Edellisessä tammikuun veropaketissa on huomioitu HE:t 102/2023 vp asti, KHO:n päätökset 2024:10 asti ja KVL:n ennakkoratkaisut 2023/55 asti. HaO-päätöksiä oli julkaistuna 11.1.2024 asti. Verohallinnon ohjeet, päätökset ja kannanotot noteerattiin tammikuulta.
1. Hallituksen esitykset
Ei suoraan verotukseen liittyviä hallituksen esityksiä, viimeisin kontrolloitu HE 13/2024 vp.
2. Verohallinon uusimmat ohjeet, päätökset ja kannanotot
https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/
Apurahojen, stipendien ja tunnustuspalkintojen verotus
Maksupalveluntarjoajien tiedonantovelvollisuus rajat ylittävistä maksuista
Energiaverotus
Valuuttakurssit 2023, vuoden keskiarvo
Tulonhankkimiskulut ansiotuloista
Verohallinnon päätös nestemäisistä polttoaineista palautettavan valmisteveron määrästä 1.7. – 31.12.2023 välisenä aikana kulutukseen luovutetuille polttoaineille
Verohallinnon päätös sääntöjen vastaisesti tai muuta kuin kaupallista myyntiä varten maahantuotujen tupakkatuotteiden verotusarvoista
3. KHO:n vuosikirjapäätökset
KHO:2024:22 https://kho.fi/fi/index/paatokset/vuosikirjapaatokset/1708584872486.html
Tuloverotus – Muutoksenhaku – Oikaisulautakunta – Muutoksenhakuaika – Virheellinen muutoksenhakuohje – Sähköinen asiointi – Oikaisumenettely
Verotuspäätökseen liitetystä muutoksenhakuohjeesta puuttui maininta siitä, että sähköisesti jätettävän oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä, paitsi muutoksenhakuajan viimeisenä päivänä, myös ennen kello 16.15. Ohje antoi tukea päätelmälle, jonka mukaan määräaika päättyisi vasta vuorokauden vaihtuessa. Muutoksenhakuohjetta oli pidettävä virheellisenä. Muutoksenhakija oli tämän vuoksi erehtynyt määräajan päättymisen kellonajasta ja toimittanut oikaisuvaatimuksen Verohallinnon sähköisen asiointipalvelun kautta määräajan viimeisenä päivänä mainitun kellonajan jälkeen.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että periaatetta, jonka mukaan asianosaisella on oikeus luottaa saamaansa muutoksenhakuohjeeseen, on pidettävä oikeusjärjestelmässämme vakiintuneena. Verotuksen oikaisulautakunnan ei olisi tullut jättää oikaisuvaatimusta myöhään tehtynä tutkimatta.
Perustuslaki 21 §, Hallintolaki 46 § 1 ja 3 momentti ja 49 § 2 ja 3 momentti, Ks. KHO 2021:122 ja KHO 6.10.2015/2866
KHO:2024:17 https://kho.fi/fi/index/paatokset/vuosikirjapaatokset/1707734232312.html#
Ylimääräinen muutoksenhaku – Autoverotus – Purku – Menettelyvirhe – Selvitysvelvollisuus – Purkukynnys – Omaisuudensuoja – Verovelvollisen passiivisuus
Hallinto-oikeus oli asiassa esitetyn uuden selvityksen johdosta kumonnut Verohallinnon päätöksen autoverotuksen oikaisuvaatimusasiassa ja palauttanut asian Verohallinnolle uudelleen käsiteltäväksi. Verohallinnon uudelleenkäsittelyn jälkeen tekemä lainvoimaiseksi tullut päätös oli korkeimmassa hallinto-oikeudessa purkuhakemuksen kohteena.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että Verohallinto oli käsitellessään asiaa uudelleen jättänyt arvioimatta, mikä merkitys hallinto-oikeudessa esitetylle uudelle selvitykselle oli annettava, ja laiminlyönyt myös oma-aloitteisen selvitysvelvollisuutensa. Tapahtuneita menettelyvirheitä oli pidettävä olennaisina. Asiassa täyttyi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 117 §:n 1 momentin 1 kohdan purkuperuste.
Asiassa oli tämän jälkeen ratkaistavana, ylittyikö asiassa saman pykälän 2 momentissa tarkoitettu purkukynnys.
Menettelyvirheet olivat tarkoittaneet asian arvioimisen kannalta tärkeän selvityksen sivuuttamista, ja verotus oli saattanut muodostua aineellisesti virheelliseksi. Verotuksen katsottiin kohdistuneen hakijan perusoikeuksiin kuuluvaan omaisuudensuojaan. Mainitut seikat puolsivat purkukynnyksen ylittymistä.
Asiassa oli kuitenkin kiinnitettävä huomiota myös hakijan velvollisuuksiin muutoksenhakumenettelyn osapuolena. Myös hän oli lain mukaan velvollinen osallistumaan mahdollisuuksiensa mukaan asian selvittämiseen. Verohallinto oli lähettänyt hakijalle asian uudelleenkäsittelyn yhteydessä kaksikin selvityspyyntöä, joihin kumpaankaan hakija ei ollut vastannut. Selvityspyynnöt ja purkuhakemuksen kohteena oleva päätös oli toimitettu hakijaa avustaneelle lainoppineelle asiamiehelle. Hakija ei ollut myöskään turvautunut säännönmukaiseen muutoksenhakuun.
