Edellisessä helmikuun veropaketissa on huomioitu HE:t 6/2026 vp asti ja KHO:n päätökset 2026:10 asti. KVL:n ennakkoratkaisuja oli julkaistuna 2026/1 asti ja HaO-päätöksiä 20.2.2026 asti. Verohallinnon ohjeet, päätökset ja kannanotot noteerattiin helmikuulta, samoin kirjanpitolautakunnan yleisohjeet, lausunnot ja poikkeusluvat. KKO:n veroliitännäisiä ratkaisuja esitettiin kaksi ja lausuntopyyntöjä lakiesitysluonnoksista kolme.
1. Hallituksen esitykset
Huoltovarmuuden turvaamisesta ja Huoltovarmuuskeskuksesta annetun lain 14 §:ään täsmennettäisiin huoltovarmuusrahaston materiaaliseen huoltovarmuustoimintaan liittyviä liiketoimia. Lisäksi lakiin tehtäisiin muutama tekninen korjaus.
Arvonlisäverolain 7 §:ään lisättäisiin huoltovarmuusrahasto, jotta huoltovarmuusrahasto olisi erikseen verovelvollinen liiketoiminnan muodossa tapahtuvasta materiaaliseen varautumiseen liittyvästä toiminnasta. Samalla säännöksestä poistettaisiin Huoltovarmuuskeskus, joka valtion virastoksi muuttamisen jälkeen katsotaan arvonlisäverotuksessa osaksi valtiota.
Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.5.2026.
HE 38/2026 vp laeiksi kirjanpitolain ja tilintarkastuslain 1 luvun 1 §:n ja 3 luvun 5 a §:n muuttamisesta
Esityksen tarkoituksena on panna täytäntöön kestävyysraportointia koskevan muutosdirektiivin säännökset.
Esityksen mukaan kestävyysraportointivelvollisten piiri supistuisi nykyisestä ja raportointivaatimukset kevenisivät aikaisempaa korkeampien kynnysarvojen myötä.
Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 30.6.2026, mutta niiden säännöksiä voitaisiin soveltaa jo 1.1.2026 alkaneella ja sen jälkeisillä tilikausilla. Lisäksi sellainen yli 500 henkeä työllistävä pörssiyritys, joka on julkistanut kestävyysraportin 1.1.2024 tai sen jälkeen alkaneesta tilikaudesta, saisi jättää laatimatta ja julkistamatta kestävyysraportin jo 1.1.2025 tai sen jälkeen alkaneelta tilikaudesta, jos yritys ei enää kuuluisi raportointivelvollisiin uusien kynnysarvojen perusteella.
HE 29/2026 vp merituulivoiman kiinteistö- ja tuloverotusta koskevaksi lainsäädännöksi
Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kiinteistöverolakia, verontilityslakia, varojen arvostamisesta verotuksessa annettua lakia ja tuloverolakia.
Esityksen tavoitteena on hyödyntää YK:n merioikeusyleissopimuksen sallimissa rajoissa Suomelle kuuluva verotusoikeus Suomen talousvyöhykkeellä kiinteistö- ja tuloverotuksen osalta. Tavoitteena on varmistaa, että Suomen talousvyöhykkeellä olevat rakennukset ja rakennelmat sekä siellä harjoitettu toiminta ovat kiinteistö- ja tuloverolainsäädännön alaisia. Tavoitteena on myös saattaa merituulivoimaloiden kiinteistöverotus yhdenmukaisemmaksi maatuulivoimaloiden kanssa keventämällä merituulivoiman kiinteistöverotusta.
Kiinteistöverolaissa ehdotetaan säädettäväksi, että kiinteistöveroa olisi suoritettava valtiolle ja kunnalle Suomen talousvyöhykkeellä olevista rakennuksista ja rakennelmista siltä osin kuin ne arvostetaan kiinteistöverotuksessa rakennuksina tai rakennelmina. Voimalaitokseen kuuluvista rakennuksista ja rakennelmista suoritettaisiin kiinteistöveroa painotetun keskimääräisen voimalaitosprosentin mukaan sekä muista rakennuksista ja rakennelmista painotetun keskimääräisen rakennusten yleisen kiinteistöveroprosentin mukaan.
Verontilityslaissa ehdotetaan säädettäväksi, että valtion jako-osuus Suomen talousvyöhykkeen kiinteistöverosta on 80 prosenttia ja kuntien jako-osuus 20 prosenttia. Kuntien jako-osuus ehdotetaan jaettavaksi niille rannikkokunnille, jotka ovat lähellä Suomen talousvyöhykkeellä olevaa voimalaitosta tai muuta veronalaista rakennusta tai rakennelmaa taikka jossa voimalaitoksen liittymispiste kantaverkkoon sijaitsee. Kuntakohtaiset jako-osuudet määräytyisivät pääsääntöisesti jako-osuuteen oikeutettujen kuntien asukasmäärien suhteessa.
Varojen arvostamisesta verotuksessa annettuun lakiin lisättäisiin säännökset rakennelmien sekä merellä sijaitsevien voimalaitosten arvostamisesta.
