Edellisessä joulukuun veropaketissa on huomioitu HE:t 196/2025 vp asti ja KHO:n päätökset 2025:73 asti. KVL:n ennakkoratkaisuja oli julkaistuna 2025/49 asti ja HaO-päätöksiä 21.11.2025 asti. Verohallinnon ohjeet, päätökset ja kannanotot noteerattiin joulukuulta, samoin kirjanpitolautakunnan yleisohjeet, lausunnot ja poikkeusluvat. KKO:n ratkaisuista esitettiin tapaus KKO 2025:106. Lausuntopyyntöjä lakiesitysluonnoksista oli kaksi ja lisäksi yksi kuuleminen selvitystä varten.
1. Hallituksen esitykset
Ei uusia veroaiheisia hallituksen esityksiä HE 204/2025 vp mennessä.
2. Verohallinnon uusimmat ohjeet, päätökset ja kannanotot
https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/
Varainsiirtovero kiinteistön luovutuksessa
Tulonhankkimismenot ansiotuloista
Suurten konsernien vähimmäisverotus – tosiasiallinen veroaste ja täydennysvero
Urheilusta saatujen tulojen verotus
Valuuttakurssit 2025, vuoden keskiarvo
Verotettavan tulon laskeminen henkilöverotuksessa
Voimalaitokset kiinteistöverotuksessa
Varaukset metsätalouden pääomatulojen verotuksessa
Seuraamusmaksut perintö- ja lahjaverotuksessa
Maa-aineksista saatavat tulot luonnollisen henkilön verotuksessa
Maanmittaustoimitusten verovaikutuksia
Henkilöstöruokailun arvonlisäverotuksesta
Kaavoitukseen liittyvään maankäyttösopimukseen perustuvan maan luovuttamisen verotus
Tulontasaus ansiotulojen verotuksessa
Kahden vuoden sisällä peritty omaisuus perintöverotuksessa
Arvonlisäveron palauttaminen EU:n ulkopuolelle sijoittautuneelle elinkeinonharjoittajalle
Hallintaoikeusvähennys perintöverotuksessa
Verohallinnon päätös yksityisten apteekkien liikevaihdon keskiarvosta vuonna 2024
Linkki: Kaikkien tuomioistuinten ratkaisut
3. KHO:n ennakkopäätökset ja muut julkaistut päätökset
KHO:2026:4 Henkilökohtaisen tulon verotus – Veronkorotus – Veronkorotuksen alentaminen – Kohtuuttomuus – Verovelvollisen ilmoittamisvelvollisuus – Esitäytetty veroilmoitus – Lisäkauppahinta – Ennakkoperintä
A oli saanut osakkeiden luovutuksen perusteella lisäkauppahintaa ja maksanut tämän johdosta 740 000 euron ennakkoveron. Esitäytetyltä veroilmoitukselta ei ollut ilmennyt kyseistä luovutusvoittoa, eikä A ollut ilmoittanut muutoksia veroilmoitukseen. Verotusta toimitettaessa A:n veroilmoituksesta oli poikettu sivullisen antaman varainsiirtoveroilmoituksen perusteella siten, että lisäkauppahinnasta saatu luovutusvoitto oli lisätty tuloon. A:lle oli lisäksi määrätty veronkorotus, joka oli vastannut kahta prosenttia lisätyn tulon määrästä.
Asiassa oli ratkaistavana, oliko veronkorotusta tullut lainkaan määrätä tai oliko se tullut määrätä kahden prosentin perustasoa alemman suuruisena.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että A oli jättänyt saamansa lisäkauppahinnan verotusta varten ilmoittamatta. Edellytykset veronkorotuksen määräämiselle olivat siten täyttyneet.
Korkein hallinto-oikeus kuitenkin totesi, että A oli ennakonkannossa luovutusvoiton perusteella hakenut lisäennakon maksettavakseen ja siten itse saattanut saamansa lisäkauppahinnan verotuksen kohteeksi.Hän oli jo ennakkoperinnässä myös maksanut valtaosan pääomatuloista suoritettavan koko veron lopullisesta määrästä. Vaikka luovutusvoitto oli puuttunut esitäytetyltä veroilmoitukselta, siitä ilmennyt pääomatulojen ja maksetun ennakon välinen epäsuhta oli ollut niin ilmeinen ja siinä esitetty veronpalautuksen määrä niin huomattava, että A:n verotuksen ohjautuminen automaation sijasta virkailijatyönä tapahtuvaksi oli ollut todennäköistä. Lisäksi Verohallinto yleensä sai varainsiirtoveroilmoituksen johdosta tiedon osakkeiden luovutuksesta niin, että tieto voitiin ottaa huomioon myös luovutusvoittoverotuksessa, ja tässäkin tapauksessa Verohallinnolla oli ollut tieto A:n saamasta lisäkauppahinnasta. Nämä seikat olivat merkittävästi vähentäneet riskiä siitä, että A:n saama lisäkauppahinta olisi jäänyt verottamatta. Perustason mukaista kahden prosentin veronkorotusta oli pidettävä erityisestä syystä kohtuuttomana. Veronkorotus oli alennettava yhteen prosenttiin lisätystä tulosta.