Korkein hallinto-oikeus päätyi punninnassaan siihen, että hakijan passiivisuudelle, jolle ei ollut esitetty pätevää syytä, oli annettava purkukynnyksen ylittymistä puoltavia seikkoja painavampi merkitys. Purkukynnyksen ei katsottu ylittyneen. Purkuhakemus hylättiin.
Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 117 §, Autoverolaki (1482/1994) 74 b § (1074/2003) ja 81 § 2 momentti
4. KVL:n ennakkoratkaisut https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ennakkoratkaisut/
KVL:2024/2 https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ennakkoratkaisut/325648/kvl0022024/
Elinkeinotulon verotus, Korkovähennysrajoitusten soveltaminen, Vakuus, Valuuttakurssivoitto ja -tappio
Hakija oli solminut muiden kuin konserniyhteydessä olevien osapuolien kanssa euromääräisen lainasopimuksen. Tämän ulkoisen lainan lisäksi hakijalla oli Norjan kruunun määräistä velkaa emoyhtiölleen. Ulkopuolisilta osapuolilta otettu laina oli etusijainen suhteessa hakijan velkaan emoyhtiölle. Ulkopuolisilta otetun lainan vakuutena oli hakijan kaikki varallisuus sekä lisäksi hakijan osakkeet sekä hakijan velka emoyhtiölle. Ulkopuolinen osapuoli ei maksanut korvausta vakuutena olevasta saamisesta.
Hakijan ensimmäinen kysymys koski sitä, oliko ulkopuolisten osapuolten kanssa tehty lainasopimus joltain osin katsottava konserniyhteydessä olevalta osapuolelta otetuksi velaksi korkovähennysrajoituksia sovellettaessa, koska lainan vakuutena oli muun ohessa hakijan emoyhtiön saaminen hakijalta. Keskusverolautakunta totesi, että tilanteessa ei ollut kyse konserniyhteysosapuolille suoritettujen korkomenojen vähennysrajoituksen kiertämisestä kolmannen osapuolen kautta järjestettävän lainoituksen kautta. Emoyhtiön saamisella hakijalta ei myöskään ollut lainkaan vakuusarvoa, koska sille ei voitu saada suoritusta, jos ensisijaiselle lainalle ei saatu suoritusta. Lisäksi hakijan varallisuus tarjosi ulkoiselle lainalle täyden vakuuden. Tässä tilanteessa ulkoista lainaa ei tullut miltään osin pitää konserniyhteydessä olevalta osapuolelta otettuna velkana EVL 18 a §:n 7 momentin 2 kohdan perusteella.
Hakijan toinen kysymys koski valuuttakurssivoittojen ja -tappioiden sisällyttämistä korkomenoihin ja -tuloihin korkovähennysrajoituksia sovellettaessa. Keskusverolautakunta katsoi, että Norjan kruunun määräisestä lainasta johtuvat koron tai pääoman lyhennyksen määrään vaikuttavat valuuttakurssivoitot ja -tappiot olivat osa vieraan pääoman ehtoisen rahoituksen kustannuksia, ja ne olivat siten laissa tarkoitettua korvausta vieraan pääoman ehtoisesta rahoituksesta. Kuitenkin lain sanamuoto huomioon ottaen vain realisoituneet valuuttakurssivoitot ja -tappiot, jotka vaikuttivat vieraasta pääomasta suoritettuun määrään verovuonna, olivat EVL 18 a §:n 2 momentissa tarkoitettuja korkomenoja ja korkotuloja.
Laki elinkeinotulon verottamisesta 18 a § 2 mom. ja 7 mom. 2 k, Äänestys 6–1, (Ei lainvoimainen), Valitettu
KVL:2024/1 https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ennakkoratkaisut/325605/kvl0012024/
Arvonlisävero, Verollinen myynti, Komissiokauppa, Polttoainekortti
Hakija harjoitti nestemäisten ja kaasumaisten polttoaineiden vähittäiskauppaa. Hakija myi polttoainetta ja muita hyödykkeitä yksityis- ja yritysasiakkailleen Suomessa jakeluverkostonsa kautta, johon kuului hakijan omien asemien lisäksi itsenäisten kauppiaiden jakeluasemia. Hakija tarjosi asiakkailleen polttoainekortteja, joita asiakkaat voivat käyttää ostaessaan polttoainetta myös muilla jakeluverkostoon kuuluvilla asemilla kuin hakijan omilla asemilla.