Tuloverolakiin ehdotetaan lisättäväksi säännökset, jotka varmistaisivat tuloverolain soveltamisen myös Suomen talousvyöhykkeellä.
Ehdotetut lait on tarkoitettu tulevan voimaan vuoden 2026 aikana. Kiinteistöverolakia on tarkoitus soveltaa ensimmäisen kerran verovuodelta 2030 toimitettavassa verotuksessa. Verontilityslakia on tarkoitus soveltaa ensimmäisen kerran verovuoden 2030 kiinteistöveron tilitykseen. Lakia varojen arvostamisesta verotuksessa on tarkoitus soveltaa ensimmäisen kerran määrättäessä vuoden 2026 verotusarvoa. Tuloverolakia on tarkoitus soveltaa ensimmäisen kerran verovuodelta 2027 toimitettavassa verotuksessa.
2. Verohallinnon uusimmat ohjeet, päätökset ja kannanotot
https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/
Kansainvälisten veroriitojen ratkaisumenettely
Apurahojen, stipendien ja tunnustuspalkintojen verotus
Luonnollisia henkilöitä koskeva kansainvälinen tietojenvaihto veroviranomaisten välillä
Ennakkoperintärekisteröinnin vaikutukset yritystoimintaan
Verotusohje yleishyödyllisille yhteisöille
Työmatkakustannusten korvaukset verotuksessa
Yleishyödyllisten yhteisöjen ja julkisyhteisöjen vapaaehtoistoiminnan ennakkoperintäkysymykset
Ennakkoratkaisuhakemuksen tekeminen ja siihen annettava päätös
Verohallinnon päätös kaivosmineraalien verotusarvoista
Linkki: Kaikkien tuomioistuinten ratkaisut
3. KHO:n ennakkopäätökset ja muut julkaistut päätökset
KHO:2026:18 Arvonlisävero – Vähennysoikeus – Yhteismetsä – Osuuden luovuttaminen – Kiinteistön liittäminen – Yleiskulut
Yhteismetsä muodostui yhteen liitetyistä metsäkiinteistöistä ja oli osakkaistaan erillinen oikeushenkilö. Yhteismetsän ei katsottu suorittavan arvonlisäverolain soveltamisalaan kuuluvaa palvelua, kun yhteismetsään liitettiin uusia metsäkiinteistöjä yhteismetsän uusille osakkaille luovuttamia yhteismetsäosuuksia vastaan. Yhteismetsällä oli oikeus vähentää metsäkiinteistöjen hankkimiseen liittyvien kulujen sisältämät arvonlisäverot yleiskuluinaan.
Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu ajalle 29.1.2025-31.12.2026
Arvonlisäverolaki 1 § 1 momentti 1 kohta, 18 §, 102 § 1 momentti 1 kohta ja 2 momentti ja 117 §
Yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annettu neuvoston direktiivi 2006/112/EY (arvonlisäverodirektiivi) 2 artikla 1 kohta a ja c alakohta, 9 artikla 1 kohta, 168 artikla a alakohta ja 173 artikla 2 kohta c alakohta
Yhteismetsälaki 1 § 1 momentti ja 3 § 1 momentti
Kiinteistönmuodostamislaki 96 §, 97 § 1 momentti ja 99 § 1 momentti
Unionin tuomioistuimen tuomiot asioissa C-442/01, KapHag (ECLI:EU:C:2003:381) ja C-465/03, Kretztechnik (ECLI:EU:C:2005:320)
KHO:2026:16 Arvonlisävero – Arvonlisäveron soveltamisala – Palvelun myynti – Vastike – Lainauskorvaus – Tekijänoikeus – Yhteishallinnointiorganisaatio – Komissiokauppa
Tekijänoikeuslain 19 §:n 4 momentin mukaan teoksen tekijällä on oikeus korvaukseen teoksensa kappaleiden lainaamisesta yleisölle, kun lainaaminen tapahtuu yleisestä kirjastosta tai korkeakoulukirjastosta. Tekijänoikeuslain 19 a §:n mukaan korvaus suoritetaan yhteishallinnointiorganisaation välityksellä.
Yhteishallinnointiorganisaationa toimivalle A ry:lle maksettiin osuus valtion budjettiin sisältyvästä lainauskorvausmäärärahasta. Yhdistys jakoi tämän osuuden eri teosten tekijöille kunkin vuoden toteutuneiden lainojen perusteella. Asiassa oli arvioitavana, oliko valtion A ry:lle maksamaa lainauskorvausta pidettävä arvonlisäveron soveltamisalaan kuuluvasta palvelun myynnistä saatuna vastikkeena.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että teoksen tekijän saama lainauskorvaus perustui yksilöitävissä olevaan suoritukseen eli kirjaston käyttämään oikeuteen lainata teoksen kappale yleisölle. Tämän suorituksen ja lainauskorvauksen maksamisen välillä oli välitön yhteys. Lainauskorvaus muodosti todellisen vastikkeen oikeussuhteessa suoritetusta yksilöitävissä olevasta palvelusta. Teoksen tekijä suoritti siten vastikkeellisen palvelun, kun se luovutti oikeuden lainata teoksen kappaleen yleisölle lainauskorvausta vastaan. A ry toimi omissa nimissään tekijöiden lukuun, kun se yhteishallinnointiorganisaationa vastaanotti valtiolta lainauskorvauksia. Kysymys oli arvonlisäverodirektiivin 28 artiklassa ja arvonlisäverolain 19 §:ssä tarkoitetusta komissiokaupasta.
