Edellisessä huhtikuun veropaketissa on huomioitu HE:t 32/2024 vp asti, KHO:n päätökset 2024:68 asti ja KVL:n ennakkoratkaisut 2024/11 asti. HaO-päätöksiä oli julkaistuna 15.4.2024 asti. Verohallinnon ohjeet, päätökset ja kannanotot noteerattiin huhtikuulta.
1. Hallituksen esitykset
HE 61/2024 vp (eduskunta.fi) eduskunnalle laeiksi arvonlisäverolain 84 ja 85 b §:n ja eräistä vakuutusmaksuista suoritettavasta verosta annetun lain 3 §:n muuttamisesta (lähetetty valiokuntakäsittelyyn 4.6.2024)
Esityksen mukaan yleinen arvonlisäverokanta ja vakuutusmaksuveron verokanta korotettaisiin 24 prosentista 25,5 prosenttiin.
Esitys liittyy valtion vuoden 2024 toiseen lisätalousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.9.2024.
HE 50/2024 vp (eduskunta.fi) eduskunnalle laeiksi arvonlisäverolain ja oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain 39 §:n muuttamisesta (valiokuntakäsittelyssä 24.5.2024)
Esityksen tarkoituksena on panna täytäntöön yhteistä arvonlisäverojärjestelmää koskevan direktiivin pienten yritysten erityisjärjestelmää koskeva muutos.
EU-oikeuden mukaisesti verovelvollisuuden alarajaan liittyvä huojennus poistettaisiin.
Verovelvollisuuden alarajan määrittelyä yhtenäistettäisiin EU-oikeuden mukaisesti. Väärinkäytösten estämiseksi ja vähäisen toiminnan verottomuuden tarkoituksen toteutumiseksi verottomuuden edellytyksenä otettaisiin huomioon elinkeinonharjoittajan liikevaihto nykyistä pidemmältä ajanjaksolta. Kuluvan kalenterivuoden lisäksi otettaisiin huomioon edeltävän kalenterivuoden liikevaihto.
Verovelvollisuuden alarajan soveltamista yhtenäistettäisiin EU-oikeuden mukaisesti siten, että velvollisuus rekisteröityä takautuvasti verovelvolliseksi ajalta ennen alarajan ylittämistä poistettaisiin. Velvollisuus suorittaa veroa alkaisi vasta verovelvollisuuden alarajan ylittämisajankohdasta.
Verotuksen neutraalisuuden parantamiseksi kansallinen vähäisen toiminnan verottomuus laajennettaisiin EU-oikeuden mukaisesti koskemaan sellaisia ulkomaisia elinkeinonharjoittajia, joiden liiketoiminnan kotipaikka on toisessa jäsenvaltiossa, mutta joilla ei ole Suomessa kiinteää toimipaikkaa. Verottomuuden edellytyksenä olisi, että elinkeinonharjoittajan vuosittainen liikevaihto unionissa olisi enintään 100 000 euroa. Unionin liikevaihdon enimmäisraja koskisi nykyisestä poiketen myös sellaisia ulkomaisia elinkeinonharjoittajia, joilla liiketoiminnan kotipaikka on toisessa jäsenvaltiossa ja kiinteä toimipaikka Suomessa. Verottomuuden soveltamiseksi yhdessä tai useammassa EU:n jäsenvaltiossa elinkeinonharjoittajan tulisi rekisteröityä rajat ylittävää vapautusta koskevaan erityisjärjestelmään vain yhdessä jäsenvaltiossa eli sijoittautumisjäsenvaltiossa. Elinkeinonharjoittajat, joiden kotipaikka on Suomessa, olisivat vastaavasti oikeutettuja soveltamaan vastaavaa kansallista verovapautta muissa EU:n jäsenvaltioissa rekisteröitymällä Suomessa vähäisen toiminnan harjoittamista Yhteisössä koskevaan erityisjärjestelmään.
Lisäksi arvonlisäverolakiin tehtäisiin eräitä muita tarkistuksia.
HE 49/2024 vp (eduskunta.fi) eduskunnalle laiksi ennakkoperintälain muuttamisesta
Esityksen mukaan verovuoden verokortit ja ennakonpidätysprosentit tulisivat voimaan 1. tammikuuta alkaen. Lisäksi Verohallinto voisi ennakonpidätysprosenttien laskennassa ottaa huomioon myös yli 7 000 euron suuruiset ennakonkannon alaiset tulot, jos ne olisi huomioitu aiemmin verovelvollisen ennakonpidätysprosentin laskennassa.
