Edellisessä helmikuun veropaketissa on huomioitu HE:t 13/2024 vp asti, KHO:n päätökset 2024:22 asti ja KVL:n ennakkoratkaisut 2024/2 asti. HaO-päätöksiä oli julkaistuna 11.1.2024 asti. Verohallinnon ohjeet, päätökset ja kannanotot noteerattiin helmikuulta.

1. Hallituksen esitykset

HE 19/2024 vp (eduskunta.fi) eduskunnalle laeiksi arvonlisäverolain 35 ja 36 §:n sekä Ahvenanmaan maakuntaa koskevista poikkeuksista arvonlisävero- ja valmisteverolainsäädäntöön annetun lain muuttamisesta (käsittelyssä, annettu eduskunnalle 27.3.2024)

Esityksen mukaan arvonlisäverolain terveyden- ja sairaanhoitoa koskeviin säännöksiin tehtäisiin viittauspäivitykset uuteen sosiaali- ja terveydenhuollon valvontalakiin.  

Vastaavasti Ahvenanmaan maakuntaa koskevista poikkeuksista arvonlisävero- ja valmisteverolainsäädäntöön annettuun lakiin tehtäisiin arvonlisäverolakiin ehdotettuihin viittauspäivityksiin liittyvä muutos. Muutoksella varmistetaan, että terveyden- ja sairaanhoitoa koskevaa verovapautusta sovelletaan jatkossakin Ahvenanmaan maakunnassa vastaavasti kuin muualla Suomessa. 

Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. 

HE 14/2024 vp (eduskunta.fi) eduskunnalle tuloveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen poistamiseksi ja veron kiertämisen ja välttämisen estämiseksi Ranskan kanssa tehdyn sopimuksen ja pöytäkirjan hyväksymiseksi ja voimaansaattamiseksi (saapunut valiokuntakäsittelyyn 19.3.2024)

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi tuloveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen poistamiseksi ja veron kiertämisen ja välttämisen estämiseksi Ranskan kanssa huhtikuussa 2023 tehdyn sopimuksen ja siihen liittyvän pöytäkirjan. 

Sopimus ja pöytäkirja rakentuvat eräin poikkeuksin OECD:n laatimalle malliverosopimukselle. Ne sisältävät määräyksiä, joilla toiselle sopimusvaltiolle myönnetään oikeus verottaa eri tuloja, kun taas toisen sopimusvaltion on vastaavasti luovuttava käyttämästä veronlainsäädäntöönsä perustuvaa verottamisoikeuttaan tai poistettava kaksinkertainen verotus sopimuksen ja pöytäkirjan määräysten mukaisesti. Lisäksi sopimuksessa ja pöytäkirjassa on muun muassa sopimukseen perustuvien etuuksien väärinkäytön estämistä ja verotietojen vaihtoa koskevia määräyksiä. 

Sopimus ja pöytäkirja tulevat voimaan kolmekymmentä päivää sen jälkeen, kun sopimuksen osapuolet ovat ilmoittaneet toisilleen toteuttaneensa sopimuksen edellyttämät menettelyt. 

Esitykseen sisältyy lakiehdotus sopimuksen ja pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Lain on tarkoitus tulla voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti sopimuksen ja pöytäkirjan kanssa. 

2. Verohallinon uusimmat ohjeet, päätökset ja kannanotot
https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/

Hallintoelimen jäsenen ja toimitusjohtajan palkkion verotus

Työasuntovähennys

Henkilöstörahastosta saatavien tulojen verotus

Tulontasaus ansiotulojen verotuksessa

Kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistaminen

Poistot elinkeinoverotuksessa

Ahvenanmaan verotus

Seuraamusmaksut kiinteistöverotuksessa

Kiinteistöverolain soveltamisohje

 

Verohallinnon työjärjestys

 

3. KHO:n vuosikirjapäätökset

KHO:2024:43 – Korkein hallinto-oikeus Elinkeinotulon verotus – Tulon veronalaisuus – Käyttöomaisuusosake – Pörssiyhtiön osake – Suurin osakkeenomistaja – Strateginen sijoitus – Omistusaika

A Oy oli A-konsernin emoyhtiö. Konserniin kuului muun muassa teräsliiketoimintaa harjoittanut C Oy. A Oy oli vuoden 2019 lopussa ostanut eräiltä rahastoilta 12,33 prosenttia valmistustoimintaa harjoittavan pörssinoteeratun B Oyj:n osakekannasta 9,25 euron osakekohtaisella kauppahinnalla. Osakekauppojen jälkeen A Oy oli B Oyj:n suurin osakkeenomistaja.

