisille

 

A Oy omisti rakennuksen, jossa sijaitsi asuinhuoneistoja ja liiketiloja. Yhtiö oli niin sanottu keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö, jonka osakkeet oikeuttivat yhtiöjärjestyksen perusteella hallitsemaan edellä mainittuja tiloja. Lisäksi yhtiö omisti ja hallitsi yhtiöjärjestyksensä perusteella 41 pysäköintihallissa sijaitsevaa autopaikkaa. Pysäköintihallissa sijaitsevien autopaikkojen hallinta oli jaettu hallinnanjakosopimuksella. A Oy:n omistamat ja hallitsemat pysäköintipaikat eivät olleet yhtiön tai minkään toisen kiinteistön asemakaavassa määriteltyjä velvoitepaikkoja. Pysäköintihalli sijaitsi korttelin pihakannen alla, ja sieltä oli yhteys liiketiloihin ja asuinhuoneistojen porraskäytäviin.

 

A Oy:n osakkeenomistaja B Oy hallitsi asuinhuoneistoja ja liiketiloja sekä vuokrasi niitä. A Oy ei luovuttanut pysäköintioikeuksia osakkaalleen B Oy:lle, eikä B Oy myynyt tai luovuttanut hakemuksessa tarkoitettuja pysäköintioikeuksia. Hakemuksen mukaan suurin osa A Oy:n hallitsemista pysäköintipaikoista tulisi olemaan asuinhuoneistojen vuokralaisten käytössä.

 

Hakemuksen mukaan vuokralaiset voivat tehdä pysäköintipaikoista toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen tai 30 vuorokauden pituisen määräaikaisen sopimuksen. Myös lyhyempi pysäköinti oli mahdollista. A Oy osti pysäköintilaitoksen operoinnin ulkopuoliselta yhtiöltä. Oikeus pysäköintiin yhtiön autopaikoilla pysäköintihallissa edellytti ajoneuvon rekisteröintiä pysäköintilaitoksen operoinnista vastaavan yhtiön sovelluksessa.

 

Keskusverolautakunta katsoi, kun otettiin huomioon hakemuksessa tarkoitettu A Oy:n asiakkaalle vastiketta vastaan suorittaman autopaikan hallintaoikeuden luovutuksen ominaispiirteet ja objektiivinen sisältö, että pysäköintihallissa sijaitsevan autopaikan hallintaoikeuden luovutuksessa oli kysymys arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan l alakohdassa tarkoitetusta kiinteän omaisuuden vuokrauksesta.

 

Kun A Oy omisti asuinhuoneistot ja liiketilat sekä luovutti pysäköintioikeuksia hakemuksessa tarkoitetulla tavalla näiden tilojen vuokralaisille, keskusverolautakunta katsoi, että näissä oloissa pysäköintioikeuden luovuttaminen sekä asuin- tai liikehuoneistojen käyttöoikeuden luovuttaminen muodostivat tosiasiassa unionin tuomioistuimen tuomiossa asiassa C-173/88, Henriksen, tarkoitetulla tavalla yhden taloudellisen kokonaisuuden. A Oy:n harjoittaman pysäköintipaikkojen vuokrauksen oli tältä osin katsottava liittyvän läheisesti verosta vapautettuun kiinteistön vuokraukseen. Ratkaisevaa merkitystä ei ollut sillä, että A Oy ei itse välittömästi luovuttanut asuin- tai liikehuoneistojensa käyttöoikeuksia samoille tahoille, vaan vuokranantajana oli yhtiön osakas, joka hallitsi tiloja A Oy:n yhtiöjärjestyksen mukaisesti.

Asuinhuoneistojen ja liiketilojen vuokralaisille luovutettavien pysäköintioikeuksien osalta kysymys ei ollut arvonlisäverolain 29 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetusta verollisesta alueiden vuokrauksesta kulkuneuvojen paikoitusta varten, vaan arvonlisäverolain 27 §:n 1 momentissa tarkoitetusta verottomasta kiinteistöön kohdistuvan oikeuden luovuttamisesta. A Oy:n ei siten ollut suoritettava arvonlisäveroa, kun se luovutti hakemuksessa tarkoitettuja pysäköintioikeuksia omistamansa kiinteistön vuokralaisille.