A ry:n oli suoritettava arvonlisäveroa valtion sille maksamista lainauskorvauksista. Äänestys 3–2 ja esittelijän eriävä mielipide.
Keskusverolautakunnan arvonlisäverotusta koskeva ennakkoratkaisu ajalle 25.3.2025–31.12.2026.
Arvonlisäverolaki 1 § 1 momentti 1 kohta, 18 § 2 momentti, 19 § 1 momentti, 45 § 1 momentti 5 kohta ja 3 momentti sekä 73 § 1 momentti
Yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annettu neuvoston direktiivi 2006/112/EY 2 artikla 1 kohta c alakohta, 25 artikla, 28 artikla ja 73 artikla
Tekijänoikeuslaki 19 § ja 19 a §
Unionin tuomioistuimen tuomiot asioissa C-179/23, Credidam A (EU:C:2024:571) ja C-501/19, UCMR-ADA (EU:C:2021:50) sekä unionin yleisen tuomioistuimen tuomio asiassa T-643/24, Credidam (EU:T:2026:112)
KHO:2026:12 Kiinteistövero – Ennakkoratkaisu – Veron peruste – Rakennus ja rakennelma – Lämmön kausivarasto – Luola
A Oy:n tarkoituksena oli louhia maan alle lämpöenergian kausivarasto. Lämmön kausivaraston vesi- ja paisuntasäiliöt muodostuivat kallioon räjäyttämällä louhittavista luolista. Louhittavat tilat olivat luonnontilaisia luolia, joiden sisään ei rakennettu minkäänlaisia rakenteita tai asennettu pintamateriaaleja. Rakennusajaksi kallion pintaan saatettiin tehdä lujituksia pulteilla ja ruiskubetonilla, mutta näiden toimenpiteiden tarkoitus oli ainoastaan varmistaa työturvallisuus rakentamisaikana. Luolissa ei ollut tilaa oleskeluun, työskentelyyn tai kulkemiseen, koska ne olivat käytön aikana täynnä vettä. Lämmön kausivaraston vesi- ja paisuntasäiliöiden ainoa käyttötarkoitus oli yli sata-asteisen veden varastoiminen.
Asiassa oli korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavana, kuuluivatko lämmön kausivaraston vesi- ja paisuntasäiliöt kiinteistöveron perusteeseen.
Kun otettiin huomioon, etteivät vesi- ja paisuntasäiliöt olleet rakennustyypiltään verrattavissa mihinkään arvostamislaissa tai jälleenhankinta-arvoasetuksessa määriteltyihin rakennusten luokkiin ja kun ne eivät sisältäneet rakennuksille ominaisia sisärakenteita, kyseessä olevia säiliöitä ei ollut pidettävä kiinteistöverolaissa tarkoitettuina rakennuksina.
Kyseessä olevat vesi- ja paisuntasäiliöt eivät olleet purettavissa ja siirrettävissä, vaan niiden voitiin katsoa palvelevan kiinteistön käyttöä pysyvästi. Kun kuitenkin otettiin huomioon vesi- ja paisuntasäiliöiden rakentamistapa, rakenne ja käyttötarkoitus, kyseisiä säiliöitä ei ollut pidettävä myöskään kiinteistöverolaissa tarkoitettuina rakennelmina.
Koska lämmön kausivaraston vesi- ja paisuntasäiliöitä ei ollut pidettävä kiinteistöverolaissa tarkoitettuina rakennuksina tai rakennelmina, ne eivät kuuluneet kiinteistöveron perusteeseen. Ennakkoratkaisu verovuosille 2024 ja 2025.
Kiinteistöverolaki 2 § 1 momentti, 2 momentti 1 kohta ja 3 momentti sekä 15 §
Laki varojen arvostamisesta verotuksessa 30 § 1 momentti
Valtiovarainministeriön asetus rakennusten jälleenhankinta-arvon laskentaperusteista (681/2024 ja 1073/2025)
Vrt. KHO 2021:85
4. KVL:n ennakkoratkaisut https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ennakkoratkaisut/
KVL:2026/8 Rajoitetusti verovelvollisen tulon verotus, Suomesta saatu tulo, Välillinen kiinteistöomistus, Pohjoismainen verosopimus
Rajoitetusti verovelvollisen A AB:n tarkoituksena oli luovuttaa suomalaisen B Oy:n osakkeet. B Oy:n liiketoiminta muodostui kolmen kiinteistöosakeyhtiön osakkeiden omistamisesta ja hallintopalveluiden myynnistä näille. B Oy:llä ei ollut työntekijöitä eikä muita merkittäviä varoja. Kiinteistöosakeyhtiöistä yksi, Kiinteistö Oy C, omisti hakemuksentekohetkellä Suomessa sijaitsevan kiinteistön ja sai siitä vuokratuloa. Muilla kiinteistöyhtiöillä ei ollut toimintaa tai merkittäviä varoja.