Vuonna 2019 tehtyjen osakekauppojen jälkeen C Oy oli alkanut myydä teräslevyjä B Oyj:n harjoittamaa valmistustoimintaa varten. C Oy oli vuonna 2020 ostanut D Oy:n koko osakekannan ja E Oy:n teräspalveluliiketoiminnan. D Oy oli myös alkanut myydä teräslevyjä B Oyj:lle. Vuonna 2021 C Oy oli ostanut teräspalvelukeskus F Oy:n koko osakekannan. Syyskuussa 2021 A Oy oli luovuttanut hankkimiaan B Oyj:n osakkeita 52,00 euron osakekohtaisella kauppahinnalla siten, että luovutetut osakkeet olivat vastanneet noin 7,94 prosenttia B Oyj:n ulkona olleista osakkeista.

Asiassa oli korkeimmassa hallinto-oikeudessa arvioitavana, olivatko B Oyj:n osakkeet palvelleet käyttöarvollaan A Oy:n elinkeinotoimintaa siten, että osakkeet oli katsottava A Oy:n elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 b ja 12 §:ssä tarkoitetuksi käyttöomaisuudeksi.

Korkein hallinto-oikeus katsoi A Oy:n olevan liiketoimintaa harjoittavan konsernin emoyhtiö. Konserni oli laajentanut teräsliiketoimintaansa yrityskauppojen avulla. Kun otettiin huomioon, että B Oyj oli terästuotteita valmistustoiminnassaan käyttävä yhtiö ja että A-konsernin yhtiöt olivat myyneet tuotteitaan B Oyj:lle, B Oyj oli A-konsernin teräsliiketoimintaan nähden lähialalla toimiva yhtiö, ja B Oyj:n osakkeiden hankinnan oli katsottava tukeneen A-konsernin tavoitetta laajentaa konsernin teräsliiketoimintaa. Kun lisäksi otettiin huomioon A Oy:n suurimman osakkeenomistajan asema B Oyj:ssä, B Oyj:n osakkeet olivat A Oy:n strateginen sijoitus. A Oy:n B Oyj:n osakkeista saama luovutushinta oli elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 §:n 1 momentin 1 kohdassa ja 6 b §:ssä säädetyllä tavalla A Oy:n verovapaata tuloa ja hankintameno vähennyskelvotonta menoa siltä osin kuin A Oy oli luovuttanut yli vuoden ajan omistamiaan B Oyj:n osakkeita. Asiaa ei ollut arvioitava toisin sen vuoksi, että A Oy oli luovuttanut pääosan omistamistaan B Oyj:n osakkeista alle kahden vuoden omistusajan jälkeen. Ennakkoratkaisu verovuodelle 2021. Laki elinkeinotulon verottamisesta 6 § 1 momentti 1 kohta, 6 b § 1 momentti sekä 2 momentti 1 kohta ja 12 §

KHO:2024:42 – Korkein hallinto-oikeus Elinkeinotulon verotus – Tulon veronalaisuus – Käyttöomaisuusosake – Holdingyhtiö – Tytäryhtiö – Osakevaihdolla muodostettu konsernisuhde – Osakkeenomistajiensa sijoituksia hallinnoiva emoyhtiö

C ja D olivat omistaneet arkkitehtipalveluja tarjonneen B Oy:n koko osakekannan. He olivat lisäksi omistaneet vuonna 2014 perustetun A Oy:n osakekannan. A Oy oli hankkinut vuonna 2014 B Oy:n koko osakekannan osakevaihdolla. A Oy oli harjoittanut arvopaperikauppaa, ja lisäksi yhtiö oli tarjonnut B Oy:lle toimitusjohtajan palveluja sekä talous- ja palkkahallinnon palveluja. A Oy:llä oli talous- ja palkkahallinnon palveluiden tuottamista varten kaksi yhtiön osakaskuntaan kuulumatonta työntekijää. Vuosina 2017–2021 A Oy:n vuotuisten liikevaihtojen pääosa eli 74,4–86,2 prosenttia oli kertynyt muista tuotoista kuin palveluveloituksista B Oy:ltä. Lisäksi A Oy:n taseen 30.6.2021 mukaiset varat sisälsivät merkittävän määrän vaihto-omaisuutta ja erilaisia saamisia.