 

Asiassa oli lisäksi ratkaistava, oliko A Oy:n toiminnan arvonlisäverollisuuden kannalta merkitystä sillä, jos tietyn pysäköintipaikan sijasta A Oy luovutti vastiketta vastaan oikeuden pysäköidä nimeämättömälle pysäköintipaikalle. Asiakas sai pysäköintimaksua vastaan pysäköidä mihin tahansa vapaalle yhtiön hallinnoimalle autopaikalle pysäköintihallissa eli rajatulla alueella.

 

Keskusverolautakunta totesi, että vaikka kyse ei ollut nimetystä pysäköintipaikasta, A Oy luovutti myös tässä tilanteessa rajatun kiinteistöpinta-alan pysäköintihallista asiakkaansa käyttöön vastiketta vastaan ja kysymys oli arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan l alakohdassa tarkoitetusta kiinteän omaisuuden vuokrauksesta. Vaikka A Oy luovuttaisi asiakkaalle oikeuden pysäköidä nimeämättömälle pysäköintipaikalle, hakemuksessa tarkoitettua A Oy:n harjoittamaa toimintaa ei siten voitu pitää arvonlisäverolain 1 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuna arvonlisäverollisena ja vähennykseen oikeuttavana toimintana sen vuoksi, että toiminta ei kuuluisi arvonlisäverodirektiivissä tarkoitetun kiinteän omaisuuden vuokrauksen soveltamisalaan.

 

Ennakkoratkaisu ajalle 20.6.2024–31.12.2025. Arvonlisäverolaki 1 § 1 mom 1 kohta, 27 § 1 mom, 29 § 1 mom 5 kohta ja 190 a §, Neuvoston direktiivi yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä 2006/112/EY 135 artikla 1 kohta l alakohta ja 2 kohta b alakohta, Unionin tuomioistuimen tuomiot asioissa C-173/88, Henriksen, C-358/97, komissio v. Irlanti, C-326/99, ”Goed Wonen”, C-428/02, Marselisborg, C-284/03, Temco, ja C-270/09, MacDonald Resorts, Äänestys 7-1, (Ei lainvoimainen), Valitettu

 

KVL:023/2024 – vero.fi Henkilökohtaisen tulon verotus, Henkilöstörahasto, Tuloverolaissa tarkoitettu tulo

 

Hakemusasiakirjojen hakija työskenteli erikoislääkärinä B Oy:ssä, joka oli valtakunnallinen yksityisen terveydenhuollon ja sairaanhoidon piirissä toimivien ammattilaisten yhdessä omistama yritys. Hakijan kuukausipalkka koostui peruspalkasta, joka määräytyi erikoistumisen ja tehtyjen tuntimäärien mukaan, sekä henkilökohtaisesta lisästä, joka perustui työsuorituksen arviointiin.

 

B Oy:llä oli yhtiöjärjestyksen mukaan vastaanotto-osakesarjat ja kantaosakesarja. Vastaanotto-osakesarjan osakkeisiin liittyi oikeus harjoittaa B Oy:n toimialan mukaisia yksityisen terveydenhuollon ja sairaanhoidon palveluliiketoimintoja yhtiön osoittamissa toimipisteissä. Yhtiöjärjestyksen mukaan kullakin vastaanotto-osakesarjalla oli oikeus enintään sen toimintaoikeuden kerryttämän jakamattoman toimintatuloksen mukaiseen työpanososinkoon. B Oy:n laskentatoimi oli järjestetty siten, että kunkin vastaanotto-osakesarjan toimintatulos oli luotettavasti todennettavissa.