Keskusverolautakunta totesi, että Kiinteistö Oy C:n omistama kiinteistö oli tuloverolain 10 §:n 10 kohdassa tarkoitettu Suomessa oleva kiinteistö. B Oy:llä ei ollut hakemuksentekohetkellä muuta merkittävää välittömästi tai välillisesti omistettua varallisuutta. B Oy oli tuloverolain 10 §:n § 10 a kohdassa tarkoitettu yhtiö, jonka luovutuksesta saatu voitto oli Suomesta saatua tuloa.
Pohjoismaiden välisen verosopimuksen 13 artiklan 2 kappaleen nojalla yhtiön osakkeiden luovutuksesta syntyvästä voitosta voitiin verottaa Suomessa, jos yhtiön pääasiallisena tarkoituksena oli kiinteän omaisuuden omistaminen sen lisäksi, että sen varoista välittömästi tai välillisesti enemmän kuin 75 prosenttia koostui Suomessa olevasta kiinteästä omaisuudesta.
Keskusverolautakunta katsoi, että kun otettiin huomioon verosopimuksen 13 artiklan 2 kappale kokonaisuutena, verosopimuksessa tarkoitettuna yhtiön pääasiallisena tarkoituksena saattoi olla kiinteän omaisuuden omistaminen myös silloin, kun kiinteistöt omistettiin välillisesti.
B Oy toimi kiinteää omaisuutta omistavan ja vuokraavan konsernin holdingyhtiönä ja omisti kiinteistöyhtiöiden osakkeita. Se tarjosi vähäisessä määrin hallintopalveluita, jotka tuotti toinen konserniyhtiö. Keskusverolautakunta katsoi, että näissä olosuhteissa B Oy:n pääasiallisena tarkoituksena oli kiinteän omaisuuden omistaminen.
Kun lisäksi B Oy:n välittömästi ja välillisesti omistamista varoista luovutushetkellä enemmän kuin 75 prosenttia koostui Suomessa sijaitsevasta yhdestä tai useammasta kiinteistöstä, Suomella oli myös verosopimuksen mukaan verotusoikeus hakijalle B Oy:n osakkeiden luovutuksesta syntyvään voittoon.
Ennakkoratkaisu verovuosille 2025 ja 2026.
Tuloverolaki 10 § 10 ja 10 a kohdat
Sopimus Pohjoismaiden välillä tulo- ja varallisuusveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi (SopS 25–26/1997) 1 artikla, 3 artiklan 1 kappaleen b ja f kohdat ja 2 kappale, 13 artiklan 2 kappale
(Ei lainvoimainen)
KVL:2026/7 Henkilökohtaisen tulon verotus, Rinnastuminen henkilöstörahastoon, Ruotsalainen voitto-osuussäätiö, Koko henkilöstöä koskeva järjestely
Hakija työskenteli C AB:n palveluksessa Suomessa. C AB:ssä oli käytössä voittopalkkiojärjestelmä. Voittopalkkiojärjestelmän piirissä olivat kaikki C AB:n vakituiset työntekijät. Voittopalkkion määrästä päätti yhtiön toimitusjohtaja. Voittopalkkio jaettiin yhtiön työntekijöille tilikauden aikana maksettujen bruttoansioiden mukaisessa suhteessa. Yksittäinen työntekijä saattoi saada voittopalkkiota korkeintaan 15 prosenttia bruttoansioistaan.
C AB oli perustanut voittopalkkion maksamista varten ruotsalaisen voitto-osuussäätiön. Voitto-osuussäätiön tarkoituksena oli hallinnoida C AB:n voittopalkkiojärjestelmästä kertyneitä varoja työntekijöiden hyväksi. Suomessa työskentelevien työntekijöiden voittopalkkiot maksettiin voitto-osuussäätiöön ilman valintamahdollisuutta lukuun ottamatta associate-tason työntekijöitä, joille voittopalkkio maksettiin kokonaan käteisenä.
Työntekijöille muodostui oikeus voitto-osuussäätiön varojen nostoon 55 vuoden iässä tai työsuhteen päätyttyä, kuitenkin niin, että varat olivat sidottuna säätiöön aina vähintään kolmen täyden kalenterivuoden ajan maksuvuoden lopusta lukien.
Tuloverolain 65 §:n tavoitteena oli hallituksen esityksen 215/1995 vp. mukaan toimia keinona henkilöstörahastosäästämisen elvyttämiseksi. Muutoin hallituksen esityksessä viitattiin henkilöstörahastolain (814/1989) tarkoitukseen ja edellytyksiin.
Keskusverolautakunta katsoi henkilöstörahastolain säännöksiin ja esitöihin viitaten, että hakemuksessa kuvatun voittopalkkiosta ja voitto-osuussäätiöstä muodostuvan järjestelyn tarkoitus vastasi suomalaisen henkilöstörahaston tarkoitusta. Huolimatta siitä, että associate-tason työntekijät eivät olleet edunsaajina voitto-osuussäätiössä, voittopalkkiojärjestelmä koski yhtäläisin edellytyksin myös heitä. Tämän vuoksi voittopalkkion voitiin katsoa rinnastuvan henkilöstörahaston varojen kerryttämiseksi maksettavaan henkilöstörahastoerään. Lisäksi vaikka varojen jakamisesta ja nostorajoituksesta oli säädetty eri tavalla Suomessa ja Ruotsissa, molempien säännösten tarkoituksena oli, että varat olivat sidottuna rahastoon vähintään ennalta määritetyn ajan.