Asiassa oli arvioitava, olivatko B Oy:n osakkeet palvelleet käyttöarvollaan A Oy:n elinkeinotoimintaa siten, että osakkeet oli katsottava A Oy:n elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 b ja 12 §:ssä tarkoitetuksi käyttöomaisuudeksi.

Korkein hallinto-oikeus oli aiemmassa käyttöomaisuusosakkeita koskevassa oikeuskäytännössään tarkastellut sitä, onko myyjäyhtiön ja myytävänä olevan yhtiön välillä vallinnut hallinnollinen ja toiminnallinen yhteys. Hallinnollisen ja toiminnallisen yhteyden perusteella oli arvioitu, ovatko kulloinkin esillä olleet osakkeet kuuluneet myyjäyhtiön elinkeinotoiminnan tulolähteen vai muun toiminnan tulolähteen varoihin. Koska elinkeinotulon verottamisesta annettua lakia oli lailla 308/2019 muutettu siten, että lain 1 §:n 2 momentissa tarkoitetun yhteisön harjoittaman muun toiminnan kuin maatalouden tulosta laskettaessa sovelletaan, mitä sanotussa laissa säädetään elinkeinotoiminnasta, A Oy:n verovuosia 2022 ja 2023 koskevassa asiassa osakkeiden käyttöomaisuusluonnetta arvioitaessa vastaavaa painoarvoa ei ollut enää annettava sille seikalle, millainen hallinnollinen ja toiminnallinen yhteys A Oy:n ja B Oy:n välillä oli vallinnut. Sen sijaan merkitystä oli annettava entistä keskeisemmin sille, miten B Oy:n osakkeet ovat palvelleet A Oy:n elinkeinotoimintaa edistäviä tarkoituksia.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että B Oy:n asema A Oy:n kokonaan omistamana tytäryhtiönä, osakkeiden omistusajan pituus sekä A Oy:n osakaskuntaan kuulumattoman henkilökunnan toimesta tuottamat palvelut puolsivat sitä, että B Oy:n osakkeet ovat palvelleet käyttöarvollaan A Oy:n elinkeinotoimintaa.

A Oy harjoitti hallinnollisten palveluiden tuottamisen lisäksi arvopaperikauppaa, ja yhtiön noin 25 000 000 euron suuruiset varat koostuivat B Oy:n osakkeiden lisäksi vaihto-omaisuudesta sekä yhtiön liikevaihtoon nähden merkittävän määräisistä osakaslainasaamisista, muista saamisista ja rahavaroista. Yhtiön vuotuisten liikevaihtojen pääosa oli kertynyt muista tuotoista kuin veloituksista B Oy:ltä. Nämä seikat eivät osoittaneet sitä, että B Oy:n osakkeet olisivat A Oy:n käyttöomaisuutta.

Kun A Oy oli hankkinut osakevaihdolla B Oy:n osakekannan, C:n ja D:n välitön omistus B Oy:ssä oli muuttunut välilliseksi. Osakevaihdolla muodostetulle konsernirakenteelle ei ollut juurikaan esitetty yhtiöiden liiketoimintaan liittyviä syitä. Omistusrakenteen oli katsottava palvelleen lähinnä A Oy:n osakkeenomistajien etua ja yhtiön toiminnan tarkoituksen olleen sen osakkeenomistajien erilaisten sijoitusten hallinnointi.

B Oy:n osakkeiden käyttöomaisuusluonnetta vastaan puhuvia seikkoja oli pidettävä merkitykseltään vahvempina kuin osakkeiden käyttöomaisuusluonnetta puoltavia seikkoja. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että B Oy:n osakkeet olivat A Oy:n elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 12 a §:ssä tarkoitettua muuta omaisuutta. A Oy:n B Oy:n osakkeista saama luovutushinta oli siten A Oy:n veronalaista tuloa. Ennakkoratkaisu verovuosille 2022 ja 2023. Laki elinkeinotulon verottamisesta 1 §, 6 § 1 momentti 1 kohta, 6 b § 1 ja 2 momentti, 12 § ja 12 a §

KHO:2024:41 – Korkein hallinto-oikeus Elinkeinotulon verotus – Tulon veronalaisuus – Käyttöomaisuusosake – Holdingyhtiö – Tytäryhtiö – Osakevaihdolla muodostettu konsernisuhde – Konsernin hallintopalveluja tuottava emoyhtiö