Ehdotetuilla muutoksilla sujuvoitettaisiin veronkantoa, parannettaisiin verotuksen ennakoitavuutta sekä edistettäisiin veronkannon digitalisoitumista. Verokorttimenettelyä uudistettaisiin lisäämällä menettelyn sujuvuutta, ymmärrettävyyttä ja sähköisiä toimintatapoja. Uudistuksella vähennettäisiin kansalaisten tarvetta verokorttimuutoksiin ja muutosverokorttien käsittelystä suoritusten maksajille aiheutuvaa työtä.
Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Lakia sovellettaisiin ensimmäisen kerran verovuoden 2025 ennakkoperinnässä.
HE 45/2024 vp (eduskunta.fi) eduskunnalle laiksi valmisteverotuslain muuttamisesta (valiokuntakäsittely päättynyt 31.5.2024)
Esityksessä ehdotetaan, että eräitä valmisteverotuslain menettelysäännöksiä täsmennettäisiin jo aiemmin kansallisesti toimeenpannun valmisteverotusdirektiivin mukaisesti. Lakiin tehtäisiin myös eräitä muita teknisiä tarkistuksia.
Lisäksi ehdotetaan täydennettäväksi verovelvollisuutta etämyynnissä koskevaa säännöstä. Verovelvollisuus valmisteverojen suorittamisesta Suomeen olisi edelleen ensisijaisesti etämyyjällä, mutta tuotteiden ostaja olisi valmisteverotusdirektiivin mahdollistamalla tavalla myyjän lisäksi vastuussa verosta tietyissä etämyynnin tilanteissa. Ostaja vastaisi valmisteverosta yhteisvastuullisesti etämyyjän kanssa, jos myyjä ei ole noudattanut velvollisuuksiaan vaan on jättänyt ilmoittamatta Verohallinnolle tuotteista ennen niiden lähettämistä Suomeen eikä ole antanut vakuutta valmisteverojen suorittamisesta.
Esityksessä ehdotetaan lisäksi, että etämyyjälle säädettäisiin velvollisuus antaa tuotteiden kuljetuksesta vastaavalle kuljetusyritykselle Verohallinnon antama tunniste, joka olisi kuljetuksen aikana pyydettäessä esitettävä toimivaltaiselle viranomaiselle. Tuotteet ostaneella yksityishenkilöllä olisi vastaava velvollisuus niin sanotussa etäostossa eli silloin, kun kyse on yksityishenkilön toisesta jäsenvaltiosta muuten kuin etämyynnillä ostamista tai matkustajatuontina tuomista tuotteista.
Ehdotettu ostajan yhteisvastuu valmisteverosta etämyynnissä kasvattaisi alkoholiveron tuottoa vuositasolla arviolta noin 5 miljoonaa euroa.
Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Ostajan verovastuuta etämyynnissä ja kuljetuksen mukana seuraavaa tunnistetta koskevat säännökset tulisivat voimaan kuitenkin aikaisintaan 1.9.2024.
2. Verohallinnon uusimmat ohjeet, päätökset ja kannanotot
https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/
Yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen alaiset valtiontuet valmisteverotuksessa
Vapautukset valmisteverosta: diplomaattiset edustustot, diplomaatit, kansainväliset järjestöt, NATOn yhteinen puolustustoiminta sekä Euroopan unionin toimielimet ja puolustustoiminta
Palveluseteli verotuksessa
Rajankävijän verotus
Yritysvarallisuuden arvostaminen perintö- ja lahjaverotuksessa
Ruokalähettien ja heidän sijaistensa verotuksesta
3. KHO:n ennakkopäätökset
KHO:2024:75 – Korkein hallinto-oikeus Maankäyttö ja rakentaminen – Rakennusvalvonta – Hallintopakko – Käyttötarkoituksen olennainen muutos – Asuminen – Majoitustoiminta – Asuinhuoneiston vuokraus – Lyhytkestoiset vuokrasuhteet – Toiminnan maankäytölliset vaikutukset
Helsingin rakennusvalvontaviranomainen oli sakon uhalla kieltänyt A:ta käyttämästä kahta osakeomistuksensa perusteella hallitsemaa kerrostalon asuinhuoneistoa majoitustiloina. A:lle asetettu velvoite oli rajattu siten, että se ei koskenut vuokraustoimintaa, joka perustui vähintään kolmen kuukauden pituisiin vuokrasopimuksiin.