Verovuosi 2020, Laki verotusmenettelystä 32 § 1 momentti 1 kohta, 32 § 3 momentti ja 32 a § 1 ja 4 momentti
Ks. KHO 2024:94
KHO:2026:3 Arvonlisävero – Tavaroiden myynti – Vientimyynti – Verottomuuden edellytykset – Ketjukauppa – Kuljetuksen järjestäjä
A Oyj myi sähköautojen latauslaitteita ulkomaille sijoittautuneelle A-myyntiyhtiölle, joka myi tuotteet välittömästi edelleen EU:n ulkopuolella sijoittautuneelle loppuasiakkaalle. Molemmissa myynneissä ostaja oli toimitusehdon mukaan velvollinen järjestämään tavaran kuljetuksen A Oyj:n Suomessa sijaitsevasta toimipaikasta EU:n ulkopuolelle. Itsenäinen kuljetusliike nouti loppuasiakkaan toimeksiannosta tavarat Suomesta ja vei ne suoraan EU:n ulkopuolelle loppuasiakkaan osoittamaan paikkaan. A Oyj toimi tavaran viejänä Suomessa ja sai tullin sähköisesti poistumisvahvistetun luovutuspäätöksen todisteeksi viennistä. Lisäksi A Oyj sai itsenäisen kuljetusliikkeen kuittaaman rahtikirjan kappaleen näytöksi kuljetuksesta EU:n ulkopuolelle. Kysymys oli siitä, voiko A Oyj käsitellä tavaramyyntinsä arvonlisäverottomana vientimyyntinä.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että A Oyj:n myynti täytti kaikki unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistetut arvonlisäverodirektiivin mukaiset verosta vapautetun vientimyynnin edellytykset. Tulkinta, jonka mukaan myynti jäisi verovapauden ulkopuolelle, ei ollut perusteltavissa arvonlisäverodirektiivissä jäsenvaltiolle annetulla vallalla vahvistaa edellytykset vapautuksen oikean ja selkeän soveltamisen varmistamiseksi ja väärinkäytösten estämiseksi. Arvonlisäverolain 70 §:n 1 momentin 2 kohtaa oli tulkittava siten, että A Oyj:n myynti A-myyntiyhtiölle täytti verottoman vientimyynnin edellytykset.
Verohallinnon ennakkoratkaisu ajalle 6.11.2023-31.12.2024
Arvonlisäverolaki 70 § 1 momentti 2 kohta
Yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annettu neuvoston direktiivi 2006/112/EY (arvonlisäverodirektiivi) 146 artikla 1 kohta b alakohta
Unionin tuomioistuimen tuomiot asioissa C-185/89 Velker, C-563/12 BDV Hungary Trading (ECLI:EU:C:2013:854), C-401/18 Herst (ECLI:EU:C:2020:295), C-653/18 Unitel (ECLI:EU:C:2019:876) ja C-602/24 W (ECLI:EU:C:2025:627)
KHO:2026:1 Henkilökohtaisen tulon verotus – Verovelvollisuus – Rajoitettu verovelvollisuus – Suomesta saatu tulo – Kiinteistöihin sijoittava rahasto – Julkisesti noteerattu rahasto – Julkisesti noteeraamattoman osuuden luovutus
Ennakkoratkaisuhakemuksen mukaan E-erikoissijoitusrahasto, jonka varoista yli puolet muodostui Suomessa sijaitsevista metsäkohteista, listataan Luxemburgin pörssiin. Listauksen jälkeen rahastolla olisi sekä julkisesti noteerattu että julkisesti noteeraamaton osuussarja. C S.A. suunnitteli sijoittavansa E-erikoissijoitusrahaston julkisesti noteeraamattomaan osuussarjaan.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että rahaston listaamattomien osuuksien luovutuksesta mahdollisesti saatava voitto ei ollut C S.A:n verotuksessa tuloverolain 10 §:n 10 a kohdassa tarkoitettua Suomesta saatua tuloa, jos rahaston jokin osuussarja oli luovutushetkellä julkisen kaupankäynnin kohteena tuloverolain 33 a §:n 2 momentin edellyttämällä tavalla. Ennakkoratkaisu verovuosille 2025 ja 2026.
Tuloverolain 10 § 10 a kohta ja 33 a § 2 momentti
4. KVL:n ennakkoratkaisut https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ennakkoratkaisut/
KVL:2026/1 Elinkeinotulon verotus, Tulon veronalaisuus, Synteettisen option merkintämaksu
Hakija ja siihen työ- tai palvelussuhteessa olevat avainhenkilöt olivat sopineet synteettisestä optio-ohjelmasta, jossa hakijan omistajanvaihdostilanteessa avainhenkilöillä oli mahdollisuus saada hakijan osakkeiden kauppahintaan perustuva rahasuoritus. Avainhenkilöt olivat maksaneet hakijalle merkintämaksua synteettiseen optio-ohjelmaan liittymisestä. Asiassa oli kysymys siitä, oliko merkintämaksu hakijan veronalaista tuloa maksuvuonna.
Avainhenkilöt eivät olleet hakijan osakkaita, eikä avainhenkilöille muodostunut minkälaisia oikeuksia hakijan osakkeisiin, varallisuuteen tai päätöksentekoon sopimuksen tekohetkellä tai myöhemmin, pois lukien optiosopimuksessa sovittu oikeus rahasuoritukseen.