A Oy oli perustettu vuonna 2008. Yhtiön osakkaina oli ollut kolme veljestä ja kaksi heidän serkkuaan. Samojen henkilöiden omistama B Oy oli jakautunut Kiinteistöyhtiö C:ksi sekä kuljetusalalle tarkoitettujen yksilöllisten erikoisratkaisujen suunnittelua ja valmistusta harjoittavaksi D Oy:ksi. A Oy oli vuonna 2008 hankkinut osakkaina olleilta henkilöiltään osakevaihdolla D Oy:n koko osakekannan. A Oy oli tarjonnut D Oy:lle yli kymmenen vuoden ajan taloushallintoon ja muuhun hallintoon liittyviä erilaisia palveluja, jotka oli tuottanut A Oy:n osakaskuntaan kuulumaton henkilö. A Oy oli myynyt hallintopalveluja myös Kiinteistöyhtiö C:lle.

Asiassa oli arvioitava, olivatko D Oy:n osakkeet palvelleet käyttöarvollaan A Oy:n elinkeinotoimintaa siten, että osakkeet oli katsottava A Oy:n elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 b ja 12 §:ssä tarkoitetuksi käyttöomaisuudeksi.

Korkein hallinto-oikeus oli aiemmassa käyttöomaisuusosakkeita koskevassa oikeuskäytännössään tarkastellut sitä, onko myyjäyhtiön ja myytävänä olevan yhtiön välillä vallinnut hallinnollinen ja toiminnallinen yhteys. Hallinnollisen ja toiminnallisen yhteyden perusteella oli arvioitu, ovatko kulloinkin esillä olleet osakkeet kuuluneet myyjäyhtiön elinkeinotoiminnan tulolähteen vai muun toiminnan tulolähteen varoihin. Koska elinkeinotulon verottamisesta annettua lakia oli lailla 308/2019 muutettu siten, että lain 1 §:n 2 momentissa tarkoitetun yhteisön harjoittaman muun toiminnan kuin maatalouden tulosta laskettaessa sovelletaan, mitä sanotussa laissa säädetään elinkeinotoiminnasta, A Oy:n verovuotta 2021 koskevassa asiassa osakkeiden käyttöomaisuusluonnetta arvioitaessa vastaavaa painoarvoa ei ollut enää annettava sille seikalle, millainen hallinnollinen ja toiminnallinen yhteys A Oy:n ja D Oy:n välillä oli vallinnut. Sen sijaan merkitystä oli annettava entistä keskeisemmin sille, miten D Oy:n osakkeet ovat palvelleet A Oy:n elinkeinotoimintaa edistäviä tarkoituksia.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että D Oy:n asema A Oy:n kokonaan omistamana tytäryhtiönä, osakkeiden omistusajan pituus ja A Oy:n osakaskuntaan kuulumattoman henkilökunnan toimesta eri yhtiöille tuottamat palvelut puolsivat sitä, että D Oy:n osakkeet olivat A Oy:n käyttöomaisuutta.

Kun A Oy oli hankkinut osakevaihdolla D Oy:n osakekannan, henkilöosakkaiden välitön omistus D Oy:ssä oli muuttunut välilliseksi. Tämä seikka puolsi A Oy:n luonnehdintaa holdingyhtiöksi, jonka kautta oli järjestetty sukuomisteisen yhtiön osakeomistus.

D Oy:n osakkeiden käyttöomaisuusluonnetta puoltavien ja sitä vastaan puhuvien seikkojen keskinäistä painoarvoa punnittaessa oli kiinnitettävä huomiota siihen, missä määrin konserniin perustuvalle omistusrakenteelle oli osoitettavissa yhtiöiden liiketoimintaan liittyviä syitä. D Oy harjoitti tuotannollista toimintaa. Henkilöosakkaita oli ollut alun perin viisi. Konsernirakenteelle, jossa oli toimittu vakiintuneesti useiden vuosien ajan, oli nähtävillä toiminnan johtamiseen, riskien hallintaan ja rahoituksen järjestämiseen liittyviä perusteita. Ei ollut aihetta katsoa, että konsernirakenne olisi palvellut vain osakkeenomistajien sijoitusten hallinnointia.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että D Oy:n osakkeet olivat A Oy:n elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 b ja 12 §:ssä tarkoitettuja käyttöomaisuusosakkeita. A Oy:n D Oy:n osakkeista saama luovutushinta oli siten A Oy:n verovapaata tuloa. Ennakkoratkaisu verovuodelle 2021. Laki elinkeinotulon verottamisesta 1 §, 6 § 1 momentti 1 kohta, 6 b § 1 ja 2 momentti, 12 § ja 12 a §, Äänestys 4–1