Itsenäisten kauppiaiden jakeluasemat olivat ulkoisesti samanlaisia kuin muutkin hakijan jakeluverkoston asemat. Jakeluasemien rakenteet, laitteet ja kyltit vastasivat kokonaisuudessaan hakijan brändin mukaista ulkoasua ja väritystä. Itsenäiset kauppiaat harjoittivat toimintaansa läheisessä yhteistyössä hakijan kanssa muun muassa siten, että kauppiaat ostivat jakeluasemalla myytävän polttoaineen hakijalta. Polttoaineen hinta määräytyi polttoaineen maailmanmarkkinan kehityksen mukaan markkinaehtoisesti, ja hakija vastasi polttoaineen maailmanmarkkinahinnan seurannasta sekä viesti itsenäisille kauppiaille hinnan muutoksista ja niiden vaikutuksista itsenäisten kauppiaiden jakeluasemilla myytävän polttoaineen hintaan.
Itsenäinen kauppias omisti polttoaineen sillä hetkellä, kun polttoaine luovutettiin jakeluasemalla polttoainekorttia käyttävälle asiakkaalle. Hakijan ja itsenäisen kauppiaan välisen sopimuksen mukaisesti asiakkaat voivat käyttää polttoaineen ostamiseen hakijan tarjoamaa polttoainekorttia, jolloin itsenäinen kauppias sitoutui saamaan vastikkeen myymistään tavaroista omistusoikeuden siirron jälkeen myöhempänä ajankohtana hakijalta. Polttoaineen oston jälkeen hakija lähetti asiakkaalle laskun, jonka perusteella asiakas maksoi oston hakijalle. Hakija tilitti polttoaineen hinnan itsenäiselle kauppiaalle osapuolten välisen sopimuksen mukaisesti.
Hakija voi myöntää polttoainetta ostavalle asiakkaalleen alennuksen, joka otettiin huomioon hakijan asiakkaalle antamalla laskulla. Hakijan asiakkaalle myöntämä alennus ei vaikuttanut hakijan ja itsenäisen kauppiaan väliseen myyntiin. Hakija vastasi muun muassa asiakkaan mahdollisista maksulaiminlyönneistä, ja asiakas reklamoi polttoaineessa olevista virheistä suoraan hakijalle
Keskusverolautakunta katsoi, että edellä kuvatuissa olosuhteissa hakija myi polttoaineen polttoainekorttia käyttävälle asiakkaalle arvonlisäverolain 19 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla omissa nimissään itsenäisen kauppiaan lukuun. Tällöin hakijan katsottiin myyneen polttoaineen asiakkaalle ja kauppiaan myyneen sen hakijalle. Kun otettiin huomioon, että hakija oli polttoaineen toimittaja, joka oli vastuussa polttoaineessa olevasta virheestä suhteessa asiakkaaseen sekä hakijan toimet jakeluasemalla myytävän polttoaineen hinnan määrittämisessä, kysymys ei ollut EUT:n asiassa C-235/18, Vega International, antamassa tuomiossa tarkoitetusta tilanteesta, jossa hakija antaisi asiakkaalle ainoastaan välineen, jolla tämä voi ostaa polttoaineen, eikä hakijan näin ollen ollut katsottava toimivan polttoaineen hankinnassa ainoastaan välikätenä.
Hakijan myynti polttoainekorttia käyttävälle asiakkaalle oli arvonlisäverolain 1 §:n 1 momentin 1 kohdassa ja 19 §:n 1 momentissa tarkoitettu arvonlisäverollinen tavaran myynti, kun polttoaine myytiin itsenäisen kauppiaan jakeluasemalla.
Lisäksi hakijan jakeluverkostoon kuului jakeluasemia, jotka sijaitsivat ulkopuolisen yrittäjän liikepaikan yhteydessä ja joiden ylläpidosta vastasi ulkopuolinen yrittäjä. Asiakas voi käyttää polttoainekorttia myös tällaisilla jakeluasemilla. Hakija omisti ulkopuolisen yrittäjän ylläpitämällä jakeluasemalla myytävän polttoaineen siihen asti, kunnes polttoaine luovutettiin asiakkaalle. Polttoaineen omistusoikeus siirtyi hakijalta polttoainekorttia käyttävälle asiakkaalle, joka maksoi laskun polttoaineesta suoraan hakijalle. Ulkopuolisen yrittäjän vastuulle kuului jakeluaseman toiminnan järjestäminen.
Näissä olosuhteissa hakija myi polttoaineen arvonlisäverolain 18 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla polttoainekorttia käyttävälle asiakkaalle. Kysymys oli hakijan arvonlisäverolain 1 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetusta arvonlisäverollisesta tavaran myynnistä, kun hakija omisti myytävän polttoaineen, mutta ulkopuolinen yrittäjä vastasi jakeluaseman ylläpidosta.
Ennakkoratkaisu ajalle 16.1.2024–31.12.2025.
Arvonlisäverolaki 1 § 1 mom 1 kohta, 15 § 1 mom 1 kohta, 17 §, 18 § 1 mom ja 19 § 1 mom
Neuvoston direktiivi 2006/112/EY yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä 14 artikla 1 kohta ja 2 kohta c alakohta, Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-235/18, Vega International, (Ei lainvoimainen)
5. Hallinto-oikeuksien päätöksiä https://www.finlex.fi/fi/oikeus/hao/
Ei uusia veroaiheisia HaO-päätöksiä