Avainhenkilöt olivat maksaneet optioiden merkintämaksun osallistuakseen optio-ohjelmaan. Optiosopimuksessa oli sovittu, että jos hakijassa tulevaisuudessa tapahtuu optiosopimuksen mukainen omistajanvaihdos, hakija suorittaa avainhenkilöille optiosopimuksessa sovitun korvauksen. Jos hakijan osakkeista maksetaan riittävän suuri kauppahinta suhteessa siihen, kuinka paljon hakijan osakkeenomistajat ovat sijoittaneet hakijaan, suoritus perustuu kunkin avainhenkilön merkitsemään määrään optio-oikeuksia ja osakkeiden kauppahintaan. Jos kauppahinta jää alle sovittujen tuottokertoimien, avainhenkilöille ei makseta mitään tai heille maksetaan korvaus, joka voi olla korkeintaan avainhenkilöiden synteettisistä optioista hakijalle maksaman merkintämaksun suuruinen.
Keskusverolautakunta totesi, ettei optioiden merkintämaksussa ollut kyse oman pääoman ehtoisesta sijoituksesta hakijaan. Kun optioiden merkintämaksuun itsessään ei liittynyt vieraalle pääomalle tyypillistä takaisinmaksuvelvollisuutta, merkintämaksussa ei myöskään ollut kyse vieraan pääoman ehtoisesta sijoituksesta hakijaan. Siten optioiden merkintähinta oli hakijan elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 4 §:ssä tarkoitettua tuloa. Kun tuloa ei ollut erikseen säädetty verovapaaksi, se oli realisoituessaan veronalaista.
Avainhenkilöt olivat maksaneet optioiden merkintähinnan osallistuakseen optio-ohjelmaan, ja hakijan mahdollinen velvollisuus korvauksen maksamiseen saattoi syntyä vasta myöhemmin. Hakija oli siten optioiden merkintähinnan maksuhetkellä suorittanut kaiken, mitä siltä optiosopimuksessa edellytettiin. Tällöin option merkinmaksu oli elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 19 §:n 1 momentin mukaisesti hakijan sen verovuoden tuottoa, jonka aikana se oli saatu.
Ennakkoratkaisu verovuodelle 2025.
Laki elinkeinotulon verottamisesta 4 § 1 momentti, 6 § 1 momentti 2 kohta ja 19 § 1 momentti
(Ei lainvoimainen)
KVL:2025/54 Arvonlisävero, Alennettu verokanta, Sähköisesti luovutettava kirja, Sähköinen oppimateriaali
A Oy tarjosi painettuja ja digitaalisia oppimateriaaleja sekä opettajille ja oppilaille suunnattuja digitaalisia oppimisalustoja. Asiassa oli arvioitavana, voitiinko A Oy:n tarjoamia sähköisillä oppimisalustoilla käytettäviä oppimateriaaleja pitää arvonlisäverolain 85 §:n 1 momentin 7 kohdassa tarkoitettuina kirjoina, joihin sovelletaan alennettua 14 prosentin verokantaa. Näitä oppimateriaaleja olivat automaattisesti tarkistuvat tehtävät sekä opettajan matematiikan digiopetusmateriaali.
A Oy:n digitaalisen oppimisalustan kautta tarjoamat automaattisesti tarkistuvat tehtävät perustuivat opetussuunnitelman mukaisten oppimateriaalisarjojen sisältöihin ja etenemisjärjestykseen. Tehtäviä voitiin käyttää painetun tehtäväkirjan sijaan tai täydentämään sitä. Tehtäviä oli mahdollista käyttää myös ilman A Oy:n kustantaman oppikirjan hankkimista. A Oy myi automaattisesti tarkistuvia tehtäviä lisensseinä erikseen sekä muiden tuotteiden kanssa pakettina. Harjoitustehtävät vastasivat sisällöllisesti painetun oppikirjan tehtäviä, mutta tehtävien digitaalinen muoto mahdollisti useita lisätoimintoja, kuten raahaus- ja pudotustoiminnot, simulaatiot, interaktiiviset kaaviot tai laskurit sekä tekstin kuuntelemisen ääneen. Lisäksi opettaja saattoi oppimisalustan kautta seurata oppilaiden suoriutumista, antaa näille lisätehtäviä sekä lähettää lyhyitä viestejä. Tehtävät myös mukautuivat oppilaan osaamistasoon. Oppilaat saivat tekemistään tehtävistä palkintopisteitä. Jokaisella oppilaalla oli oma profiilihahmo, jonka ulkonäköä oppilas saattoi muokata tehtävistä saamillaan palkintopisteillä. Oppimisalusta sisälsi myös muutamia lyhyitä pelejä, joita oppilas saattoi pelata tehtävistä saamillaan palkintopisteillä.