KHO:2024:38 – Korkein hallinto-oikeus Ennakkoratkaisupyyntö unionin tuomioistuimelle – Arvonlisävero – Verollinen myynti – Poikkeukset myynnin verollisuudesta – Rahoituspalvelu – Luoton antaminen – Saamisten periminen – Laskurahoitusmuotoinen factoring – Kauppamuotoinen factoring

A Oy harjoitti laskurahoitus- ja kauppamuotoista factoringtoimintaa. Laskurahoitusmuotoisessa factoringissa yhtiö rahoitti asiakastaan myöntämällä tälle luottoa laskusaatavia vastaan tietyn kokonaislimiitin puitteissa. Kun saatava oli tullut hyväksytyksi luototuksen piiriin, yhtiö suoritti asiakkaalle sovitun luototusasteen mukaisen osuuden saatavan määrästä yhtiön palkkiolla vähennettynä. Laskurahoitusmuotoisessa factoringissa asiakkaan laskusaatavat olivat yhtiön myöntämän rahoituksen vakuutena. Asiakas säilyi velkojana suhteessa laskusaatavien velallisiin eli laskuasiakkaisiin, ja luottotappioriski laskuasiakkaiden maksukyvyttömyydestä säilyi asiakkaalla.

Kauppamuotoisessa factoringissa yhtiö sitoutui ostamaan asiakkaalta sen laskusaatavat. Sen jälkeen, kun saatava oli hyväksytty sopimuksen piiriin, yhtiö suoritti asiakkaalle maksun yhtiölle siirtyneistä saatavista yhtiön ja asiakkaan välisen sopimuksen ehtojen mukaisesti joko laskusaatavan koko nimellisarvosta tai osasta laskun nimellisarvoa. Kauppamuotoisessa factoringissa yhtiölle siirtyi laskusaatavien omistusoikeus ja luottotappioriski laskusaatavien velallisten maksukyvyttömyydestä.

Asiassa oli arvioitavana yhtiön toiminta arvonlisäveron soveltamisalaan kuuluvana toimintana ja yhtiön asiakkailtaan factoringista veloittamien palkkioiden, kuten rahoituskomission ja factoringjärjestelyn perustamismaksun arvonlisäverokohtelu.

Korkein hallinto-oikeus päätti lykätä asian käsittelyä ja pyytää unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisua arvonlisäverodirektiivin soveltamisesta ja direktiivin välittömästä oikeusvaikutuksesta.

Arvonlisäverolaki 1 § 1 momentti 1 kohta, 18 § 2 momentti, 41 § sekä 42 § 1 momentti 2 ja 3 kohta
Yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annettu neuvoston direktiivi 2006/112/EY 2 artikla 1 kohta c alakohta, 9 artikla 1 kohta, 24 artikla 1 kohta sekä 135 artikla 1 kohta b ja d alakohta
Unionin tuomioistuimen tuomiot asioissa C-305/01, MKG-Kraftfahrzeuge-Factoring (EU:C:2003:377), C-175/09, Axa UK (EU:C:2010:646), C-93/10, GFKL Financial Services (EU:C:2011:700), C-801/19, Franck (EU:C:2020:1049) ja C-250/21, O. Fundusz Inwestycyjny Zamknięty reprezentowany przez O (EU:C:2022:757), Ks. myös KHO 2013:129 ja KHO 2022:17

KHO:2024:36 – Korkein hallinto-oikeus Ennakkoperintä – Ennakonpidätys – Toimittamaton ennakonpidätys – Palkka – Ennakonpidätysprosentti – Vastaavuusvaatimus

A:n maksettavaksi oli määrätty verotarkastuksen seurauksena toimittamatonta ennakonpidätystä työntekijöiden palkoiksi katsotuista suorituksista. Käytetty ennakonpidätysprosentti oli ollut 40 kaikkien palkansaajien osalta.