Kerrostalo sijaitsi Helsingin kantakaupungissa olevalla tontilla, joka kuului asemakaavassa osoitettuun asuntokerrostalojen korttelialueeseen (AK). Kysymyksessä olevat kaksi A:n vuokraustoiminnan kohteena olevaa asuinhuoneistoa olivat rakennusluvan mukaan asuinhuoneistoja.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että perusoikeuksiin kuuluva omaisuudensuoja edellytti lähtökohtaisesti sitä, että asunto-osakeyhtiön osakkeenomistaja voi vuokrata hallinnassaan olevia asuinhuoneistoja myös lyhytaikaisesti. Tapauskohtaisen arvioinnin perusteella vuokraustoimintaa voitiin kuitenkin pitää maankäyttö- ja rakennuslain nojalla tapahtuvassa rakennusvalvontatoiminnassa tosiasiassa majoitustoimintana. Tässä arvioinnissa huomiota kiinnitettiin vuokraustoiminnan luonteeseen ja muihin vuokraukseen liittyviin olosuhteisiin. Korkein hallinto-oikeus viittasi tältä osin myös ennakkopäätöksiin KHO 2021:76 ja KHO 2021:77.
Korkein hallinto-oikeus katsoi selvitetyksi, että A:n harjoittamassa kalustettujen asuinhuoneistojen vuokraustoiminnassa oli toiminnan harjoittamisen jatkuvuudesta ja ammattimaisuudesta sekä vuokrausten kestosta ja vuokraamisen yhteydessä tarjotuista palveluista saatu selvitys huomioon ottaen ollut kysymys majoitustoiminnan luonteisesta lyhytjaksoisten majoitusjaksojen toistuvasta tarjoamisesta. Kysymyksessä olevat huoneistot sijaitsivat asuinkerrostalossa, jonka ympäristössä oli lähinnä asuinrakennuksia. Näissä oloissa huoneistojen lyhytaikaisessa vuokrauksessa tapahtuva asukkaiden jatkuva vaihtuminen ei ollut alueelle tyypillistä ja odotettavissa olevaa. Kun myös otettiin huomioon, että rakennuksessa tapahtuva hotellitoimintaan rinnastuva majoitustoiminta oli sekä asemakaavassa osoitetun käyttötarkoituksen että rakennukselle myönnetyn rakennusluvan vastaista, rakennusvalvontaviranomainen oli voinut sakon uhalla kieltää puheena olevien asuinhuoneistojen käyttämisen majoitustiloina.
Rakennusvalvontaviranomaisen päätöksessä tehdyn velvoitteen rajauksen johdosta asiassa ei ollut arvioitavana, oliko sellaista asuinhuoneistojen vuokrausta, joka perustui vähintään kolmen kuukauden pituisiin vuokrasopimuksiin, pidettävä majoitustoimintana.
Maankäyttö- ja rakennuslaki 58 § 1 ja 2 momentti, 125 § 5 momentti ja 182 §, Uhkasakkolaki 6 §
KHO:2024:71 – Korkein hallinto-oikeus Elinkeinotulon verotus – Menon vähennyskelpoisuus – Menon jaksottaminen – Kulumaton käyttöomaisuus – Aineeton oikeus – Pitkävaikutteinen meno – Tuulivoimala – Liittymismaksu
X Oy suunnitteli tuulivoimapuiston rakentamista määräaikaisen vuokrasopimuksen nojalla hallitsemalleen maa-alueelle. Tuotantolaitoksena toimivan tuulivoimapuiston käyttöajaksi oli arvioitu 20–30 vuotta. Tuotantolaitos oli tarkoitus liittää suurjännitteiseen sähköverkkoon sille räätälöidyn verkkoliitynnän kautta. Mikäli tuotantolaitos purettaisiin, samalle paikalle mahdollisesti rakennettava uusi tuotantolaitos ei välttämättä pystyisi hyödyntämään samaa sähköliityntää. X Oy suoritti verkonhaltijalle liittymismaksun vastikkeeksi oikeudesta liittyä verkonhaltijan sähköverkkoon. Liittymismaksu oli korvaus yhtiölle varatusta sähkönsiirtokapasiteetista sekä mahdollisista yhtiötä palvelevista sähköverkon muutostöistä. Liittymismaksu ei ollut palautuskelpoinen. Sopimuksen tai sen osan siirtämiseen oli saatava toisen osapuolen etukäteinen kirjallinen lupa.