Automaattisesti tarkistuvien tehtävien avulla oppilaat pystyivät harjoittelemaan opetussuunnitelman mukaisia sisältöjä monipuolisesti digitaalisen muodon mahdollistamia toimintoja hyödyntäen. Kyse ei siten ollut pelkästään painetulle oppikirjalle liitännäisestä epäitsenäisestä suoritteesta. A Oy:n tarjoamia automaattisesti tarkistuvia tehtäviä oli pidettävä omana itsenäisenä palvelun suorituksena. Tuotteen keskeinen sisältö muodostui toimituksellisena sisältönä pidettävistä harjoitustehtävistä. A Oy levitti tätä sisältöä yleisön saataville nimikkeellä julkaistuna erillisenä tuotteena. A Oy:n tarjoamaa oppimateriaalia oli siten pidettävä sähköisenä julkaisuna. Asiaa ei ollut syytä arvioida toisin sen vuoksi, että tuotteeseen sisältyi tehtävien lisäksi profiilihahmo lisäominaisuuksineen, lyhyitä pelejä sekä opettajan työtä tukevia digityökaluja. Kyse oli toimituksellista sisältöä tukevista täydentävistä ominaisuuksista, joiden osuus oppimisalustan sisällöstä oli pieni.
Toinen A Oy:n tarjoama tuote oli opettajille tarkoitettu digiopetusmateriaali matematiikan opetukseen. Digiopetusmateriaali sisälsi oppilaan käytössä olevan oppikirjan sähköisessä muodossa, interaktiivisia harjoitustehtäviä vastauksineen, lisätehtäviä sekä opetusvinkkejä pdf-muodossa. Lisäksi opetusmateriaaliin sisältyi erilaisia digiopetusvälineitä, videoita, ääntä, musiikkia ja opetuksessa käytettäviä pelejä. Opettaja käytti digiopetusmateriaalia silloin, kun oppilaille oli hankittu A Oy:n julkaisemat matematiikan oppikirjat. Opettajan digiopetusmateriaali tarjosi opettajalle välineitä ja lisäsisältöä opetuksen tueksi. Opettajan digiopetusmateriaali myytiin yhtenä pakettina eikä sen sisältöjä ollut pääosin mahdollista ostaa erikseen.
Opettajan matematiikan digiopetusmateriaalia oli pidettävä yhtenä palvelukokonaisuutena, jonka arvonlisäverokäsittely määräytyi yhtenäisesti. Digiopetusmateriaalin osiot liittyivät niin läheisesti yhteen, että ne muodostivat objektiivisesti tarkasteltuna yhden jakamattoman taloudellisen suorituksen, jonka paloittelu osiin olisi ollut keinotekoista. Digiopetusmateriaalin keskeinen sisältö muodostui sähköisestä oppikirjasta, harjoitustehtävistä vastauksineen sekä opettajalle tarkoitetuista opetusvinkeistä, joissa oli kyse toimituksellisesta sisällöstä. Opetusmateriaalin sisältöä on lisäksi täydennetty erilaisilla opetusta tukevilla digitaalisilla opetusvälineillä, peleillä sekä ääntä, musiikkia ja liikkuvaa kuvaa sisältävillä osioilla. A Oy levitti tätä sisältöä yleisön saataville nimikkeellä julkaistuna erillisenä tuotteena. A Oy:n tarjoamaa opettajan digiopetusmateriaalia oli siten pidettävä sähköisenä julkaisuna.
Sähköisellä oppimisalustalla käytettäviä automaattisesti tarkistuvia tehtäviä sekä opettajan matematiikan digiopetusmateriaalia oli pidettävä arvonlisäverolain 85 §:n 1 momentin 7 kohdassa tarkoitettuina sähköisesti luovutettavina kirjoina, joihin sovellettiin alennettua verokantaa.
Arvonlisäverolaki 1 §, 85 § 1 mom. 7 kohta ja 3 mom.
Laki Verohallinnosta 14 § 1 mom. Arvonlisäverolaki 190 a §
(Ei lainvoimainen), Valitettu
KVL:2025/52 Arvonlisävero, Verollinen palvelun myynti, Poikkeukset myynnin verollisuudesta, Terveyden- ja sairaanhoito, Työvoiman vuokraus, Lääkäripalvelun myynti
Asiassa oli ratkaistavana, olivatko hakemuksessa tarkoitetut A Oy:n hyvinvointialueille myymät palvelut arvonlisäverolain 34 ja 35 §:n mukaisia verottomia terveyden- ja sairaanhoitopalveluja. Ennakkoratkaisukysymyksessä 1 tarkoitetussa tilanteessa A Oy myi lääkäri-, erikoislääkäri-, hammaslääkäri- ja erikoishammaslääkärityövoimaa tilaajana olevalle hyvinvointialueelle täydentämään tilaajan omien virka- ja työsuhteisten työntekijöiden tarpeita poissaolotilanteissa ja tilanteissa, joissa tilaaja ei ollut onnistunut omassa rekrytoinnissaan. A Oy:n työntekijät, joiden työpanos luovutettiin sopimuksen mukaisesti hyvinvointialueelle, olivat laissa tarkoitettuja terveydenhuollon ammattihenkilöitä. Kaikissa tapauksissa A Oy:n palveluksessa olevat terveydenhuollon ammattihenkilöt tekivät samaa työtä kuin hyvinvointialueen oma henkilökunta tekisi, jos hyvinvointialue tuottaisi palvelut omalla henkilökunnallaan, eli esimerkiksi lääkärit hoitivat potilaita sairaalassa tai terveyskeskuksen vastaanotolla yhdessä hyvinvointialueen virka- ja työsuhteessa olevien hoitajien kanssa. A Oy laskutti hyvinvointialuetta jälkikäteen tehtyjen työtuntien perusteella.