Asiassa oli ratkaistavana, oliko Verohallinto voinut määrätä toimittamattomat ennakonpidätykset oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain 51 §:n 1 momentin nojalla kaavamaisen 40 prosentin suuruisina vai oliko ennakonpidätykset tullut määrätä palkansaajien tätä alempien todellisten veroprosenttien perusteella. Kun ennakonpidätykset oli määrätty, palkansaajien säännönmukainen verotus oli ollut toimitettu.

Lain esitöistä oli pääteltävissä, että palkkatuloihin on tarkoitus soveltaa lain sanamuodosta poiketen kaavamaisesti 40 prosentin ennakonpidätystä. Korkein hallinto-oikeus katsoi kuitenkin erityisesti lain sanamuodon ja ennakkoperinnän vastaavuusvaatimuksen perusteella, että tunnistettujen palkansaajien veronalaisiin tuloihin lisättyjen palkkatulojen ennakonpidätyksiin on sovellettava palkansaajien todellisia veroprosentteja, joissa on otettu huomioon verotarkastuksen perusteella lisätyt palkkatulot. Vuodet 2017 ja 2018. Äänestys 3 – 2

Ennakkoperintälaki 3 § 1 momentti, Laki oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä 37 § 1 momentti 2 kohta, 38 § 1 momentti, 40 § 1 momentti ja 51 § 1 ja 3 momentti, Ks. KHO 16.9.2020 taltionumero 3670 (lyhyt ratkaisuseloste)

KHO:2024:28 – Korkein hallinto-oikeus Henkilökohtaisen tulon verotus – Tulonhankkimismeno – Lainasaatavan menetys – Tavallinen velkakirja – Yrityssaneeraus

A oli vuonna 2018 sijoittanut 374 000 euroa B Oy:n vieraan pääoman ehtoisiin tavallisiin velkakirjoihin. A:n verotus oli toimitettu tuloverolain mukaan ja hänen velkakirjoista saamiaan korkotuloja oli pidetty hänen veronalaisena pääomatulonaan. A ei esittänyt selvitystä siitä, että hänellä olisi ollut muuta varojen lainaustoimintaa. Ennakkoratkaisuhakemuksen mukaan A:lla ei ollut intressiyhteyttä B Oy:öön.

B Oy oli taloudellisten vaikeuksiensa vuoksi hakeutunut yrityksen saneerauksesta annetun lain mukaiseen saneerausmenettelyyn, joka oli alkanut maaliskuussa vuonna 2020. Käräjäoikeus oli lokakuussa vuonna 2020 vahvistanut B Oy:n saneerausohjelman, jossa A:n velkakirjaan perustuvaa saatavaa oli leikattu 30 prosenttia.

Vaikka A:n B Oy:lle antamien lainojen ja yrityssaneerauksessa huomioon otettavan saatavan kokonaismäärä sekä hänelle mainituista lainoista aiemmin maksettu korko eivät sinänsä olleet vähäisiä, lainaustoimintaa ei ollut katsottava vuosikirjapäätöksessä KHO 2014:21 tarkoitetulla tavalla laajaksi ja luonteeltaan aktiiviseksi. A:n B Oy:ltä olevaan velkakirjaan perustuvaan saatavaan vahvistetun saneerausohjelman mukaisesti tehty leikkaus ei ennakkoratkaisuhakemuksessa kuvatuissa olosuhteissa ollut A:n tuloverolain 54 §:n 1 momentissa tarkoitettu verotuksessa vähennyskelpoinen tulonhankkimismeno.

Äänestys 4 – 1 ja esittelijän eriävä mielipide. Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu verovuodelle 2020.

Tuloverolaki 29 § 1 momentti ja 54 § 1 momentti, Vrt. KHO 2014:21

4. KVL:n ennakkoratkaisut https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ennakkoratkaisut/

KVL:006/2024 – vero.fi Henkilökohtaisen tulon verotus, Yksityisen luonnonsuojelualueen perustaminen, Verovapaa korvaus

Tarkoituksena oli, että hakijan omistamasta kiinteistöstä tai sen määräalasta perustettaisiin vapaaehtoisesti luonnonsuojelulain 47 §:n mukaisesti yksityinen luonnonsuojelualue. Suojelua koskevassa viranomaisen päätöksessä asetettaisiin kiinteistölle pysyviä hoito- ja käyttömääräyksiä, ja asetettavien rajoitusten takia kiinteistön puun myyntiä koskeva taloudellinen käyttö päättyisi. Kompensaationa suojelusta johtuvasta taloudellisen hyödyn menetyksestä hakija saisi kertaluonteisen korvauksen. Korvausta ei kuitenkaan maksaisi viranomainen luonnonsuojelulain nojalla, vaan maksajana olisi yksityinen taho.