Asiassa oli kysymys siitä, oliko X Oy:llä oikeus vähentää tuulivoimapuiston sähköverkkoon liittämistä koskevassa sopimuksessa tarkoitetusta liittymismaksuksi nimetystä suorituksesta aiheutunut meno vuotuisina poistoina verotettavasta tulostaan.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei X Oy:lle ollut kertynyt liittymismaksuksi nimetyn suorituksen perusteella kulumatonta käyttöomaisuutta ja ettei kysymys ollut patenttiin tai muuhun voimassaoloajaltaan rajoitettuun erikseen luovutettavissa olevaan aineettomaan oikeuteen rinnastuvasta omaisuudesta, jonka hankintameno olisi poistettava elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 37 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Yhtiö sai vähentää liittymismaksuksi nimetystä suorituksesta aiheutuneen menonsa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 24 §:ssä tarkoitetulla tavalla yhtä suurina vuotuisina poistoina todennäköisenä vaikutusaikanaan kuitenkin enintään 10 verovuoden aikana. Ennakkoratkaisu verovuodelle 2021.
Laki elinkeinotulon verottamisesta 12 §, 24 §, 37 § ja 42 § 2 momentti
4. KVL:n ennakkoratkaisut https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ennakkoratkaisut/
KVL:013/2024 – vero.fi Henkilökohtaisen tulon verotus, Säästöhenkivakuutus, Eräiden vakuutusten erityinen verotusmenettely
Hakijalla oli ulkomaisesta vakuutusyhtiöstä otettu sijoitussidonnainen säästöhenkivakuutus. Ennakkoratkaisuhakemus koski kysymystä siitä, katsottiinko tuloverolain (TVL) 35 b §:ssä säädetyn eräiden vakuutusten erityisen verotusmenettelyn soveltuvan hakijan vakuutuksen tuoton verotukseen, jos vakuutuksen uudeksi varainhoitajaksi valittiin A Oy entisten varainhoitajien rinnalle tai sijaan, tai jos varainhoitajana toimimisen sijaan tai sen ohella vakuutuksen yhtenä kohde-etuutena oli sellainen Internal Collective Fund -sijoitustuote, jonka vaihtoehtorahaston hoitajana A Oy toimi.
Asiassa oli selvää, että A Oy käytti sekä varainhoitajan että vaihtoehtorahaston hoitajan roolissa TVL 35 b §:ssä lueteltuja oikeuksia vakuutuksen kohde-etuuksiin. Hakijalla itsellään ei ollut suoraa oikeutta käyttää mainitussa pykälässä lueteltuja oikeuksia.
A Oy:n kaikki osakkeet omisti B Oy, jonka omistus ja äänivalta jakautui kolmelle omistajataholle. Yhden näistä omistajatahoista kautta hakijalla oli yhdessä puolisonsa kanssa yhteensä noin 33 %:n suuruinen välillinen omistusosuus A Oy:stä. B Oy:n kaksi muuta omistajatahoa olivat toisistaan ja hakijasta riippumattomia tahoja eikä kummallakaan heistä ollut yksin oikeutta määrätä B Oy:n ja A Oy:n toiminnasta.
Hakijan puoliso oli hallituksen puheenjohtajana A Oy:ssä. Hänellä ja hakijalla oli myös muita hallitusjäsenyyksiä hakijan välilliseen omistusrakenteeseen kuuluvissa yhtiöissä. A Oy:n hallituksen tai välillisen omistajan päätäntävalta ei kuitenkaan sääntelystä ja A Oy:n toimiluvista johtuen ulottunut kohde-etuustason päätöksentekoon.
TVL 35 b §:n 2 momentin mukaan erityinen verotusmenettely soveltui muun muassa, jos vakuutuksenottajalla tai tämän määräämällä henkilöllä oli tosiasiallinen mahdollisuus pykälän 1 momentin tarkoittamien oikeuksien käyttämiseen. Säännöksen esitöissä viitattiin myös mahdollisuuteen vaikuttaa kyseisten oikeuksien käyttämiseen.