Keskusverolautakunta katsoi, että hakemuksessa kuvattua järjestelyä oli kokonaisuutena arvioiden pidettävä suomalaiseen henkilöstörahastoon rinnastettavana sivuliikkeen koko henkilöstöä koskevana palkitsemisjärjestelynä. Kun tuloverolain 65 §:llä ei ollut muuta tavoitetta kuin henkilöstörahastosäästämiseen kannustaminen, hakijan voitto-osuussäätiöstä saama tulo oli rinnastettava tuloverolain 65 §:ssä tarkoitettuun henkilöstörahastosta saatuun rahasto-osuuteen.
Ennakkoratkaisu verovuosille 2026 ja 2027.
Tuloverolaki 65 §
Sopimus Euroopan unionin toiminnasta 63 ja 65 artikla
(Ei lainvoimainen)
Valitettu
KVL:2026/6 Rajoitetusti verovelvollisen tulon verotus, Rinnastaminen erikoissijoitusrahastoon, Voitonjakoedellytys
Hakija oli Saksan lainsäädännön mukaan perustettu AIFM-direktiivissä tarkoitettu vaihtoehtorahasto, jolla oli alle 30 osuudenomistajaa. Hakija ei jakanut voittoa osuudenomistajilleen. Hakija sai Suomesta osinkotuloa.
Asiassa oli kysymys siitä, oliko hakija Euroopan Unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 63 artiklassa tarkoitettu pääomien vapaa liikkuvuus huomioon ottaen rinnastettavassa tilanteessa tuloverolain 20 a §:ssä tarkoitettuun erikoissijoitusrahastoon.
Keskusverolautakunta katsoi, että tuloverolain 20 a §:n 3 momentin 1 kohdassa oleva voitonjakoa koskeva edellytys ei ollut tuomiossa C-342/20, A SCPI kysymyksessä olevan kaltainen muodollinen edellytys, jonka ainoastaan kotimaisilla markkinoilla olevat toimijat voivat täyttää tai jota ulkomaiset toimijat, joilla on vastaavanlaisia ominaispiirteitä, eivät yleensä täytä. Kysymys oli toiminnan verovapautta koskevasta aineellisesta edellytyksestä, jonka tavoitteena oli hallituksen esityksen 304/2018 vp. mukaan rajoittaa suppeaomisteisten rahastojen osuudenomistajien verotuksen lykkääntymisetua. Siten voitonjakoedellytystä ei voitu pitää Euroopan Unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 63 artiklassa tarkoitettuna kiellettynä pääomien vapaan liikkuvuuden rajoituksena.
Keskusverolautakunta katsoi, että siltä osin, kun hakijan saama tulo luettiin osaksi hakijan osuudenomistajien tuloa kertymisvuonna joko jaetuksi voitoksi katsottavia tuloeriä tai Saksasta saatuja tuloeriä koskevan säännön perusteella, menettely oli rinnastettavissa tosiasialliseen voitonjakoon tuomiota C-156/17, Köln-Aktienfonds Deka vastaavalla tavalla arvioitaessa tuloverolain 20 a §:n 3 momentin 1 kohdan edellytyksen täyttymistä.
Sen sijaan rinnastusta ei voitu tehdä siltä osin, kun luovutusvoittojen tai muiden hakijalle kertyneiden tuloerien verotus lykkääntyi ja tuloerät katsottiin Saksan lainsäädännön mukaan jaetuksi hakijan osuudenomistajille vasta 15. verovuonna niiden realisoitumisesta. Keskusverolautakunta katsoi, etteivät Saksan lainsäädännön tavoiteltu päämäärä, tarkoitus ja sisältö tältä osin vastanneet tuloverolain 20 a §:n 3 momentin 1 kohdan tavoitetta rajoittaa suppeaomisteisen rahaston osuudenomistajan verotuksen lykkääntymisetua.
Hakijan osuudenomistajien vuoden 2026 tuloon arvioitiin sisältyvän 33,61 prosenttia hakijalle samana vuonna kertyvästä voitosta pois lukien realisoitumattomat arvonnousut. Keskusverolautakunta katsoi, että kotimainen rahasto, jonka edellytettiin jakavan osuudenomistajilleen vuosittain vähintään kolme neljäsosaa tilikauden voitostaan pois lukien realisoitumattomat arvonnousut, ja ulkomainen rahasto, joka ei jakanut voittoa ja jonka voitosta pois lukien realisoitumattomat arvonnousut vain kolmannes katsottiin verotuksessa jaetuiksi osuudenomistajille, eivät olleet objektiivisesti toisiinsa rinnastettavissa tilanteessa.