A Oy oli rekisteröitynyt palveluntuottajaksi Valviran, 1.1.2026 alkaen Lupa- ja valvontaviraston, ylläpitämään sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetussa laissa tarkoitettuun palveluntuottajien rekisteriin Soteriin. Lisäksi A Oy oli rekisteröinyt Soteriin palveluyksiköitä, joiden kautta A Oy harjoitti työvoiman luovuttamista. Esimerkiksi erikoislääkärien työvoimaa A Oy luovutti erikoislääkäritoiminnan palveluyksikön alla. A Oy ei ollut rekisteröinyt Soteriin palvelupisteitä kysymyksessä 1 tarkoitettujen palvelujen tuottamista varten, koska Valvira ei tätä työvoimaa luovutettaessa edellyttänyt, eikä myöskään tilaaja ollut tätä edellyttänyt. Hyvinvointialueella oli kuitenkin valvontalain mukaisesti rekisteröitynä palvelupisteet, joissa A Oy:n lääkäreiden työskentely sopimuksen perusteella tapahtui.
A Oy:n ja hyvinvointialueen välisen sopimuksen perusteella A Oy:n luovuttaman palvelun olennainen sisältö oli luovuttaa A Oy:n palveluksessa olevien työntekijöiden eli lääkäreiden, erikoislääkäreiden, hammaslääkäreiden ja erikoishammaslääkäreiden työpanos hyvinvointialueen käyttöön. Sopimuksen mukaan työntekijöiden johto- ja valvontaoikeus siirtyi hyvinvointialueelle. Sopimuksessa oli todettu, että A Oy vastasi kaikista työnantajavelvoitteista ja työsuhdeasioiden hoitamisesta. Edellä mainittuja seikkoja kokonaisuutena arvioiden Keskusverolautakunta katsoi, että kysymyksessä 1 tarkoitetussa palvelussa oli kyse A Oy:n hyvinvointialueelle suorittamasta työvoiman vuokrauksesta.
A Oy ei luovuttanut palvelua suoraan potilaille, vaan julkiselle terveydenhuollon yksikölle. Näin ollen asiassa ei ollut tarpeen enemmälti arvioida sitä, oliko lääkäreiden työsuorituksissa itsessään kyse arvonlisäverolain 35 §:ssä tarkoitetusta verottomasta terveyden- tai sairaanhoidosta. A Oy ei kysymyksessä 1 tarkoitettujen palvelujen osalta myöskään ylläpitänyt mitään terveydenhuollon palveluja tuottavaa yksikköä, vaan toiminta tapahtui tilaajana toimivan hyvinvointialueen rekisteröimissä palvelupisteissä. Kysymyksen 1 osalta A Oy:n myymässä palvelussa ei ollut kyse arvonlisäverolaissa ja -direktiivissä tarkoitetusta verottomasta terveyden- ja sairaanhoitopalvelusta, vaan kyse oli työvoiman luovutuksesta, josta A Oy:n oli arvonlisäverolain ja -direktiivin yleisten sääntöjen perusteella suoritettava arvonlisäveroa. Kysymyksessä 1 tarkoitetussa tilanteessa A Oy myi hyvinvointialueelle arvonlisäverolain 1 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun verollisen palvelun.
Ennakkoratkaisukysymys 2 koski tilannetta, jossa A Oy myi nimetyn sisätautien erikoislääkärin palveluja tilaajan tarpeiden mukaisesti työskentelemään hyvinvointialueen tiloissa. A Oy:n ja hyvinvointialueen välinen sopimus sisätautien erikoislääkäripalveluiden hankinnasta oli puitesopimus, eikä tilaaja ollut sopimuksen perusteella velvollinen tiettyihin tilausmääriin. Erikoislääkärin työhön kuuluivat normaalit sisätautien erikoislääkärin työtehtävät. Erikoislääkäri hoiti hyvinvointialueen sairaalassa olevia potilaita yhdessä hyvinvointialueen virka- ja työsuhteessa olevien hoitajien kanssa ja operoi hyvinvointialueen potilastietojärjestelmissä. Työntekijän työnjohto- ja valvontavastuu siirtyi hyvinvointialueelle. Potilasmaksut kertyivät hyvinvointialueelle, jota A Oy laskutti jälkikäteen tehtyjen työtuntien perusteella.
A Oy oli rekisteröitynyt Soteriin palveluntuottajana. A Oy oli rekisteröinyt palveluyksiköksi kyseisten palvelujen osalta ”Erikoissairaanhoidon lääkäripalvelut”. A Oy oli lisäksi rekisteröinyt X:n keskussairaalan palvelupisteeksi Soteriin.
Keskusverolautakunta katsoi, että edellä kuvatuissa oloissa A Oy myi hyvinvointialueelle arvonlisäverolain 35 §:n 1 kohdan mukaisen sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetussa laissa tarkoitetun yksityisen palveluntuottajan antaman terveyspalvelun. Kysymyksessä 2 tarkoitettu palvelu oli arvonlisäverolaissa ja -direktiivissä tarkoitettu verosta vapautettu terveyden- ja sairaanhoitopalvelu. A Oy:n ei näin ollen ollut suoritettava arvonlisäveroa kysymyksessä 2 tarkoitetun lääkäripalvelun myynnistä hyvinvointialueelle.
.