Ottaen huomioon olosuhteet kokonaisuudessaan eli erityisesti sen, että kukaan omistajatahoista ei voinut yksin käyttää määräysvaltaa A Oy:n kaikki osakkeet omistavassa B Oy:ssä, ja sen, että hakijalla ja hänen puolisollaan yhteensä oli kuitenkin huomattava välillinen omistusosuus A Oy:ssä, hakijan puolisolla oli hallitusjäsenyys A Oy:ssä ja hakijalla itsellään oli hallitusjäsenyys B Oy:ssä, hakijalla voitiin keskusverolautakunnan näkemyksen mukaan katsoa olevan TVL 35 b §:n soveltamisen kannalta tosiasiallinen mahdollisuus halutessaan vaikuttaa siihen, miten A Oy käytti TVL 35 b §:n 1 momentissa tarkoitettuja oikeuksia hänen vakuutukseensa liittyen. TVL 35 b §:n katsottiin siten soveltuvan hakijan vakuutuksen tuoton verotukseen.
Ennakkoratkaisu verovuosille 2024–2025. Tuloverolaki 35 b §, Äänestys 5–3, (Ei lainvoimainen)
5. Hallinto-oikeuksien päätöksiä https://www.finlex.fi/fi/oikeus/hao/
Itä-Suomen HAO 15.5.2024 1131/2024 – Itä-Suomen hallinto-oikeus Perintöverotus – Saman omaisuuden siirtyminen kahden kuolemantapauksen johdosta – Puolisovähennys
Asiassa oli Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valituksen johdosta ratkaistavana, tuleeko lesken jälkeen toimitettavassa perintöverotuksessa jättää perintö- ja lahjaverolain 17 §:n nojalla huomioon ottamatta kahden vuoden sisällä peritystä omaisuudesta se osa, joka vastaa ensin kuolleen puolison jälkeen toimitetussa perintöverotuksessa perintö- ja lahjaverolain 12 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla tehtyä 90 000 euron puolisovähennystä.
A:n puoliso B on kuollut 21.12.2019. A on perinyt yleistestamentin nojalla puolisoltaan 125 069,74 euroa. Perintöverotuksessa A:n verotettavan perintöosuuden arvoksi on puolisovähennyksen jälkeen vahvistettu 35 069,74 euroa (125 069,74 euroa – 90 000 euroa). Perintövero on määrätty maksettavaksi A:lle I veroluokan mukaisesti.
A on kuollut 23.11.2020 eli alle kahden vuoden kuluessa ensin kuolleen puolison kuolemasta. A:n jälkeen toimitetussa perintöverotuksessa A:n ja B:n rintaperillisen C:n perintöosuudesta (1/1) on vähennetty kahden vuoden sisällä perittynä omaisuutena ensin kuolleen puoliso B:n jälkeen verotettu 35 069,74 euroa. Perintövero on määrätty maksettavaksi C:lle I veroluokan mukaisesti.
Verotuksen oikaisulautakunta on C:n oikaisuvaatimuksen hyväksyen vähentänyt perintöosuudesta koko sen omaisuuden, joka kahden vuoden sisällä peritystä omaisuudesta on A:n kuolinhetkellä ollut jäljellä eli 125 069,74 euroa.
Hallinto-oikeus Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valituksen hyväksyen kumosi verotuksen oikaisulautakunnan päätöksen ja saattoi voimaan A:n jälkeen toimitetun perintöverotuksen. Perintö- ja lahjaverolain 17 §:n sanamuodon huomioon ottaen hallinto-oikeus katsoi, että säännöksen soveltumisen kannalta merkitystä on sillä, onko sama omaisuus ollut perintöverotuksen kohteena jo kertaalleen eli onko omaisuuden ensin perineelle henkilölle määrätty siitä tosiasiassa perintöveroa. Kun A:lle ei puolisonsa B:n jälkeen perimästä omaisuudesta ole tullut 90 000 euron puolisovähennyksen osalta perintöveroa suoritettavaksi, omaisuuden ei voida katsoa tulevan perintö- ja lahjaverolain 17 §:ssä tarkoitetuin tavoin perintöverotuksen kohteeksi kahteen kertaan, jos A:n jälkeen toimitettavassa perintöverotuksessa perintöveron perusteeseen luetaan 90 000 euroa. Asiassa ei siten tältä osin voida soveltaa perintö- ja lahjaverolain 17 §:ää.
Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeustuomarit Toni Sarivirta, Mari Jääskeläinen ja Tuula Viiliäinen. Asian esittelevä jäsen Tuula Viiliäinen. Päätös ei ole lainvoimainen.