Keskusverolautakunta katsoi, että jos kertakorvaus maksettiin siinä tarkoituksessa ja sillä edellytyksellä, että hakijan omistamasta kiinteistöstä tai sen määräalasta muodostetaan luonnonsuojelulain 47 §:n mukaisesti yksityinen luonnonsuojelualue, ja kun taloudellisen hyödyn menetyksistä maksettava korvaus muodostui puuston bruttoarvosta korjattuna kokonaisarvon korjauksella siten, että korvausperiaatteet vastasivat METSO-ohjelman mukaan maksettavia korvauksia eikä hakija vastaanota saman määräalan tai kiinteistön suojelun osalta korvausta myös julkisista varoista, niin hakijan saamaa korvausta voitiin pitää TVL 80 §:n 7 kohdan mukaisena verovapaana korvauksena.

Ennakkoratkaisu verovuosille 2024 ja 2025. Tuloverolaki 80 § 7 kohta, (Ei lainvoimainen)

Päätös julkaistaan vain lyhennelmänä.

KVL:004/2024 – vero.fi Arvonlisävero, Vähennysoikeus, Yleiskulut, Ravintoetu

Yhtiö, joka harjoitti arvonlisäverollista liiketoimintaa, tarjosi henkilökunnalleen ravintoedun X Oy:n (jäljempänä X) hallinnoiman ja ylläpitämän sähköisen sovelluksen kautta. Ravintoedun rahamäärä latautui sovellukseen. Sovelluksella oli mahdollista maksaa ainoastaan aterioita ja aterioiden kuljettamisesta aiheutuneita kustannuksia.

Ennakkoratkaisukysymys 1 koski tilanteita, joissa työntekijä käytti ravintoetua ravintolassa, jonka kanssa yhtiö oli sopinut henkilökunnalleen tarjottavasta kiinteähintaisesta ruokailusta. Yhtiön ja ateria- ja ravintolapalveluiden tarjoajien välisessä sopimuksessa huomioitiin erityisesti se, että ravintola ei voinut sopimusruokailun osalta antaa arvonlisäverollista tositetta työntekijälle X:n sovelluksella tehdystä maksusta, sillä aterian ostaja ei ollut työntekijä, vaan työnantaja. Työntekijä sai sovellukseen vahvistuksen maksun onnistumisesta, joka oli todiste ravintoedulla suoritetun sopimuslounaan lunastuksesta.

Yhtiö noudatti ravintoedun myöntämisessä kulloinkin voimassa olevan Verohallinnon verotuksessa noudatettavista luontoisetujen laskentaperusteista annetun päätöksen (jäljempänä luontoisetupäätös) mukaisia periaatteita ja veloitti työntekijän nettopalkasta 75 % sopimusruokailun hinnasta. X laati yhtiölle kaksi kertaa kuukaudessa ravintolan nimissä ja puolesta verollisen laskun yhtiön työntekijöille luovutetuista ateria- ja ravintolapalveluista. Lasku laadittiin jokaisen sopimusravintolan osalta erikseen. Yhtiö maksoi laskun X:lle, joka tilitti ravintoloille rahat niiden myymistä aterioista.

Siltä osin kuin yhtiö veloitti työntekijän palkasta ravintoedun verotusarvoa vastaavan määrän eli 75 % sopimusruokailun hinnasta tai vuonna 2024 vähintään 8,50 euroa, yhtiö myi hakemuksen mukaan työntekijälleen verollisen ravintola- ja ateriapalvelun. Siltä osin kuin ravintoedun kustannus eli enintään 25 % sopimusruokailun hinnasta jäi yhtiön maksettavaksi, keskusverolautakunta katsoi, että kysymys oli työnantajana toimivan yhtiön verollisesta liiketoiminnasta aiheutuvasta yleiskulusta. Sopimusruokailua tarjoavan ravintolan nimissä tehty lasku kohdistui siten kokonaisuudessaan yhtiön vähennykseen oikeuttavaan toimintaan, ja yhtiöllä oli arvonlisäverolain 102 §:n nojalla oikeus vähentää laskuun sisältyvä arvonlisävero. Henkilöstöruokailun järjestämisestä aiheutuneiden kustannusten vähennysoikeuden kannalta merkitystä ei ollut sillä, että yhtiön ravintolalta saaman laskun on laatinut kolmas osapuoli.