Hakija ei siten ollut rinnastettavissa tuloverolain 20 a §:ssä säädetyt verovapauden edellytykset täyttävään kotimaiseen erikoissijoitusrahastoon. Tämän seurauksena hakijan suomalaisilta julkisesti noteeratuilta yhtiöiltä saamat osingot eivät olleet lähdeverosta vapaita rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 §:n 10 momentin nojalla.
Ennakkoratkaisu verovuodelle 2026.
Tuloverolaki 20 a § 3 momentti 1 kohta
Laki rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta 3 § 10 momentti
Euroopan Unionin toiminnasta tehty sopimus 63 ja 65 artikla
(Ei lainvoimainen)
KVL:2026/5 Elinkeinotulon verotus, Korkovähennysrajoitusten soveltaminen, Infrastruktuuriyhteisö
Hakijayhtiö oli perustettu usean kunnan yhteisellä päätöksellä hoitamaan kunnille lakisääteisesti kuuluvaa jätevesien käsittelyn tehtävää. Hakija oli suunnitellut ja rakennuttanut keskusjätevedenpuhdistamon ja tuli operoimaan puhdistamoa sen valmistuttua. Hakijan pääasialliset asiakkaat olivat osakaskuntien vesihuoltolaitoksia, jotka olivat kuntien kokonaan omistamia vesihuoltoyhtiöitä ja kunnan taseyksiköinä toimivia vesihuoltolaitoksia. Hakijan tulot muodostuivat perusmaksusta, jota kerättiin kullekin vesihuoltolaitokselle varatun jätevesien vastaanottokapasiteetin mukaan hakijan lainojen lyhennysten kattamiseksi, sekä käyttömaksusta, jota kerättiin johdetun jätevesimäärän mukaan muiden hakijan kustannusten kattamiseksi.
Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 18 b §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan lain 18 a §:ää ei sovellettu korkomenoihin, jotka kertyivät lainoista, joilla rahoitettiin 4 momentin 2 kohdassa tarkoitettuja infrastruktuuriyhteisöjä. Sellaisena pidettiin muun ohella useamman kunnan yhdessä suoraan tai välillisesti täysin omistamaa infrastruktuurin omistamista ja hallinnointia varten perustettua yhtiötä, joka luovutti omaisuutensa käyttöoikeuden omistajalleen tai sen sidosyksikölle käytettäväksi julkisten palveluiden hoitamiseen, ja jonka tulot muodostuvat omistajalta saaduista vastikkeista.
Keskusverolautakunta totesi, että hakija oli täysin julkisomisteinen yhtiö, joka oli perustettu omistamaan ja hallinnoimaan infrastruktuuria, jota käytettiin julkisten palveluiden hoitamiseen. Keskusverolautakunta katsoi, että hakija oli sellainen yhteisö, johon infrastruktuuriyhteisöjä koskevaa poikkeussäännöstä oli sen esitöiden perusteella tarkoitus soveltaa. Tällöin säännöksessä tarkoitettuun käyttöoikeuden luovutukseen oli katsottava rinnastuvan tilanne, jossa hakija käytti itse infrastruktuuria ja varasi koko kapasiteettinsa omistajiensa ja näiden sidosyksiköiden (kuntien kokonaan omistamat vesihuoltoyhtiöt) käyttöön. Tästä seurasi, että hakijan omistajiltaan ja näiden sidosyksiköiltä vastikkeena saamia vedenpudistuskapasiteettiin ja puhdistetun veden määrään perustuvia perus- ja käyttömaksuja oli pidettävä säännöksessä tarkoitettuina vastikkeina.
Hakijaa pidettiin säännöksessä tarkoitettuna julkisena infrastruktuuriyhteisönä. Kun lisäksi hankkeen toteuttaja, vieraan pääoman menot, varat ja tulot olivat kaikki Euroopan unionissa, hakijan kuluiksi jaksottamiin korkomenoihin ei sovellettu korkomenojen vähennyskelpoisuutta rajoittavaa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 18 a §:ää.
Ennakkoratkaisu verovuosille 2025 ja 2026.
Laki elinkeinotulon verottamisesta 18 b § 1 momentti 3 kohta, 4 momentti 2 a kohta
Neuvoston direktiivin (EU) 2016/1164, annettu 12 päivänä heinäkuuta 2016, sisämarkkinoiden toimintaan suoraan vaikuttavien veron kiertämisen käytäntöjen torjuntaa koskevien sääntöjen vahvistamisesta 3 artikla ja 4 artikla 4 kappale
(Ei lainvoimainen)
Valitettu
KVL:2026/2 Arvonlisävero, Sosiaalihuoltopalvelu, Sosiaaliviranomaisen valvonta, Sosiaalipalvelujen tuottajien rekisteri, Verollinen myynti
Asiassa oli ratkaistavana, oliko hakijan ennakkoratkaisuhakemuksessa kuvattu aterioita ja ateriapalveluja koskeva toiminta arvonlisäverolain 37 ja 38 §:ssä tarkoitettua verosta vapautettua sosiaalihuoltoa.