Ennakkoratkaisu ajalle 19.12.2025–31.12.2026, Äänestys 4-3
Arvonlisäverolaki 1 § 1 mom 1 kohta, 34 § ja 35 §
Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 2 §, 24 § 2 mom ja 24 a §
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta 1 §, 2 § 2 mom, 4 §, 5 § 1 mom (741/2023 ja 766/2024) sekä 11 § 1 mom (741/2023 ja 766/2024)
Neuvoston direktiivi 2006/112/EY yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä 2 artikla 1 kohta c alakohta sekä 132 artikla 1 kohta b ja c alakohta
Unionin tuomioistuimen tuomiot asioissa C-79/09, komissio v. Alankomaat, C-106/05, L.u.P., ja C-594/13, ”go fair” Zeitarbeit
(Ei lainvoimainen)
KVL:2025/51 Arvonlisävero, Arvonlisäveron soveltamisala, Vastikkeellinen palvelun myynti, Valtionavustuksella tuettu toiminta, Veroton yleistuki, Vähennysoikeus
Hakijan vastuulle oli kansallisessa laissa säädetty tiettyjen palvelujen tuottaminen. Kyse oli luonteeltaan julkisista, kaikille avoimista ja maksuttomista palveluista. Kyseiset palvelut hyödyttivät laajalti eri käyttäjäryhmiä, joita olivat esimerkiksi kansalaiset, viranomaiset ja yritykset. Hakija sai tätä toimintaansa varten edellä mainitun lain nojalla valtionavustusta. Palveluiden tuotannosta ei kertynyt hakijalle liikevaihtoa tai myyntituloa. Palvelujen tuottamisesta hakijalle aiheutuneet kustannukset oli tarkoitus kattaa valtionavustuksella.
Hakijan tuottamien palvelujen ei katsottu hyödyttävän selvästi yksilöitävissä olevia henkilöitä, vaan kaikkia potentiaalisia käyttäjiä. Hakijan saama valtionavustus laskettiin EUT:n oikeuskäytännössä (asia C-615/23, Dyrektor Krajowej Informacji Skarbowej) tarkoitetulla tavalla ottamatta huomioon tarjotun palvelun käyttäjien henkilöllisyyttä ja lukumäärää. Valtionavustusta ei siten maksettu hakijalle sen vuoksi, että tämä suorittaisi palvelut tietylle vastaanottajalle, eikä tuella ollut vaikutusta mainitun vastaanottajan maksamaan hintaan, koska palvelut olivat niiden käyttäjille maksuttomia. Valtionavustuksella ei katsottu olevan suoraa yhteyttä hakijan suorittamiin palveluihin, eikä valtionavustus muodostanut siten hakijan verollisesta myynnistä suoritettavaa arvonlisäverolain 73 §:ssä tarkoitettua vastiketta tai sen osaa. Hakijalle lain nojalla maksettavassa valtionavustuksessa ei ollut kysymys arvonlisäverolain 79 §:ssä tarkoitetusta suoraan palvelun hintaan liittyvästä tuesta, joka luettaisiin veron perusteeseen. Hakijan saama valtionavustus oli arvonlisäverotuksessa veroton yleistuki.
Keskusverolautakunta katsoi, että hakijan toiminnassa ei ollut kysymys vastikkeellisesta palvelun myynnistä, eikä kyse siten ollut arvonlisäverolaissa ja arvonlisäverodirektiivissä tarkoitetusta liiketoiminnasta. Hakijan harjoittamaa valtionavustuksella tuettua toimintaa oli pidettävä arvonlisäveron soveltamisalan ulkopuolelle jäävänä toimintana. Hakijalla ei ollut arvonlisäverolain 102 §:n nojalla oikeutta vähentää tähän toimintaan kohdistuviin kuluihin sisältyviä arvonlisäveroja.
Ennakkoratkaisu ajalle 19.12.2025–31.12.2026
Arvonlisäverolaki 1 § 1 mom 1 kohta, 2 §, 18 § 2 mom, 73 §, 79 § ja 102 §
Neuvoston direktiivi 2006/112/EY yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä 2 artikla 1 kohta c alakohta, 9 artikla 1 kohta, 24 artikla 1 kohta, 73 artikla ja 168 artikla a alakohta
Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-615/23, Dyrektor Krajowej Informacji Skarbowej (Services de transport public)
Päätös julkaistaan vain lyhennelmänä.
(Ei lainvoimainen)
5. Hallinto-oikeuksien päätöksiä https://www.finlex.fi/fi/oikeus/hao/
Turku HAO 22.12.2025 2597/2025 Perintövero – Edunsaajalle henkilövakuutuksen nojalla maksettava vakuutuskorvaus – Osittainen luopuminen – Ryhtyminen vakuutuskorvaukseen
Ennakkoratkaisuhakemuksen mukaan A:n tarkoituksena on luopua kuolleen isänsä henkivakuutuskorvauksesta hänelle laskennallisesti kuuluvasta puoliosuudesta. A:n lapset B ja C kumpikin ottaisivat kyseisen vakuutuskorvauksen vastaan osittain siten, että he kumpikin luopuisivat henkivakuutuskorvauksesta 19 999 euroa ylittävin osin, sillä edellytyksellä, että aiotusta toimenpiteestä ei synny veronalaista lahjaa heidän rintaperillisilleen. Ennakkoratkaisuhakemuksessa on kysytty, onko edellä kuvattu osittainen henkivakuutuskorvauksesta luopuminen tehokas, vai aiheutuuko luopumisesta B:lle ja C:lle perintöveroseuraamukset heille laskennallisesti kuuluvista henkivakuutuskorvauksen arvoista, ja vastaavasti heidän rintaperillisilleen lahjaveroseuraamuksia siltä osin, kuin henkivakuutuskorvauksesta on luovuttu ja heidän rintaperillisensä ovat sijaantulijoita vakuutussopimuslain 50 §:n nojalla.