Ennakkoratkaisukysymyksessä 2 oli kyse tilanteesta, jossa aterian hinta ylitti Verohallinnon luontoisetupäätöksen 14 §:n mukaisen enimmäismäärän eli 13,50 euroa ja työntekijä maksoi ylimenevän osan itse suoraan ravintolalle käyttäen joko X:n tarjoamaa Y-maksutapaa tai muuta henkilökohtaista maksuvälinettä. Ravintoedun päiväkohtainen enimmäismäärä veloitettiin X-sovelluksessa työntekijän ravintoedusta. Hakemuksen mukaan kyseessä oli kaksi erillistä maksutapahtumaa, jotka toteutettiin samanaikaisesti.

Työnantajaa eli yhtiötä ei veloitettu siitä osuudesta aterian hinnasta, joka ylitti Verohallinnon luontoisetupäätöksen enimmäismäärän ja jonka työntekijä itse suoritti ravintolalle, eikä työntekijän itse maksama osuus vaikuttanut yhtiölle ruokailun järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin. Yhtiö sai työntekijöille luovutetuista ateria- ja ravintolapalveluista X:ltä ravintolan nimissä ja puolesta laaditun verollisen laskun, jossa oli huomioitu Verohallinnon luontoisetupäätöksen mukainen sopimusruokailun hinnan enimmäismäärä. Keskusverolautakunta katsoi, että myös ennakkoratkaisukysymyksessä 2 tarkoitetussa tilanteessa yhtiöllä oli arvonlisäverolain 102 §:n mukainen vähennysoikeus kolmannen osapuolen sopimusruokailua tarjoavan ravintolan puolesta ja nimissä antaman laskun sisältämästä arvonlisäverosta.

Ennakkoratkaisukysymyksessä 3 oli kyse tilanteesta, jossa työntekijä maksoi ravintoedun verotusarvoa vastaavan osuuden eli 75 % sopimusruokailun hinnasta itse ravintolalle X-sovelluksen Y-maksutapaa käyttäen. Tämän lisäksi yhtiö täydensi työntekijän omaa maksua siten, että yhtiö suoritti ravintolalle enintään 25 %:n osuuden sopimusruokailun hinnasta. X veloitti yhtiön osuuden ravintolan nimissä ja puolesta laaditulla arvonlisäverollisella laskulla. Työntekijän maksama osuus aterian hinnasta veloitettiin välittömästi työntekijältä X-sovelluksen kautta, mutta tilitettiin ravintolalle samaan aikaan yhtiön suoritusten kanssa. Yhtiö sai vähentää ravintolalle suorittamaansa maksuun sisältyvän arvonlisäveron verolliseen liiketoimintaansa kohdistuvana yleiskuluna.

Lisäksi X laskutti yhtiöltä erillisen arvonlisäverollisen hallinnointipalkkion. X:n yhtiölle tuottamat palvelut kattoivat muun ohella X:n sopimusravintolaverkostoon liittymisen, X-sovelluksen käytön sekä raportointipalvelut ja muita henkilöstöetujen järjestämiseen liittyviä palveluja. Palvelumaksu määräytyi työntekijäkohtaisena kiinteänä maksuna, eikä sitä palautettu yhtiölle, vaikka työntekijä ei käyttäisi ravintoetua. X:n yhtiöltä laskuttama palvelumaksu oli yhtiön verolliseen liiketoimintaan kohdistuva vähennyskelpoinen yleiskulu.

Ennakkoratkaisu ajalle 27.2.2024–31.12.2025. Arvonlisäverolaki 1 § 1 mom 1 kohta, 73 § sekä 102 § 1 mom 1 kohta ja 2 mom, Verohallinnon päätös vuodelta 2024 toimitettavassa verotuksessa noudatettavista luontoisetujen laskentaperusteista (diaarinumero VH/6002/00.01.00/2023) 10 §, 11 § ja 14 §

(Ei lainvoimainen)

5. Hallinto-oikeuksien päätöksiä https://www.finlex.fi/fi/oikeus/hao/

Ei uusia veroaiheisia HaO-päätöksiä