Arvonlisäverolain 38 §:n mukaan yksityisen toimijan verosta vapautettuna sosiaalihuoltona pidettiin toimintaa, joka oli sosiaaliviranomaisen valvomaa. Verotus- ja oikeuskäytännössä oli vakiintuneesti katsottu, että arvonlisäverosta vapautettujen sosiaalihuoltopalvelujen edellytyksenä olevaa sosiaaliviranomaisen valvontaa osoitti se, että palvelun tuottaja oli merkittynä yksityisten sosiaalipalvelujen tuottajien rekisteriin ja että toimintaa varten oli sosiaaliviranomaisen myöntämä lupa. Tämä ilmeni muun muassa korkeimman hallinto-oikeuden päätöksistä KHO 2016:101 ja KHO 2019:45.
Hakija oli ennakkoratkaisuhakemuksessaan todennut, että ennakkoratkaisuhakemus koski vain tilannetta, jossa hakijan ennakkoratkaisuhakemuksessa tarkoitettu toiminta ei tapahtunut sosiaaliviranomaisen valvonnan alaisuudessa eikä hakija ollut hakeutunut sosiaalipalvelujen tuottajien rekisteriin sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain 16 §:n 1 momentin mukaisesti. Hakijan ennakkoratkaisuhakemuksessa tarkoitetun toiminnan ei siten katsottu olevan ennakkoratkaisuhakemuksessa esitettyjen olosuhteiden vallitessa arvonlisäverolain 37 ja 38 §:ssä tarkoitettua verosta vapautettua sosiaalihuoltoa. Hakijan oli tässä tilanteessa arvonlisäverolain 1 §:n 1 momentin 1 kohdan perusteella suoritettava arvonlisäveroa myydessään aterioita ja ateriapalveluja hyvinvointialueille näiden ylläpitämiin asumisyksiköihin.
Ennakkoratkaisu ajalle 26.2.2026–31.12.2027.
Arvonlisäverolaki 1 § 1 mom 1 kohta, 37 § ja 38 § 1 mom
Arvonlisäverodirektiivi 2 artikla 1 kohta a ja c alakohta ja 132 artikla 1 kohta g alakohta
Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain 4 § 3 kohta, 5 § 1 ja 2 mom,
16 § 1 mom ja 21 § 2 mom
(Ei lainvoimainen)
5. Hallinto-oikeuksien päätöksiä https://www.finlex.fi/fi/oikeus/hao/
Vaasan HaO 6.3.2026 586/2025 Elinkeinotulon verotus – Ennakkoratkaisu – Käyttöomaisuus – Muu omaisuus – Omaisuuslajin muutos
X Oy oli omistanut Venäjällä liiketoimintaa harjoittaneen tytäryhtiön Y LLC:n koko osakekannan. Osakkeet oli alun perin hankittu pysyvään käyttöön X Oy:n käyttöomaisuudeksi. X Oy oli esittänyt ennakkoratkaisuhakemuksessaan, että osakkeista oli päätetty luopua, koska Y LLC:n liiketoimintaa ei ollut enää helmikuun 2022 jälkeen pystytty johtamaan ja kontrolloimaan Ukrainan sodan alkamisen vuoksi. Verohallinto oli antanut tuloverotusta koskevan ennakkoratkaisun, jossa oli katsottu, että Y LLC:n osakkeet kuuluivat edelleen X Oy:n käyttöomaisuuteen verovuoden 2024 verotuksessa, kun osakkeet oli myyty vuoden 2023 elokuussa.
Asiassa oli X Oy:n valituksen johdosta kyse siitä, oliko Y LLC:n osakkeita pidettävä X Oy:n verovuoden 2024 verotuksessa käyttöomaisuusosakkeina vai oliko osakkeiden käyttöomaisuusluonne katkennut niin, että osakkeet olisivat ennen niiden luovutusta muuttuneet elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 12 a §:ssä tarkoitetuksi muuksi omaisuudeksi.
Hallinto-oikeus kumosi Verohallinnon ennakkoratkaisun ja katsoi, että Y LLC:n osakkeet olivat X Oy:n elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 12 a §:ssä tarkoitettua muuta omaisuutta. Kyse oli myös osakkeiden luovutuksesta aiheutuneen luovutustappion vähennyskelpoisuudesta, jonka osalta hallinto-oikeus palautti asian Verohallinnolle uudelleen käsiteltäväksi osakkeiden luovutustappion määrän vahvistamisen osalta. Asiassa oli riidatonta, että Y LLC:n osakkeet olivat helmikuuhun 2022 saakka olleet X Oy:n verotuksessa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 b ja 12 §:ssä tarkoitettua käyttöomaisuutta.
X Oy:n mahdollisuudet johtaa ja kontrolloida Y LLC:n liiketoimintaa oli Ukrainan sodan vaikutusten johdosta käytännössä menetetty, mikä oli johtanut lopulta osakkeiden omistuksesta luopumiseen taloudellisesti epäedullisin ehdoin. Y LLC:n osakkeiden ei katsottu enää palvelleen helmikuun 2022 jälkeen X Oy:n elinkeinotoimintaa edistäviä tarkoituksia. Ratkaisevaa merkitystä ei ollut sillä, että osa X Oy:n saamisista oli saatu perityksi vuonna 2023 taikka sillä, että osakkeet oli vallinneissa olosuhteissa myyty Y LLC:n venäläisille johtohenkilöille. Vaikka oikeuskäytännön perusteella ajan kulumisella oli merkitystä varojen käyttöomaisuusluonnetta arvioitaessa, ei tarkkaa aikarajaa omaisuuslajin muutokseen liittyen ollut johdettavissa oikeuskäytännöstä. Asiassa annettiin siksi keskeinen merkitys sille, että tytäryhtiön toimintaympäristö oli ennakoimattomien ulkoisten olosuhteiden muutosten seurauksena muuttunut niin olennaisella tavalla, että osakkeet eivät enää palvelleet käyttöarvollaan X Oy:n elinkeinotoimintaa. Osakkeiden luovutushetkellä oli myös kulunut yli vuosi siitä, kun niiden käyttöarvon X Oy:n elinkeinotoiminnassa oli katsottava päättyneen.