 

B Oy:ssä oli käytössä tulospalkkiojärjestelmä, jossa henkilöstörahastoon maksettavan tulospalkkion edellytykset olivat: 1) yhtiön vähintään 5 prosentin liikevoitto, 2) rahojen ja pankkisaamisten riittäminen vähintään 2 kuukauden palkanmaksuun ja 3) jakokelpoisen tuloksen vastaaminen vähintään tulospalkkioiden määrää. Mikäli edellytykset täyttyivät, järjestelmän piiriin kuuluva työntekijä oli oikeutettu henkilöstörahastoon maksettavaan tulospalkkioon, joka määräytyi henkilökohtaiselle kustannuspaikalle palkkiokauden aikana kertyneen asiakaslaskutuksen katteen perusteella. B Oy:n hallitus oli päättänyt, että tilikaudella 2024 henkilöstörahastoon oli siirrettävissä edellä mainitut edellytykset huomioon ottaen tulospalkkio, jonka määrä vastasi 25 prosenttia kustannuspaikan katteesta. Työntekijän tulospalkkion laskennassa käytetty kustannuspaikan kate muodostui työntekijän asiakaslaskutuksen ja yhtiön kustannuspaikkakohtaisten henkilöstökulujen ja liiketoiminnan muiden kulujen erotuksesta ennen henkilöstörahastosiirtoja.

 

Kun B Oy suoritti henkilöstörahastolaissa tarkoitetun henkilöstörahastoerän Henkilöstörahasto C:lle hakemuksessa kuvatulla tavalla, ei hakijan verotuksessa realisoitunut tuloverolaissa tarkoitettua tuloa. Ennakkoratkaisu verovuodelle 2024. Tuloverolaki 29 §, (Ei lainvoim.)

 

5. Hallinto-oikeuksien päätöksiä https://www.finlex.fi/fi/oikeus/hao/

Hämeenlinnan HaO 10.7.2024 1488/2024 – Hämeenlinnan hallinto-oikeus Henkilökohtaisen tulon verotus – Hinnanerosopimus (Contract for Difference CFD) – Tulonhankkimisvelka – Korkomenot – Vähennyskelpoisuus

Verovelvollinen oli ottanut hinnanerosopimuksilla (CFD) käytävää kaupankäyntiä varten pankkilainan. Voitollisten tapahtumien tuotto oli verotettu verovelvollisen muuna pääomatulona. Asiassa oli Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valituksesta ratkaistavana, olivatko verovelvollisen mainitusta lainasta pankille maksamat korot vähennyskelpoisia tuloverolain 58 §:n 1 momentin mukaisina tulonhankkimisvelan korkoina.

Valituksessa viitatun korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytännön (KHO 2010:74 ja KHO 11.4.2005
T 802) mukaan hinnanerosopimuksesta aiheutuva meno ei ole tuloverolain 54 §:ssä tarkoitettu tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuva meno, eikä myöskään tuloverolain 50 §:ssä tarkoitettuna luovutustappiona tai muuna luovutustappioon rinnastettavana tappiona vähennyskelpoinen. Hallinto-oikeus totesi, että mainituissa ratkaisuissa oli ollut kysymys hinnanerosopimuksesta aiheutuvan negatiivisen hinnanerotuksen eli menetyksen vähennyskelpoisuudesta. Ratkaisuista ei ollut johdettavissa oikeusohjetta, jonka mukaan hinnanerosopimuksista johtuvat menot olisivat verotuksessa kategorisesti vähennyskelvottomia.

Verovelvollisen ottama laina oli kohdistunut veronalaisen pääomatulon hankkimiseen hänen sijoittaessaan lainapääoman hinnanerosopimuksiin. Tähän nähden ja kun otettiin huomioon, että veronalaisen tulon hankkimisesta johtuvat menot ovat verotuksessa laajasti vähennyskelpoisia, olivat mainitun velan korot tuloverolain 58 §:n 1 momentin mukaisina tulonhankkimisvelan korkoina vähennyskelpoisia verovelvollisen pääomatuloista.