Verohallinto on ennakkoratkaisunaan lausunut, että hakemuksessa kuvattu osittainen henkivakuutuskorvauksesta luopuminen on tässä tapauksessa tehokas, eikä luopumisesta aiheudu B:lle ja C:lle perintöveroseuraamuksia heille laskennallisesti kuuluvista henkivakuutuskorvauksen arvoista, ja vastaavasti heidän rintaperillisilleen lahjaveroseuraamuksia siltä osin, kuin henkivakuutuskorvauksesta on luovuttu ja heidän rintaperillisensä ovat sijaantulijoita vakuutussopimuslain 50 §:n nojalla.
Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö vaati ennakkoratkaisun kumoamista ja uutena ennakkoratkaisuna lausuttavan, ettei suunniteltua osittaista luopumista voida pitää tehokkaana.
Hallinto-oikeus hyväksyi valituksen ja totesi, että edunsaajamääräyksellinen henkivakuutuskorvaus ei kuulu vakuutetun kuolinpesään, eikä sen voida perintö- ja lahjaverolain 7 a §:n 1 momentin perusteellakaan katsoa suoraan rinnastuvan testamentti- tai perintösaantoon. Kuitenkin kaikkien edellä mainittujen voidaan siltä osin katsoa rinnastuvan toisiinsa, että niissä on kyse vastikkeettomista saannoista, joissa saantoperusteena on perinnönjättäjän kuolema ja joiden saajan on perintö- ja lahjaverolain nojalla maksettava saannostaan perintöveroa. Osittaisen henkivakuutuskorvauksesta luopumisen verotuksellinen kohtelu on siten nimenomaisen sääntelyn ja oikeuskäytännön puuttuessa ratkaistava muiden kuoleman johdosta tapahtuvien omistusvaihdosten verotusta koskevien säännösten ja niiden soveltamista koskevan korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukäytännön perusteella.
Ennakkoratkaisussa on kysymys siitä, voiko edunsaajaksi määrätyn rintaperillisen sijaantuloperillinen luopua tehokkaasti vakuutuskorvauksesta siten, että hän ottaa vastaan perintö- ja lahjaverolaissa verovapaaksi säädetyn euromääräisen osuuden vakuutuskorvauksesta. Vakuutuskorvauksen edunsaajamääräys perustuu perinnönjättäjän ja vakuutusyhtiön väliseen sopimukseen, eikä siitä ole määrätty testamentilla. Kun perinnönjättäjä on määrännyt edunsaajiksi vain lapset, B:n ja C:n saanto perustuu vain heidän asemaansa perintökaaren mukaisina sijaantuloperillisinä ja heidän suunnittelemansa luopuminen vain heidän tahdonilmaisuunsa. Näissä oloissa hallinto-oikeus katsoo, että mikäli B ja C ottavat vastaan vakuutuskorvauksesta 19 999 euroa, heidän on katsottava ryhtyneen perintöön perintökaaren 17 luvun 2 a §:ssä tarkoitetulla tavalla. Vakiintuneen verotus- ja oikeuskäytännön mukaan lakimääräiseen perimykseen perustuvasta saannosta ei voi verotuksellisesti tehokkaasti luopua osittain. Asiaa ei ole arvioitava toisin sillä perusteella, että korkein hallinto-oikeus on päätöksessään KHO 2007:81 katsonut sijaantuloperillisten olevan edunsaajina oikeutettuja vapaaosaan rintaperillisen luopuessa koko vakuutuskorvauksesta. B ja C ovat A:n luopuessa kokonaan vakuutuskorvauksesta perintö- ja lahjaverolain 7 a §:n 1 momentissa tarkoitettuja edunsaajia. Ennakkoratkaisussa suunniteltu vakuutuskorvauksesta luopuminen ei myöskään rinnastu korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä KHO 2013:52 ratkaistuun asiaan, jossa rintaperillinen on jättänyt vaatimatta täyttä lakiosaansa.
Edellä selostetuilla perusteilla osittainen luopuminen ei ennakkoratkaisuhakemuksessa kuvatuissa olosuhteissa ole tehokas, vaan B:lle ja C:lle on määrättävä perintövero kummallekin heille laskennallisesti kuuluvista henkivakuutuskorvauksen arvoista, ja vastaavasti heidän rintaperillisilleen lahjavero siltä osin kuin B ja C luopuisivat henkivakuutuskorvauksesta.