Äänestys 2–1
Eri mieltä ollut jäsen olisi hylännyt valituksen ja katsoi, että asiassa oli olennaista merkitystä sillä, että X Oy oli hankkinut Y LLC:n osakkeet alun perin elinkeinotoimintansa pysyvään käyttöön ja palvelemaan sitä käyttöarvollaan. Asiassa ei ollut esitetty, että omistuksen tarkoitus olisi muuttunut ennen helmikuuta 2022. Tämä sekä osakkeiden pitkä omistusaika puolsivat osakkeiden säilymistä käyttöomaisuutena. Se, että omistusta tytäryhtiössä ei ollut voitu enää hyödyntää X Oy:n elinkeinotoiminnassa, oli perustunut yksinomaan siihen, että X Oy:n mahdollisuudet johtaa ja kontrolloida Y LLC:n liiketoimintaa Venäjällä oli menetetty Ukrainan sodan alettua helmikuussa 2022. Se seikka, että X Oy:n mahdollisuudet hyödyntää elinkeinotoiminnassaan omistustaan Y LLC:ssä oli menetetty ennakoimattomien ulkoisten olosuhteiden muutosten seurauksena ei ollut katsottava puoltavan näkemystä omaisuuslajin muutoksesta. Kun lisäksi otettiin huomioon määräysvallan menettämisen ja elokuussa 2023 tapahtuneen luovutuksen välillä kulunut suhteellisen lyhyt aika, eri mieltä ollut jäsen katsoi, että Y LLC:n osakkeiden omaisuuslaji ei ollut ennen osakkeiden myyntiä muuttunut käyttöomaisuudesta muuksi omaisuudeksi.
Laki elinkeinotulon verottamisesta 6 § 1 mom, 6 b § 1 mom, 7 § 1 mom, 8 a §, 12 §, 12 a § ja 42 § 2 mom
6. Kirjanpitolautakunnan yleisohjeet, lausunnot ja poikkeusluvat Etusivu – (kirjanpitolautakunta.fi)
Yleisohjeet
Ei uusia yleisohjeita
Lausunnot ja poikkeusluvat
OYL 8:6:ssä tarkoitettujen lähipiirilainojen, -vastuiden ja – sitoumusten esittämisestä 2026 / 2126 26.2.2026
Hyvinvointialue ja kuntajaosto
Ei uusia yleisohjeita
Ei uusia lausuntoja
7. KKO:n ennakkopäätökset
KKO:2026:23 Osakeyhtiö – Hallituksen jäsen – Toimitusjohtaja -Vahingonkorvaus
Osakeyhtiön koko osakekannan kaupassa oli sovittu maksusta, joka myyjän tuli suorittaa ostajalle sijoitettavaksi osakeyhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Myyjä oli erikseen sovitulla tavalla suorittanut maksun lisättynä määrällä, jonka myyjä oli velkaa osakeyhtiölle. Koko maksettua määrää, jonka ostaja suoritti edelleen osakeyhtiölle, oli osapuolten dokumentaatiossa ja osakeyhtiön kirjanpidossa käsitelty sijoituksena osakeyhtiön omaan pääomaan ja se oli merkitty osakeyhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.
Myöhemmin osakeyhtiön saatava myyjältä oli poistettu yhtiön kirjanpidosta ja yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoa oli vastaavalla määrällä alennettu. Osakeyhtiö oli tämän jälkeen asetettu konkurssiin. Konkurssipesä katsoi saatavan jääneen maksamatta ja vaati sen määrää vahingonkorvauksena osakeyhtiön hallituksen jäseniltä ja toimitusjohtajalta.
Korkein oikeus katsoi asiassa esitetyn selvityksen perusteella, että osakeyhtiölle tehtyä maksusuoritusta oli osakeyhtiöllä myyjältä olleen saatavan määrän osalta arvioitava kyseisen saatavan maksuna ja että osakeyhtiölle ei ollut aiheutettu konkurssipesän tarkoittamaa vahinkoa.
8. VVM:n lausuntopyynnölle lähettämät esitysluonnokset Lausuntopyynnöt – Lausuntopalvelu
Lausuntopyyntö: Julkisen hallinnon IT-hankintojen yleiset sopimusehdot (JIT 2025)
Lausuntopyynnön liitteenä on työryhmän esittämät ja valtiovarainministeriön hyväksymät JIT 2025 Yleiset sopimusehdot erityisehtoineen.