Verovuosi 2018, Tuloverolaki 29 § 1 mom, 54 § 1 mom ja 58 § 1 mom (1246/2013)

Helsingin HAO 28.6.2024 4138/2024 – Helsingin hallinto-oikeus Kiinteistöverotusta koskeva valitus – Yleishyödyllinen yhteisö – Kiinteistön maapohjan määräosainen omistus yhdessä ei-yleishyödyllisen yhteisön kanssa – Yleishyödyllisen yhteisön alennettu kiinteistöveroprosentti

Asiassa oli kyse siitä, edellyttikö yleishyödyllisen yhteisön veroprosentin soveltaminen kiinteistön maapohjaan sitä, että yleishyödyllisen säätiön A olisi tullut omistaa koko kiinteistön maapohja, vai voitiinko tätä veroprosenttia soveltaa vain säätiön omistamaan osaan kiinteistöstä.

Saadun selvityksen mukaan verotuskäytännössä oli tätä aiemmin vakiintuneesti katsottu, että jos kiinteistön omistavat määräosaisesti yleishyödyllinen yhteisö ja yhteisö, joka ei ole yleishyödyllinen, maapohjaan sovelletaan kokonaan yleistä kiinteistöveroprosenttia, vaikka rakennukseen sovelletaan yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöveroprosenttia.

Säätiö A oli tuloverolain 22 §:n mukainen yleishyödyllinen yhteisö ja se oli verovuosina 2020–2022 omistanut kiinteistöllä kymmenen rakennusta, jotka olivat olleet pääasiallisesti yleisessä tai yleishyödyllisessä käytössä. Nämä rakennukset oli verotettu yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöveroprosentin (0,50 prosenttia) mukaisesti. Säätiö A omisti maapohjasta määräosan 176/202 ja loput kiinteistöstä omistavaa yhteisöä ei ollut katsottu verotuksessa yleishyödylliseksi yhteisöksi.

Kiinteistöverolain 13 a §:n sanamuodon mukaan yleishyödyllisen yhteisön omistamaan rakennukseen ja sen maapohjaan voidaan soveltaa yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöveroprosenttia, jos kiinteistöllä sijaitseva rakennus on pääasiallisesti yleisessä tai yleishyödyllisessä käytössä. Kun säätiön kiinteistöllä olevien säätiön omistamien rakennusten oli katsottu olevan yleisessä tai yleishyödyllisessä käytössä, hallinto-oikeus totesi, että lainkohdan perusteella säätiön rakennuksiin ja niiden maapohjiin tuli lähtökohtaisesti soveltaa yleishyödyllisen yhteisön alennettua kiinteistöveroprosenttia. Lainkohdan sanamuodon perusteella on kuitenkin epäselvää, tuleeko yleishyödyllisen yhteisön omistaa koko maapohja, jotta säännös soveltuu. Asiaan ei ole otettu kantaa lain esitöissä.

Kiinteistöverolain 9 §:n mukaan, jos useat omistavat kiinteistön määräosin, kukin on velvollinen suorittamaan veron omasta osuudestaan kiinteistöön. Vaikka kiinteistöverolain 13 a §:ssä ei viitata edellä mainittuun lainkohtaan, se kuitenkin hallinto-oikeuden mukaan puolsi tulkintaa, että säätiön omistusosuuteen kiinteistöstä voidaan soveltaa alennettua kiinteistöverolain 13 a §:ssä säädettyä veroprosenttia. Hallinto-oikeus totesi lisäksi, että tällaista tulkintaa voidaan myös pitää yhdenvertaisena ja se mahdollistaa yhteisomistajien erillisen ja tasapuolisen verokohtelun, mitä voidaan pitää lain tarkoituksen mukaisena. Näin ollen hallinto-oikeus katsoi, että Säätiö A:n omistamaan määräosaan maapohjasta sovellettiin yleishyödyllisen yhteisön alennettua kiinteistöveroprosenttia.

Kiinteistöverolaki 2 § 1 mom (1152/2005), 9 §, 11 § 3 mom (724/2017) ja 13 a §