Äänestys 2–1
Eri mieltä ollut jäsen ja asian esittelijä katsoivat, että ennakkoratkaisua ei ole syytä muuttaa. Ennakkoratkaisuhakemuksessa kuvatuissa olosuhteissa B:n ja C:n ei ole näytetty määränneen sijaantulijoiden oikeuksista tai rajoittaneen näiden oikeuksia. Siten heidän ei voida katsoa ryhtyneen kuoleman johdosta edunsaajalle maksettavaan vakuutuskorvaukseen esittämäänsä korvausvaatimusta enemmälti. Perintö- ja lahjaverolain 7 a §:n 1 momentin mukaan edunsaajalle maksettavasta vakuutuskorvauksesta on suoritettava perintöveroa. Näin ollen, mikäli B ja C vaativat vakuutuskorvausta vain osittain ja vakuutusyhtiö tämän perusteella maksaa heille vain heidän vaatimansa määrän, on perintöveron perusteeksi pantava se määrä, johon he vaatimuksellaan ryhtyvät ja joka heille tosiasiassa maksetaan.
Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä KHO 2007:81 on todettu, että edunsaajana on pidettävä sitä henkilöä, joka tosiasiassa saa vakuutuskorvauksen. Näin ollen, mikäli vakuutusyhtiö vakuutussopimuslain 50 §:n 3 momentin nojalla maksaa vakuutuskorvauksen B:n ja C:n korvausvaatimuksen ylittäviltä osin heidän rintaperillisilleen, tulee rintaperillisiä pitää tältä osin perintö- ja lahjaverolain 7 a §:n 1 momentin tarkoittamina edunsaajina. Kyse on edelleen perittävän kuoleman johdosta maksettavasta vakuutuskorvauksesta, ei lahjasta.
Perintö- ja lahjaverolaki 1 § 1 mom, 4 § 1 mom, 5 §, 7 a § 1 mom ja 13 §
Perintökaari 2 luku 1 § 1 mom ja 2 mom ja 17 luku 2 a §
Vakuutussopimuslaki 47 § 3 mom sekä 50 § 1 ja 3 mom
6. Kirjanpitolautakunnan yleisohjeet, lausunnot ja poikkeusluvat Etusivu – (kirjanpitolautakunta.fi)
Yleisohjeet
Ei uusia yleisohjeita
Lausunnot ja poikkeusluvat
Hyvinvointialue ja kuntajaosto
Ei uusia yleisohjeita
Ei uusia lausuntoja
7. KKO:n ennakkopäätökset
Ei uusia veroliitännäisiä KKO:n ennakkopäätöksiä
8. VVM:n lausuntopyynnölle lähettämät esitysluonnokset Lausuntopyynnöt – Lausuntopalvelu
Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle verotusmenettelystä annetun lain 21 §:n muuttamisesta annetun hallituksen esityksen (HE 141/2025 vp) täydentämisestä (julkaistu 30.1.2026)
Hallituksen esityksessä HE 141/2025 vp ehdotetaan muutettavaksi verotusmenettelystä annettua lakia siten, että Verohallinto voisi jatkossa kerätä vertailutietotarkastusta varten tietoja tarpeellisessa laajuudessa tietosuojasääntelyssä henkilötietojen käsittelylle säädettyjen vaatimus ten puitteissa. Käsillä olevassa täydentävässä hallituksen esityksessä otetaan huomioon perustuslakivaliokunnan lausunnossa PeVL 48/2025 vp esittämät hallituksen esitystä HE 141/2025 vp koskevat huomautukset täydentämällä mainitussa esityksessä ehdotettua sääntelyä.
Täydentävässä esityksessä ehdotetaan sääntelyyn täydennyksiä, jotka koskevat pääasiassa vertailutietotarkastuksen tekemisen perusteita, vertailutietotarkastuksen käytön viimesijaisuutta, tietojen keräämisen laajuutta ja tarkastusten toistuvuutta sekä luonnollisen henkilön oikeusturvaa. Täydentävässä esityksessä ehdotetaan selkeyden vuoksi myös sääntelyn jakamista kahteen pykälään siten, että tietopyynnöstä vertailutietotarkastuksessa säädettäisiin uudessa 21 a §:ssä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.7.2026.
Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle suurten konsernien vähimmäisverosta annetun lain muuttamiseksi annetun hallituksen esityksen (HE 196/2025 vp) täydentämisestä (julkaistu 23.1.2026)
Esityksen tarkoituksena on täydentää hallituksen esitystä eduskunnalle laiksi suurten konsernien vähimmäisverosta annetun lain muuttamisesta (HE 196/2025 vp) lisäämällä suurten konsernien vähimmäisverosta annettuun lakiin säännökset rinnakkaisjärjestelmää koskevasta olettamasäännöstä, ylintä emoyksikköä koskevasta olettamasäännöstä ja substanssiperusteisia verokannustimia koskevasta olettamasäännöstä. Lisäksi verotuksen maakohtaista raportointia koskevan siirtymäkauden olettamasäännöksen soveltamisaikaa pidennettäisiin yhdellä vuodella.
Ehdotukset perustuvat minimiverodirektiivin olettamasäännöksiä koskevaan 32 artiklaan ja tammikuussa 2026 OECD:n ja G20-maiden osallistavan kehyksen (Inclusive Framework) julkaisemaan niin sanottuun rinnakkaismallipakettiin. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian ja viimeistään 31.3.2026. Lakia sovellettaisiin ensimmäisen kerran 1.1.2026 ja sen jälkeen alkaviin tilikausiin.